Utajärvi tavoittelee omaa vedyntuotantoa ja yhtä maan ensimmäisistä tankkausasemista – Oulun yliopisto mukana monitieteisellä tutkimuksella

Utajärven kunta Pohjois-Pohjanmaalla tavoittelee yhtenä ensimmäisistä kunnista Suomessa vedyn paikallista tuottamista ja jakelua. Kumppanina on Oulun yliopisto, joka selvittää monitieteisessä tutkimuksessa vedyn tuotantoa ja käyttöä teollisuudessa ja raskaassa liikenteessä. Yhteistyössä edistetään myös vedyn jakeluverkostoa ja varastointia.
Hydrogen laboratory with test tube of green liquid
Valokatalyysi- eli aurinkovetytutkimusta Oulun yliopistossa. Oulun yliopisto / Janne-Pekka Manninen

Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkitaan ja kehitetään paikallisen vedyntuotannon ja käytön teknologiaa sekä tuotetaan liiketaloudelliset toimintamallit vihreän vedyn tarjonnan ja kysynnän tasapainottamiseen. Tavoitteena on tutkia myös vedyn säilytysratkaisuja ja päästä testaamaan vetyä liikennepolttoaineena ja vetyrekkojen toimivuutta pohjoisissa oloissa.

Vedyn tuotantoon käytetään vihreää sähköä, jota saadaan Utajärvelle rakenteilla olevasta aurinkosähkövoimalasta. Kunnassa on kaavoitettuna alue myös tuulipuistolle. Tutkimushankkeessa selvitetään lisäksi aurinkovedyn eli valokatalyyttisesti ilman sähköenergiaa tuotetun vedyn teknillistaloudellista soveltuvuutta uusiutuvaksi energiaksi arktisissa olosuhteissa ja kehitetään siihen pohjautuvia ratkaisuja vedyn tuotantoon Pohjois-Suomen oloissa. Tarkoitus on kehittää aurinkovetyreaktorin prototyyppi, jolla olisi myös kaupallisia edellytyksiä.

Suunnitelmaan sisältyy ajoneuvojen tankkausaseman rakentaminen Utajärvelle valtatie 22:n varteen. Sitä varten selvitetään aseman rakenne, arvioidaan sen käyttöaste ja toimivuus sekä tehdään laskelmat liikennepolttoaineena tarvittavan vedyn määrästä ja taloudellisuudesta.

Vety on puhdas, edullinen ja realistinen energiamuoto liikenteeseen. ”Suomi on jälkijunassa vedyn käytössä liikennepolttoaineena. Meillä ei ole vielä yhtään vetytankkausasemaa, mikä estää esimerkiksi vetyrekkojen käyttöönoton. Ilman energian logistiikan kuntoon saattamista vihreä siirtymä on peruttu”, sanoo tutkimuksen vastuullinen johtaja, autoalan liiketoiminnan professori Jouni Juntunen Oulun yliopistosta.

Juntusen mukaan erityisen merkittävää on tutkimuksen panostus aurinkovedyn tuotantoon ja vedyn varastointi- ja kuljetusratkaisuihin, jotka mahdollistavat energian tehokkaan tuotannon, säilytyksen ja logistiikan.

”Utajärven kunnassa uusiutuvaa energiaa tullaan valmistamaan teollisuusalueen käyttöön Skarta Oy:n toimesta. Tällä voidaan mahdollistaa vedyn paikallinen tuotanto ja paikallisen vedyntankkauksen pilotointi ja käyttöönotto valtatie 22:n varteen. Hanke antaa uusia avauksia tämän toteuttamiseen, ja olemme kuntana innokkaasti mukana”, kunnanjohtaja Anne Sormunen toteaa.

Tutkimustuloksia hyödynnetään hiilineutraalien ja ympäristöystävällisten energiaratkaisujen kehittämisessä ja siirtymisessä kohti vetytaloutta. Käytännössä tulokset edistävät vetytankkausasemien ja -verkoston kehittämistä ja vedyn saattamista liikennepolttoaineeksi.

Hanketta koordinoi Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu ja sitä on valmisteltu Oulun yliopiston Kvantum-instituutin, Materiaali- ja konetekniikan tutkimusyksikön sekä Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikön kanssa. Hankkeessa ovat mukana Utajärven kunta, Utajärven Yrityspuisto Oy, Skarta Oy, Wetteri Power Oy, Pohjaset Oy ja Autoalan keskusliitto.

Hanke toteutetaan 1.9.2023–28.2.2026 ja sitä rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).

Tulevaisuuden vetytalous ja kestävä terästuotanto

Vetysäiliö Oulun yliopiston tutkimukseen

Viimeksi päivitetty: 23.1.2024