Kahden eri tavalla aktivoidun hyytymisaikatestin validointi hepariinin hyytymistä estävän vaikutuksen osoittamiseksi sydänkirurgisilla potilailla ja koeputkimallissa.
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Oulun yliopistollinen sairaala, luentosali 7
Väitöksen aihe
Kahden eri tavalla aktivoidun hyytymisaikatestin validointi hepariinin hyytymistä estävän vaikutuksen osoittamiseksi sydänkirurgisilla potilailla ja koeputkimallissa.
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti, LL Janne Moilanen
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Translationaalisen lääketieteen tutkimusyksikkö
Oppiaine
Anestesiologia ja tehohoito
Vastaväittäjä
Dosentti Jenni Toivonen, Turun yliopistollinen sairaala
Kustos
Dosentti Tiina Erkinaro, Oulun yliopistollinen sairaala
Kahden eri tavalla aktivoidun hyytymisaikatestin validointi hepariinin hyytymistä estävän vaikutuksen osoittamiseksi sydänkirurgisilla potilailla ja koeputkimallissa.
Fraktioimatonta hepariinia käytetään estämään veren hyytymistä toimenpiteiden aikana. Hepariinivaikutusta mitataan yleisesti kokoveren aktivoidulla hyytymisaikatestillä (ACT). ACT-testien heikkoutena on standardoinnin puute sekä herkkyys hepariinin ohella myös muiden tekijöiden vaikutukselle. Lisäksi korrelaatio laboratoriossa mitatun, kultaisena standardina pidetyn plasman hyytymistekijä Xa:n vaikutuksen eston (anti-Xa) kanssa on vaihteleva. Väitöskirjatyö selvittää kahden eri tavalla aktivoidun ACT-testin, Hemochron ACT-LR:n ja ACT+:n, soveltuvuutta hepariinivaikutuksen mittaamiseen vaikeassa hyytymistekijän XII vajauksessa, kykyä havaita jäännöshepariinivaikutus protamiinin jälkeen sydänkirurgisilla potilailla ja kykyä mitata koeputkimallissa matalasta kohtalaiseen nousevia hepariinipitoisuuksia.
Osatyössä I kahden hyytymistekijä XII puutteisen sydänkirurgisen potilaan hepariiniannostelu toteutettiin onnistuneesti ACT+-testin avulla. Koeputkimallissa ACT+-testin lähtöarvot olivat matalat ja annos-vastesuhde nouseville hepariinipitoisuuksille vaikutti lineaariselta. Löydös on erittäin merkittävä, sillä aiemmin kirjallisuudessa ei ole raportoitu ACT-testin soveltuvan hepariinivaikutuksen mittaamiseen hyytymistekijän XII puutteen yhteydessä.
Osatyössä II tutkittiin 51 sydänkirurgisella potilaalla ACT-LR-, ACT+- ja ROTEM sigma -testien kykyä havaita jäännöshepariinivaikutus 10–15 minuutin kuluttua protamiiniannostelusta. Kaikkien testimenetelmien suorituskyky oli heikko. Kuitenkin ACT+-testillä oli vähäistä diagnostista suorituskykyä, kun taas ACT-LR- ja ROTEM-testeillä ei ollut diagnostista arvoa.
Osatyössä III koehenkilöiltä otettuihin verinäytteisiin lisättiin hepariinia pitoisuuksiin 0–2,5 IU/ml, mikä vastaa ACT-LR-testin suunniteltua toiminta-aluetta. Vaikka ACT+-testi on optimoitu korkeammille hepariinipitoisuuksille, sen suorituskyky vastasi ACT-LR-testin suorituskykyä hepariinipitoisuuteen 0,5 IU/ml saakka, minkä jälkeen ACT+ osoittautui ACT-LR-testiä luotettavammaksi.
Nämä havainnot kyseenalaistavat ACT-LR-testin käyttöarvon hepariinivaikutuksen seurannassa, sillä ACT+-testin diagnostinen suorituskyky on parempi tai vähintään yhtä hyvä sekä kliinisissä että kokeellisissa olosuhteissa jopa alhaisilla ja kohtalaisilla hepariinipitoisuuksilla. Lisäksi ACT+-testillä voi seurata hepariinivaikutusta potilailla, joilla on vaikea hyytymistekijän XII vajaus.
Osatyössä I kahden hyytymistekijä XII puutteisen sydänkirurgisen potilaan hepariiniannostelu toteutettiin onnistuneesti ACT+-testin avulla. Koeputkimallissa ACT+-testin lähtöarvot olivat matalat ja annos-vastesuhde nouseville hepariinipitoisuuksille vaikutti lineaariselta. Löydös on erittäin merkittävä, sillä aiemmin kirjallisuudessa ei ole raportoitu ACT-testin soveltuvan hepariinivaikutuksen mittaamiseen hyytymistekijän XII puutteen yhteydessä.
Osatyössä II tutkittiin 51 sydänkirurgisella potilaalla ACT-LR-, ACT+- ja ROTEM sigma -testien kykyä havaita jäännöshepariinivaikutus 10–15 minuutin kuluttua protamiiniannostelusta. Kaikkien testimenetelmien suorituskyky oli heikko. Kuitenkin ACT+-testillä oli vähäistä diagnostista suorituskykyä, kun taas ACT-LR- ja ROTEM-testeillä ei ollut diagnostista arvoa.
Osatyössä III koehenkilöiltä otettuihin verinäytteisiin lisättiin hepariinia pitoisuuksiin 0–2,5 IU/ml, mikä vastaa ACT-LR-testin suunniteltua toiminta-aluetta. Vaikka ACT+-testi on optimoitu korkeammille hepariinipitoisuuksille, sen suorituskyky vastasi ACT-LR-testin suorituskykyä hepariinipitoisuuteen 0,5 IU/ml saakka, minkä jälkeen ACT+ osoittautui ACT-LR-testiä luotettavammaksi.
Nämä havainnot kyseenalaistavat ACT-LR-testin käyttöarvon hepariinivaikutuksen seurannassa, sillä ACT+-testin diagnostinen suorituskyky on parempi tai vähintään yhtä hyvä sekä kliinisissä että kokeellisissa olosuhteissa jopa alhaisilla ja kohtalaisilla hepariinipitoisuuksilla. Lisäksi ACT+-testillä voi seurata hepariinivaikutusta potilailla, joilla on vaikea hyytymistekijän XII vajaus.
Viimeksi päivitetty: 26.5.2025