Auringon pitkäaikaisvaihtelun merkit kosmisissa säteissä ja luonnonarkistoissa

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa, luentosali IT 116

Väitöksen aihe

Auringon pitkäaikaisvaihtelun merkit kosmisissa säteissä ja luonnonarkistoissa

Väittelijä

Master of Science Eleanna Asvestari

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Luonnontieteellinen tiedekunta, Avaruusilmaston tutkimusyksikkö

Oppiaine

Avaruusilmasto

Vastaväittäjä

Professori Katya Georgieva, Space Research and Technology Institute, Bulgarian Academy of Sciences, Bulgaria

Kustos

Professori Ilya Usoskin, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Auringon pitkäaikaisvaihtelun merkit kosmisissa säteissä ja luonnonarkistoissa

Auringon aktiivisuus on vaihtelevaa - välillä se on hyvin voimakasta ja välillä heikkoa. Koska Aurinko vaikuttaa Maahan, on tärkeää ymmärtää miten Auringon aktiivisuus on vaihdellut menneisyydessä ja pyrkiä ennustamaan sen tulevaa käyttäytymistä.

Galaktiset kosmiset säteet ovat energeettisiä hiukkasia, joiden alkuperä on sekä omassa Linnunradassamme että sen ulkopuolella. Kun kosmiset säteet saapuvat aurinkokuntaan, Auringon magneettikenttä vaikuttaa niiden liikkeeseen. Auringon ollessa hyvin aktiivinen, Maahan asti pääsevien kosmisten säteiden määrä pienenee. Toisaalta hiljaisen Auringon aikaan kosmisia säteitä pääsee Maahan enemmän. Kun kosmiset säteet osuvat Maan ilmakehään, ne vuorovaikuttavat ilmakehän atomien ja molekyylien kanssa ja tuottavat kosmogeenisiä isotooppeja. Nämä isotoopit varastoituvat luonnonarkistoihin, kuten puiden runkoihin sekä napa-alueilla jäätiköihin.

Voimme mitata vuosirenkaisiin ja jääkerrostumiin tallentuneiden kosmisten isotooppien pitoisuuden jopa vuosituhansien ajalta, ja näiden mittausten avulla voimme arvioida, kuinka paljon kosmisia säteitä on saapunut Maahan. Tästä voimme päätellä, kuinka aktiivinen Aurinko on ollut menneisyydessä. Erityisesti voimme tutkia, milloin Auringon aktiivisuus on ollut joko epätavallisen voimakasta tai hiljaista.

Tässä väitöstutkimuksessa olemme kehittäneet mallin, joka kuvailee Auringon vaikutusta kosmisiin säteisiin. Käytämme mallia rekonstruktuoidaksemme Auringon vaikutuksen kosmisiin säteisiin viimeisten 400 vuoden ajalta, ja tutkimme kausia, jolloin Aurinko on ollut erityisen hiljainen. Käytämme kosmisia isotooppeja todentaaksemme mallin toimivuuden sekä tukemaan tuloksiamme.

Tämä tutkimus vahvistaa, että viimeisen yli 400 vuoden aikana Aurinko on epäilemättä ollut erityisen hiljainen 1600-luvulla Maunderin minimin aikaan ja 1800-luvun alussa Daltonin minimin aikaan. Toisaalta Aurinko on ollut erityisen aktiivinen esimerkiksi viime vuosituhannella Suuren maksimin aikaan.
Viimeksi päivitetty: 18.11.2016