Uutta osaamista vihreän siirtymän hankkeisiin
Kujala on valmistunut kulttuuriantropologian maisteriohjelmasta ja täydentänyt tutkintoaan kestävän kehityksen opinnoilla. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli kolmannella sektorilla sosiaalisen kestävyyden kysymysten parissa, erityisesti yhdenvertaisuuden ja vähemmistöjen osallisuuden teemoissa.
”Halusin laajentaa omaa osaamistani vihreän siirtymän kysymyksiin ja kehittää projektinhallintataitojani. SYKLI:n koulutus tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden”, hän kertoo.
Työ kauppakorkeakoulussa on painottunut hankesuunnitteluun, jossa hän on päässyt hyödyntämään omaa kulttuuriantropologian taustaansa. Loppuvuoden aikana Kujalan tavoitteena on osallistua entistä tiiviimmin H2Go Investigate -hankkeen toimintaan.
Tukea ja oppia hanketyöhön mentoroinnin avulla
Uuteen toimintaympäristöön siirtyminen on tarjonnut mahdollisuuden oppia sekä vihreän vedyn teemoista että akateemisesta hanketyöstä. Tärkeänä tukena työssä on ollut mentorointi: häntä mentoroi yliopistotutkija ja dosentti Mari Juntunen Markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksiköstä.
“Noora on tuonut arvokkaan lisän jo aiemminkin monitieteiseen vetytutkimukseemme. Odotan innolla hänen tulevaa työpanostaan H2Go Investigate-projektissa" Juntunen kertoo.
”Hankesuunnittelu oli minulle jo ennestään tuttua, mutta vetyyn liittyvä toimintaympäristö oli uusi. Kun kysymyksiä on tullut vastaan, olen saanut aina nopeasti tukea ja ohjausta”, Noora kuvailee.
Kestävän kehityksen teemat ovat hänelle tuttuja jo aiemmista opinnoista ja korkeakouluharjoittelusta YK:n Agenda 2030 -tavoitteiden parissa: ”Oli mielenkiintoista palata näihin teemoihin uudelleen ja nähdä, miten keskustelu ja käytännöt ovat kehittyneet viime vuosina.”
Työ kauppakorkeakoulussa jatkuu syksyllä projektitutkijan tehtävissä H2Go Investigate -hankkeessa, jossa valmistellaan muun muassa työpajoja ja muita hankkeen sidosryhmätoimintoja.
Sinua voisi kiinnostaa
The H2Go Investigate research project deepens the understanding for promoting the hydrogen economy using the mobile hydrogen refueling stations acquired in the