Yliopiston hallitus päätti koulutustarjonnasta ja aloituspaikoista

Hallitus hyväksyi kokouksessaan 24. helmikuuta koulutustarjonnan ja aloituspaikat vuodelle 2027 sekä aloituspaikkojen muutokset vuodelle 2026. Yliopiston kandidaatti- ja maisterikoulutuksen aloituspaikkojen määräksi vuonna 2027 päätettiin 2612 (2026: 2732).

Koulutustarjontaan ei tehty merkittäviä muutoksia. Aloituspaikkojen lasku vuoden 2027 osalta johtuu pääosin tekniikan ja tietojenkäsittelyn aloille tehdyistä avoimen väylän ja siirtohaun aloituspaikkojen muuttamisesta vastaamaan paremmin arviota hyväksyttävien määrästä.

Yhteistoimintalakiin on tehty 1.7.2025 alkaen muutoksia, joista yliopiston kannalta keskeisin liittyy muutosneuvotteluaikojen puolittumiseen. Lakimuutoksen vuoksi hallitus päivitti muutosneuvotteluihin liittyvän toimintalinjauksen.

Hallitus päätti, että jatkossa rehtori tekee päätöksen käynnistää tarvittaessa taloudellisista tai tuotannollisista syistä muutosneuvottelut ja päättää niiden jälkeisistä toimista. Mikäli ennakoidut henkilöstövaikutukset kohdistuvat useampaan kuin kymmeneen henkilöön, muutosneuvotteluista päättää hallitus. Myös muutosneuvotteluiden perusteen liittyessä yliopiston strategisiin tavoitteisiin, merkittäviin sopimuksiin tai toimintarakenteen muutoksiin, päätösvalta neuvotteluiden aloittamisesta on hallituksella.

Lisäksi hallitus

  • päätti, että vararehtorit kutsutaan hallituksen kokouksiin 1. maaliskuuta alkaen
  • nimesi keskuudestaan työryhmän valmistelemaan nimityksiä Oulun yliopiston tukisäätiön hallituksen jäseniksi
  • vahvisti Oulun yliopiston tukisäätiön tilintarkastusyhteisöksi vuodelle 2026 BDO Audiator Oy:n
  • sai tiedoksi yliopiston tietosuojatilinpäätöksen
  • sai tiedoksi Whistleblower-ilmoituskanavan vuoden 2025 raportin
Luotu 24.2.2026 | Muokattu 24.2.2026