Vesistöihin päätyvän rautakuormituksen ehkäisy tärkeintä – myöhemmin rautasakkaa on vaikea poistaa vesistä
Vesistöjen rautakuormituksen hillitseminen on tärkeää, jotta voidaan ehkäistä rautasakan aiheuttamaa veden sameutumista ja ongelmia kaloille, kasveille, kalastajille, uimareille ja vesihuollolle. ”Keskeistä on ehkäistä raudan liikkeellelähtöä maankäytöllisillä toimenpiteillä. Kun rauta on jo päässyt vesistöihin, sen poistaminen on haastavaa”, kertoo yliopistotutkija Heini Postila.
Raudan esiintyminen maankuoressa ja vesistöissä on luonnollista. Maaperän korkeat rautapitoisuudet liittyvät rautarikkiyhdisteitä sisältäviin mustaliuskevyöhykkeisiin ja happamiin sulfaattimaihin, joita on paljon esimerkiksi Pohjanlahden rannikkoalueella.
Ojitustoimenpiteet lisäävät raudan liikkeellelähtöä ja huuhtoumista, sillä ojitukset muuttavat maaperän olosuhteita ja veden virtausreittejä. Raudan kulkeutuminen on vähäistä, kun maakerrokset pysyvät pohjaveden pinnan alla. Pohjaveden pinnanlasku ojituksen vuoksi kuitenkin muuttaa maaperän hapettavia ja pelkistäviä olosuhteita, mikä edistää raudan liukenemista ja huuhtoutumista sateella maa- ja pohjavesien kautta vesistöihin.
Sopivimmat paikat raudan huuhtoutumisen ehkäisemiseen voi valita paikkatietojen avulla
Raudan kulkeutumista valuma-alueella ja raudan poiston mahdollisuuksia erilaisilla vesienkäsittelyrakenteilla on tutkittu juuri päättyneessä Raudan haitallisten vesistövaikutusten vähentäminen turvevaltaisilla metsätalousmailla (RautaVirta) -hankkeessa Oulun yliopistossa yhdessä Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistyksen kanssa. Oulun Jäälinjärvi on keskellä asuinaluetta, ja sillä on paljon virkistyskäyttöä. Siihen valuvaa ruskeaa, sakeaa ja ikävää rautasakkaa on yritetty poistaa monin tavoin.
Jäälinjärven yläpuolisten vesien valuma-alueella on toteutettu Suosimulaattori-mallinnus. Suosimulaattorin avulla voidaan muun muassa arvioida ojitussyvyyden vaikutusta metsänkasvuun ja kannattavuutta; pienempi kuivavara eli vedenpinnan syvyys ojassa ei uusien tietojen mukaan haittaa puiden kasvua ja metsätaloutta. Virtausverkkomallilla taas voidaan arvioida, mistä rautapitoinen vesi valuu ojiin. Jäälinjärven valuma-alueelta eri pisteistä on myös otettu vesinäytteitä, joista on määritetty rautapitoisuus. Näiden pohjalta voidaan arvioida, missä toimia raudan huuhtoutumisen vähentämiseksi kannattaa tehdä.
”Tutkimustulokset osoittavat, että esimerkiksi Jäälinjärven valuma-alueella kunnostusojituksilla taloudellista metsänkasvatuksellista hyötyä voidaan saada vain pienillä alueilla, joten muilla alueilla kunnostusojitusten välttäminen on suositeltavaa”, sanoo projektitutkija Petra Korhonen. Lisäksi alueilla, joissa rautapitoisuudet ovat korkeita, on syytä harkita esimerkiksi ojien padotusta. Padotuksen avulla pohjavedenpinta voidaan nostaa pysyvästi korkeammalle, ja ehkäistä rautapitoisten maakerrosten hapettumista ja ruosteenvärisen rautasakan päätymistä järveen.
Kiimingin-Jäälin vesihoitoyhdistys on rakentanut useita vesienkäsittelyrakenteita, kuten kosteikkoja ja laskeutusaltaita, ja Jäälinjärveen kohdistuvaa ravinnekuormitusta onkin saatu pienenettyä. Hankkeessa tutkittiin myös muita luontopohjaisia vedenpuhdistuskeinoja, kuten ojaan asetettujen puunippujen ja pyörrealtaan puhdistustehokkuutta. Raudan poiston kannalta parhaisiin, jopa yli 10 % poistumiin, päästiin Jäälinjärvestä erotetulla 3,5 hehtaarin laskeutusaltaalla. Muilla rakenteilla poistotehokkuudet jäivät enimmillään alle 10 prosenttiin. Tarkempia lisätietoja hankkeen rautahaasteesta ja sen huomioimisesta loppuraportissa ja opastusvideolla RautaVirta-hankkeen verkkosivuilla.
RautaVirta hanketta rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö osana Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta.
Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys edisti RautaVirta-hanketta merkittävällä, noin 580 talkootyötunnin panostuksella.