Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Kontinkangas, Leena Palotie sali (101A), Aapistie 5A

Väitöksen aihe

Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa

Väittelijä

Hammaslääketieteen lisensiaatti Riitta Lithovius

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, hammaslääketieteen laitos / suu- ja leukakirurgia

Oppiaine

Suu- ja leukakirurgia

Vastaväittäjä

Professori Timo Peltomäki, Tampereen yliopisto

Kustos

Professori George Sandor, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa

Suomessa syntyy vuosittain noin 130 halkiolasta. Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä päänalueen epämuodostumia. Halkio voi aiheuttaa syömis-, ulkonäkö-, korva-, puhe-, hampaisto- ja purentaongelmia. Sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat ovat myös mahdollisia.

Tämä retrospektiivinen tutkimus esittelee huuli- ja suulakihalkiopotilaisiin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomen alueella käsitellen halkioiden epidemiologiaa, puheenparannusleikkauksen tarvetta, suulaen sulkuleikkauksen jälkeisten jäännösaukkojen (fisteleiden) määrää sekä kuulotuloksia. Tutkimusmateriaali koostui 214 halkiopotilaasta, jotka olivat hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1998–2011.

Tutkimuksessa suulakihalkion havaittiin olevan yleisin halkiotyyppi, huulisuulakihalkion ollessa toiseksi yleisin ja huulihalkioita ilmeni vähiten. Suulakihalkio todettiin useammin tytöillä ja huulisuulakihalkio oli puolestaan yleisempi pojilla. Huulisuulakihalkio oli useimmiten vasemmalla puolella.

Halkion korjausleikkauksen jälkeen puheenkehitystä seurataan. Suulakihalkiopotilailla puhe voi olla epäselvempää ja nenäsointisempaa kuin muilla ikätovereilla. Puheen parantamiseksi voidaan puheterapian lisäksi tarvita puheenparannusleikkausta. Tutkimusaineistossa puheenparannusleikkauksen tarvitsi 21 % suulakihalkiopotilaista. Leikkauksen tarve oli merkittävästi yleisempi tytöillä kuin pojilla. Huulisuulakihalkiopotilaat tarvitsivat puheenparannusleikkausta todennäköisemmin kuin potilaat, joilla oli pehmeän tai kovan suulaen halkio.

Suulaen ensileikkauksen jälkeisten suulaen fisteleiden kokonaisilmaantuvuus oli 9.6 %. Huulisuulakihalkiopotilaille todettiin kehittyvän todennäköisemmin suulaen sulkuleikkauksen jälkeinen fisteli kuin suulakihalkiopotilaille. Aineistosta tutkittiin myös vaikuttaako suulakihalkion vaikeusaste ja suulaen kirurginen sulkutekniikka välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen tai halkiopotilaiden kuuloon. Edellä mainituilla tekijöillä ei todettu olevan merkittävää vaikutusta. Halkiopotilaiden kuulon todettiin paranevan iän myötä.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024