Äidin ja lapsen kilpirauhastoiminnan vaikutus lapsen neuropsykologiseen kehitykseen
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Oulun yliopistollinen sairaala, luentosali 4
Väitöksen aihe
Äidin ja lapsen kilpirauhastoiminnan vaikutus lapsen neuropsykologiseen kehitykseen
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti Fanni Päkkilä
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, kliinisen lääketieteen laitos
Oppiaine
Synnytys ja naistentaudit
Vastaväittäjä
Professori Alexander Stagnaro-Green, University of Illinois College of Medicine at Rockford, USA
Kustos
Lääketieteen tohtori, erikoislääkäri Eila Suvanto, Oulun yliopistollinen sairaala
Äidin ja lapsen kilpirauhastoiminnan vaikus lapsen neuropsykologiseen kehitykseen
Tutkimuksessa vertailtiin niiden äitien lapsia, joilla oli kilpirauhasen toimintahäiriö tai kilpirauhasvasta-aineita raskauden aikana, niiden äitien lapsiin, joilla kilpirauhanen toimi normaalisti raskaudessa ja joilla ei ollut kilpirauhasvasta-aineita. Äidin nouseva kilpirauhasta stimuloivan hormonin (TSH:n) pitoisuus yhdistyi lapsen lievästi kohonneeseen riskiin saada aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön (ADHD:n) oireita 8-vuotiaana. Äidin kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta raskauden aikana eivät vaikuttaneet lapsen ADHD-oireiden esiintymisriskiin. Sen sijaan äidin kilpirauhasen toimintahäiriöt raskauden aikana nostivat hieman nuoren riskiä oppimisvaikeuksille ja luokan kertaamiselle.
Äidin kilpirauhasen toiminnalla raskauden aikana ei ollut yhteyttä lapsen alentuneeseen älykkyysosamäärään tai aistien kehityksen ongelmiin. Nuoren oma laboratoriokokein mitattu kilpirauhasen toiminta 16-vuotiaana vaikutti myös hieman hänen oppimiseensa ja keskittymiskykyynsä. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että äidin raskauden aikainen kilpirauhasen toimintahäiriö tai vasta-ainepositiivisuus lisäsi 16-vuotiaalla nuorella hieman laboratoriokokein todetun kilpirauhasen toimintahäiriön tai vasta-ainepositiivisuuden riskiä. Lisäksi nuorilla todetut kilpirauhasen vasta-aineet lisäsivät riskiä poikkeaville kilpirauhasarvoille 16-vuotiaana.
Väitöskirjatyön aineistona käytettiin väestöpohjaista vuoden 1986 Pohjois-Suomen syntymäkohorttia, johon kuului yli 99 % alueen sinä vuonna raskaana olleista naisista (9362 äitiä ja 9479 lasta). Äitien kilpirauhashormonien ja -vasta-aineiden mittaukset tehtiin alkuraskaudessa. Heidän lapsiltaan määritettiin kilpirauhashormonien ja –vasta-aineiden pitoisuudet 16-vuotiaana. Tutkimuksessa käytettiin väestöpohjaisia viitevälejä kilpirauhasen toimintahäiriön määrittämiseksi.
Tietoja raskaudesta, äidin ja muun perheen sairastavuudesta, elintavoista ja sosioekonomisista tekijöistä ja lapsen terveydestä, kehityksestä, koulumenestyksestä ja käyttäytymisestä kerättiin kyselylomakkeilla raskauden aikana, 7-8-vuotiaana ja 16-vuotiaana. Lisäksi luokanopettajat arvioivat lapsen koulumenestystä ja käyttäytymistä, ja nuoret itse arvioivat koulumenestystään 16-vuotiaina. Lasten terveystietoja täydennettiin lastenneuvoloista.
