Ajan kertomaa — käytön jäljet massiivipuulattioissa 2000-luvun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa

Arkkitehti ja DI Jonna Silvon väitöstutkimus selvitti, mitä seuraa valittaessa kulutukselle altis luonnollisen näköinen massiiviipuulattia moderneihin julkisiin kirkkorakennuksiin. Työn päätulos on, että käytön jäljet, kuten naarmut, painaumat, kuluminen, tahrat ja nastakenkien jäljet, ovat hyväksyttävissä modernien 2000-luvulla rakennettujen kirkkorakennusten puulattioissa.

Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska kestävien, ekologisten ja uusiutuvien materiaalien käyttö on yhä tärkeämpää. Lisäksi modernit puukirkkomme Suomessa ovat nyt siirtymässä uutuuden vaiheesta pitkään ajanjaksoon, jolloin niitä käytetään, korjataan ja siivotaan. Arkkitehdit ovat halunneet ajan ja kulumisen näkyväksi tekemisellä kytkeä modernit kirkkorakennukset osaksi Suomen kirkkorakennusperinnettä. Tutkimus on osaltaan arvioinut ratkaisun vastaanottoa ja onnistumista.

Tutkimuksen pääaineisto koostui Laajasalon kirkon, Pyhän Henrikin Ekumeenisen Taidekappelin, Viikin kirkon ja Kuokkalan kirkon kävijöille tehdyistä lomakekyselyiden tuloksista sekä kirkkorakennusten tilaajille ja arkkitehdeille tehdyistä haastatteluista. Lomakekyselyt analysoitiin kvantitatiivisesti ja puolistrukturoidut haastattelut kvalitatiivisesti. Väitöstutkimuksessa Silvo havaitsi käyttäjien haluavan säilyttää nykyiset puulattiat kirkoissa, sillä puulattiat sopivat kirkkoihin, niiden toivotaan patinoituvan ja puulattian kuluminen kertoo kirkkorakennuksen aktiivisesta käytöstä. Tilaajien ja arkkitehtien haastatteluissa nousivat esille lattian kunto, huollettavuus ja patinoituminen.

Silvon tutkimuksen perusteella, puulattioiden ylläpidosta tarvittaisiin lisätutkimusta. Käytön jälkeistä laadunarviointia tulisi kehittää selvittäen sen toimivuutta etenkin arkkitehtuuriltaan poikkeavissa kohteissa. Käyttäessään vanhoja puukirkkoja esikuvinaan, arkkitehdit ovat siirtäneet moderneihin puukirkkoihin kulttuurista patinaa käyttäen luonnonvaloa ja aikaa arkkitehtuurin aineettomana komponenttina. Tämä on materialisoitunut puulattian kulumisena. Silvon työ, määrittelee puulattian patinan olevan elämisen, materiaalin, ajan ja valon tuomat jäljet sekä kuluma, joiden havaitsemiseen ja kokemiseen tarvitsemme omaksumamme kulttuurisen patinan.