Voitto Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijajoukkueelle ERPsim SM-kilpailuissa

Kauppakorkeakoulun tiimi vei kokonaiskilpailun ensimmäisen sijan ja jatkaa parhaana opiskelijajoukkueena kansainvälisiin kisoihin. Lisäksi joukkue palkittiin Sustainability-palkinnolla.
Winning team of the ERPsim Finnish Championships pictured.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun liiketoiminta-analytiikan opiskelijoista koostuva tiimi vei voiton yliopisto-opettaja Hannu Karin valmentamana.

ERPsim Suomen mestaruuskisat on vuosittainen liiketoiminnan simulaatiokilpailu, jossa opiskelijat ja yritysmaailman ammattilaiset kilpailevat SAP S/4HANA -toiminnanohjausjärjestelmän hallinnassa. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa, tällä kertaa keskiviikkona 7.5. Clarion-hotellissa Helsingissä. Kilpailuun osallistui kuusi opiskelijajoukkuetta ja kahdeksan yritysjoukkuetta.

Kilpailussa joukkueet pyrkivät rakentamaan mahdollisimman arvokkaan yrityksen simuloidussa ympäristössä tekemällä päätöksiä muun muassa tuotannosta, markkinoinnista ja investoinneista. Kauppakorkeakoulun joukkueen jäsenet, liiketoiminta-analytiikan opiskelijat Duyen Nguyen, Khaled Md, Mohammad Mazharul Islam, Saman Fiaz ja Thu Phụng kilpailivat yliopisto-opettaja Hannu Karin valmentamana ja nousivat voitokkaasti ensimmäiselle sijalle.

Tämän lisäksi he voittivat erillisen kilpailukategorian, jossa mitattiin hiilidioksidipäästöjä suhteessa myyntimääriin. Alhaisimmat hiilidioksidipäästöt toivat joukkueelle myös Sustainability-palkinnon.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä SAP Finug, Centria-ammattikorkeakoulu, ERPsim Lab (HEC Montréal) ja SAP.

Viimeksi päivitetty: 9.5.2025