Ihmisluonto, yhteiskuntaevoluutio ja rauhanomaisen kehityksen mahdollisuudet: Gunnar Landtman maailmansotien välisen ajan sosiologina ja osallistuvana intellektuellina

Maailmansotien välisessä Suomessa käytiin vilkasta keskustelua monista nykyisinkin tutuista yhteiskunnallisista aiheista. Poliittinen ilmapiiri oli väliin kärjistynyttä. Yksi tunteita herättäneistä aiheista oli maailmanjärjestys ja Suomen paikka kansainvälisessä yhteisössä: Euroopan yhdentyminen ja nationalismi. Mieliä kuohuttanutta keskustelua käytiin myös esimerkiksi kuolemanrangaistuksen käyttämisestä. Keskustelut herättivät huomiota ja siihen osallistuneita ajattelijoita seurasi jopa Etsivän keskuspoliisi. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan yhtä näihin keskusteluihin osallistunutta julkista intellektuellia, Helsingin yliopiston ensimmäistä sosiologian professoria Gunnar Landtmania (1878–1940). Landtman oli yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tutkija ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.

Tutkimuksen kohteena oleva Landtmanin sosiologia kiinnittyi westermarckilaisen koulukunnan yhteiskuntatieteeseen, jota on kuvattu varhaiseksi sosiobiologiaksi. Heidän ajattelunsa keskiössä on käsitys ihmisluonnon synnynnäisistä ominaisuuksista.

Väitöstutkimus osoittaa Landtmanin kirjoittaneen aktiivisesti kansainvälisyyden, kansainvälisen yhteistyön ja Euroopan yhdentymisen puolesta 1930-luvulla. Kuolemanrangaistuksen käyttämistä vastaan hän toimi sekä kirjoittamalla että käyttäen muita kansalaisyhteiskunnan keinoja: hän oli mukana perustamassa Ihmisoikeuksien liittoa. Tutkimuksessa tuodaan esille, että molemmissa aihepiireissä sosiologisella tiedolla oli hänelle tärkeä rooli ja tavoitteena yhteiskunnan rauhanomainen kehittyminen.

Tutkimus kehittää aate- ja oppihistoriallisen intellektuellien tutkimuksen metodologiaa. Tapoja analysoida tutkijoita, jotka osallistuvat tieteellisen tiedon avulla julkiseen keskusteluun akateemisina julkisina intellektuelleina. Tutkimus pureutuu tieteeseen Landtmanin argumenttien takana analysoimalla hänen tieteellisiä tutkimuksiaan, niiden perustavanlaatuisia taustaoletuksia sekä niiden tuottamia tutkimustuloksia. Tutkimuskohteena on tieteellinen ajattelu, joka oli näkyvässä roolissa Landtmanin lehtikirjoituksissa, joilla hän pyrki vaikuttamaan yhteiskuntaan.

Tieteen historian lisäksi tutkimus selvittää Landtmanin tieteen asemaa maailmansotien välisessä Suomessa ja siten jäljittää hänen asemaansa, uskottavuuttaan, kulttuurisena auktoriteettina. Tätä selvitetään myös kuvaamalla aikalaisten näkemyksiä sosiologiasta - erityisesti Landtmanin sosiologiasta - ja tutkimalla sosiologian institutionaalista asemaa maailmansotien välisessä Suomessa.

Rakentamalla kuva akateemisesta julkisesta intellektuellista, jolla oli kulttuurista auktoriteettia osallistua julkiseen keskusteluun, väitöstutkimus tuo esille historiankirjoituksessa vähälle huomiolle jääneen mutta aikanaan tunnetun tutkijan ja yhteiskunnallinen osallistujan. Tämän lisäksi tutkimus monipuolistaa kuvaa varhaisesta suomalaisesta sosiologiasta ja aateilmastoltaan kärjistyneen 1930-luvun liberaaleista virtauksista.