Uusi kestävän kaivostoiminnan maisteriohjelma tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen oppimiskokemuksen

Oulun yliopiston lehtori, dosentti Maria Sinche-Gonzalez on työskennellyt kaivannaisalan opetus- ja tutkimusyksikössä Oulu Mining Schoolissa jo lähes seitsemän vuotta. Hän havahtui siihen, ettei ala vetänyt tarpeeksi opiskelijoita ja päätti aloittaa prosessin, jonka lopputuloksena syntyi uusi kansainvälinen kestävän kaivostoiminnan maisterikoulutus. Sinche-Gonzalez palkittiinkin Oulun yliopiston lukukauden avajaisjuhlassa yliopiston arvon ”luomme uutta” esimerkillisestä toteuttamisesta.
Picture of Maria Sinche-Gonzalez.

Tänä syksynä 21 opiskelijaa saapui Ouluun aloittamaan opintonsa Oulu Mining Schoolissa. Erikoista heidän opinnoissaan on se, että uudenvuoden jälkeen he lähtevät Itävaltaan jatkamaan opiskeluaan Leobenin yliopistossa. Syyslukukaudella 2023 opiskelijat voivat puolestaan lähteä joko Zagrebin yliopistoon Kroatiaan tai Federico Santa Marian teknilliseen yliopistoon Chileen.

”Opiskelijat saavat opintojensa myötä kattavan kuvan kaivannaisalasta. Suomessa alalla keskitytään metallimalmeihin, Itävallassa teollisuusmineraaleihin ja Kroatiassa hävikkimateriaalien prosessoimiseen. Chilessä, joka tunnetaan suurena kaivosmaana, opiskelijat pääsevät syventäville kursseille, joissa mineraalien käsittelyä käydään tarkemmin läpi”, Sinche-Gonzalez kertoo.

Käytännön työtä koerikastamossa

Ohjelma tarjoaa opiskelijoille kokemuksen, jollaista ei ihan jokainen saa.

Nawaf Al-Murish ja Enerel Lkhagvadorj aloittivat uudessa tutkinto-ohjelmassa viime syyskuussa. Al-Murish on kotoisin Jemenistä, mutta hän suoritti kandidaatintutkintonsa Turkissa pääaineenaan teknillinen geologia. Lkhagvadorj taas on opiskellut kotimaassaan Mongoliassa kaivannaisalaa.

”Halusin jatkaa korkeakouluopintojani, mutta lisäksi halusin kokeilla jotakin uutta ja erilaista. Tämä ohjelma tuli vastaan LinkedInissä, ja päätin hakea siihen. Ohjelman monitieteisyys ja se, että kestävä kehitys sisältyy ohjelmaan, saivat kiinnostukseni heräämään”, Al-Murish kertoo.

Lkhagvadorj haki ohjelmaan, koska muita kestävän kaivostoiminnan maisteriohjelmia, jotka vastaisivat hänen tarpeitaan, ei ollut tullut vastaan.

Kummallekin opiskelijoista on tullut pienenä shokkina se, kuinka rankka ensimmäinen jakso on ollut. Sen lisäksi, että heidän on pitänyt sopeutua uuteen kulttuuriin, he ovat joutuneet tottumaan erilaisiin opiskelumenetelmiin.

”Koska opiskelin teknillistä geologiaa aiemmassa yliopistossani, en tiennyt mitään kaivannaisalasta tänne tullessani. Olen siis joutunut aloittamaan opinnot kokonaan alusta”, Al-Murish selittää.

Molemmat ovat kuitenkin tyytyväisiä, että aloittivat ohjelmassa.

”Oulun yliopistossa pääsee kokeilemaan työtä käytännön tasolla koerikastamon avulla. Se on ollut todella hienoa”, Lkhagvadorj mainitsee.

Oulu Mining School -tutkimuskeskuksen koerikastamo on maailman ainoa yliopistoympäristössä toimiva rikastamo, jota hyödynnetään opetus- ja tutkimuskäytössä. Se on pienoiskopio malmikaivoksen rikastusprosessista.

”Olen oppinut kaivannaisalasta todella paljon sinä aikana, kun olen ollut täällä. Lisäksi olen iloinen siitä, että opetus on todella käytännönläheistä ja Oulun yliopistossa esimerkiksi laboratoriot ovat aina vapaasti opiskelijoiden käytettävissä”, Al-Murish kertoo.

”Myös se on ollut hienoa, että luennoillamme on vieraillut insinöörejä, jotka jo työskentelevät alalla. Kuuden viikon aikana olemme ehtineet tavata jo neljä eri tekniikan alan ammattilaista”, Lkhagvadorj lisää.

Ohjelman tuomat hyödyt kannustivat eteenpäin

Sinche-Gonzalez aloitti uuden tutkinto-ohjelman työstämisen jo vuonna 2019 lähestymällä eri yliopistoja, joissa voi suorittaa kaivannaisalan kaltaisen tutkinnon. Hän saikin kolme yliopistoa mukaan, mutta kesti lopulta kaksi vuotta ennen kuin Euroopan unionin Erasmus+ Mundus -ohjelma myönsi rahoituksen ohjelmalle.

”Prosessi vaati paljon sitoutumista ja aikaa, mutta koska se oli minulle sydämen asia, halusin viedä sen loppuun asti. Lisäksi tiesin, että lopputulos tulisi olemaan onnistunut ja toisi paljon hyötyjä tutkimusyksiköllemme sekä yliopistolle. Tämä on ensimmäinen Oulun yliopiston koordinoima Erasmus+ Mundus -ohjelma. Lisäksi Oulun yliopisto valittiin ainoana suomalaisena yliopistona koordinoimaan ohjelmaa vuonna 2021.”

Sinche-Gonzalez tapaa Ouluun saapuneita opiskelijoita säännöllisesti, sillä hän sekä opettaa että tuutoroi heitä. Hän haluaa varmistaa, että opiskelijoilla kaikki sujuu hyvin.

”On tärkeää, että he haluavat jatkaa ohjelmassa loppuun asti, sillä tämä kertoo siitä, onko ohjelma onnistunut.”

Lisätietoa maisteriohjelmasta englanninkielisellä sivulla Erasmus Mundus Joint Master in Sustainable Mineral and Metal Processing Engineering

Teksti: Vilma Lehto

Viimeksi päivitetty: 26.10.2022