Uuden tutkimuksen mukaan Itä-Suomen ja skandinaavisten ahmakantojen yhdistäminen elintärkeää lajin säilymisen kannalta
Ahma (Gulo gulo) voi liikkua satojen kilometrien säteellä ja ylittää valtioiden rajoja, joten eläinten perimän on uskottu sekoittuneen. Tutkijoiden mukaan näin ei kuitenkaan ole. Skandinaavisen populaation perinnöllinen monimuotoisuus on vähäisempää kuin itäisessä populaatiossa, joka on yhteydessä laajempaan venäläiseen populaatioon. Toiveissa onkin, että itäisen populaation ahmat etsiytyisivät skandinaavisen populaation alueelle Pohjois-Suomeen, jotta perimään tulisi muuntelua. Perimän kapeneminen tarkoittaa evoluutiopotentiaalin pienenemistä ja siten eläinten sopeutumiskyky esimerkiksi stressiin tai ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vaikutuksiin voi kärsiä.
Suomessa on noin 230 ahmaa poronhoitoalueen eteläpuolella ja tutkijoiden mukaan tämä populaatio on ollut melko hyvässä kasvussa vuodesta 2010 alkaen. Poronhoitoalueella on noin 160 eläintä. Tutkimuksen mukaan tämä populaatio jatkuu Ruotsin ja Norjan puolella. Näissä maissa kuten koko Fennoskandian alueella ahmojen lukumäärä oli hyvin vähäinen vielä 50 vuotta sitten, mikä johtui muun muassa valtion rahoittamasta pyynnistä. Ahmakanta on vahvistunut suojelulainsäädännön ansiosta ja viime vuosikymmenen aikana se on ollut Ruotsissa ja Norjassa yhteensä noin tuhannen yksilön suuruinen. Suomessa ahma on erittäin uhanalainen laji.
Koska skandinaavinen ahmapopulaatio ulottuu kolmen eri valtion alueelle, Fennoskandian alueella on laadittu yhteistä suunnitelmaa ahmojen säilymiseksi. Tämä tutkimus tukeekin Suomen, Norjan ja Ruotsin läheisen yhteistyön jatkamista tällä saralla.
Kaksi eri nimeä, kaksi eri ahmaa
Suomalaisessa puheenparressa on jo pitkään käytetty kahta eri nimeä ahmasta ja on ajateltu niiden olevan erilaisia. Geneettinen tutkimus on nyt vahvistanut tämän. “Aikaisempi tutkimuksemme jo viittasi tähän ja nyt tämä tuore tutkimus osoittaa sen selvästi. Pohjois-Euroopassa ei ole homogeenistä ahmapopulaatiota, vaan täällä on kaksi selvästi erilaista ahmojen ‘klaania’ tai ‘kulttuuria’, kuvaannollisesti sanottuna. Tavallaan tämä ei yllätä suomalaisia, sillä täällä on puhuttu pohjoisen tunturiahmasta ja Itä-Suomen metsäahmasta”, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Gerhardus Lansink sanoo.
“Nämä kaksi ahmapopulaatiota on tunnistettu kielessä ja nyt geneettinen tutkimus on vahvistanut sen ainakin Suomessa. Jatkotutkimuksella voitaisiin selvittää onko niillä myös ekologisia eli elinympäristöön, pesimiseen tai ravintoon liittyviä eroja tai morfologisia eroja, esimerkiksi turkin rakenteessa tai kuvioinnissa tai luustossa. Tämä on haastavaa, sillä ahmat ovat erittäin harvinaisia.”
Tutkimus julkaistiin elokuussa 2022 Biological Conservation -sarjassa.
Tutkimusjulkaisu: Lansink, Kleven, Ekblom, Spong, Kopatz, Mattisson, Persson, Kojola, Holmala, Ollila, Ellegren, Kindberg, Flagstad, Aspi, & Kvist. (2022). Potential for increased connectivity between differentiated wolverine populations, Biological Conservation, 272, 109601, https://doi.org/10.1016/j.biocon.2022.109601