Äidin raskauden aikaiset selvät kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty lasten neuropsykologisen kehityksen ongelmiin, kuten alentuneeseen älykkyysosamäärään, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmiin sekä aistinkehityksen ongelmiin. Nämä sairaudet tulee tunnistaa ja hoitaa. Äidin lievästi poikkeavien kilpirauhasarvojen merkityksestä lapsen kehityksen kannalta sen sijaan on vähemmän tutkimustietoa. Aiempien tutkimusten tulokset vaihtelevat tutkimusasetelmien, menetelmien ja alueellisesti vaihtelevan jodinpuutteen vuoksi. Nykyään kaikkia raskaana olevia äitejä ei automaattisesti seulota kilpirauhassairauksien varalta, vaan seulonta keskittyy riskiryhmiin.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa äidin lievä raskaudenaikainen kilpirauhasen toimintahäiriö vaikutti lapsen neuropsykologiseen kehitykseen hieman, mutta löydösten kliininen merkitys on vähäinen. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, hyödyttäisikö kaikkien äitien kilpirauhassairauden seulominen ja hoitaminen alkuraskaudessa.
Äidin kilpirauhasen toiminnalla raskauden aikana ei ollut yhteyttä lapsen alentuneeseen älykkyysosamäärään tai aistien kehityksen ongelmiin. Nuoren oma laboratoriokokein mitattu kilpirauhasen toiminta 16-vuotiaana vaikutti myös hieman hänen oppimiseensa ja keskittymiskykyynsä. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että äidin raskauden aikainen kilpirauhasen toimintahäiriö tai vasta-ainepositiivisuus lisäsi 16-vuotiaalla nuorella hieman laboratoriokokein todetun kilpirauhasen toimintahäiriön tai vasta-ainepositiivisuuden riskiä. Lisäksi nuorilla todetut kilpirauhasen vasta-aineet lisäsivät riskiä poikkeaville kilpirauhasarvoille 16-vuotiaana.
Väitöskirjatyön aineistona käytettiin väestöpohjaista vuoden 1986 Pohjois-Suomen syntymäkohorttia, johon kuului yli 99 % alueen sinä vuonna raskaana olleista naisista (9362 äitiä ja 9479 lasta). Äitien kilpirauhashormonien ja -vasta-aineiden mittaukset tehtiin alkuraskaudessa. Heidän lapsiltaan määritettiin kilpirauhashormonien ja –vasta-aineiden pitoisuudet 16-vuotiaana. Tutkimuksessa käytettiin väestöpohjaisia viitevälejä kilpirauhasen toimintahäiriön määrittämiseksi.
Tietoja raskaudesta, äidin ja muun perheen sairastavuudesta, elintavoista ja sosioekonomisista tekijöistä ja lapsen terveydestä, kehityksestä, koulumenestyksestä ja käyttäytymisestä kerättiin kyselylomakkeilla raskauden aikana, 7-8-vuotiaana ja 16-vuotiaana. Lisäksi luokanopettajat arvioivat lapsen koulumenestystä ja käyttäytymistä, ja nuoret itse arvioivat koulumenestystään 16-vuotiaina. Lasten terveystietoja täydennettiin lastenneuvoloista.
Äidin raskauden aikaiset selvät kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty lasten neuropsykologisen kehityksen ongelmiin, kuten alentuneeseen älykkyysosamäärään, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmiin sekä aistinkehityksen ongelmiin. Nämä sairaudet tulee tunnistaa ja hoitaa. Äidin lievästi poikkeavien kilpirauhasarvojen merkityksestä lapsen kehityksen kannalta sen sijaan on vähemmän tutkimustietoa. Aiempien tutkimusten tulokset vaihtelevat tutkimusasetelmien, menetelmien ja alueellisesti vaihtelevan jodinpuutteen vuoksi. Nykyään kaikkia raskaana olevia äitejä ei automaattisesti seulota kilpirauhassairauksien varalta, vaan seulonta keskittyy riskiryhmiin.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa äidin lievä raskaudenaikainen kilpirauhasen toimintahäiriö vaikutti lapsen neuropsykologiseen kehitykseen hieman, mutta löydösten kliininen merkitys on vähäinen. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, hyödyttäisikö kaikkien äitien kilpirauhassairauden seulominen ja hoitaminen alkuraskaudessa.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024