Lukija, kirjoittaja, kansalainen – Luku- ja kirjoitustaidon opetus ja sen yhteiskunnalliset merkitykset Oulun kansakouluissa ja Maikkulan pakolaiskansakoulussa 1890–1940

Väitöskirjani osoittaa, että äidinkielen (suomen) opetusta pidettiin tärkeänä ja ajankohtaisena jo 1800–1900-luvun taitteessa. Kansakoulun äidinkielen tunneilla opetettiin suomen yleis- ja kirjakielen käyttöön mutta myös kasvatettiin isänmaalliseen kansalaisuuteen. Opettajat hankkivat aktiivisesti uutta tietoa eri lähteistä ja pyrkivät uudistamaan opetusta. Luku- ja kirjoitustaito käsitettiin laajasti, eikä opetuksessa tyydytty vain perusteiden antamiseen. Toivottuna lopputuloksena oli suomea sujuvasti lukeva, kirjoittava ja käyttävä kansalainen.

Peruskoulua edeltänyttä kansakoululaitosta on tutkittu runsaasti, mutta tutkimukseni valottaa osin varjoon jäänyttä äidinkielen opetusta. Tutkimuskohteena ovat Oulun kaupungin suomenkieliset kansakoulut ja valtion alaisuudessa toiminut, Itä-Karjalan pakolaisille tarkoitettu Maikkulan pakolaiskansakoulu 1890–1940. Keskeisiä toimijoita ovat koulujen opettajat ja kansakouluntarkastajat. Tutkimuksessa käsitellään äidinkielen opetuksen toteutusta, opetuksen erilaisia tavoitteita sekä sitä, millä tavalla luku- ja kirjoitustaito ylipäätään käsitettiin koululaitoksessa.

Tutkimani ajankohta on kiinnostava, sillä tuolloin suomalaista kansankoulutusta pyrittiin laajentamaan ja kehittämään kaikkia koskevaksi. Samanaikaisesti kehittyivät uudenlaiset kansalaisvaikuttamisen mahdollisuudet kunnallisella ja myöhemmin valtiollisella tasolla. Tutkimuksessani sijoitan Suomen osaksi laajempaa eurooppalaista viitekehystä, jossa etenkin luku- ja kirjoitustaidon opetuksen merkitys korostui kansalaisyhteiskunnan ja uusien työpaikkojen kehittyessä. Väitöskirjani on paikallinen, pohjoinen tapausesimerkki laajemmasta ilmiöstä.

Pääasialliset lähdeaineistot koostuvat kouluihin liittyvistä arkistoaineistoista sekä kouluissa käytetyistä oppikirjoista ja opettajien opaskirjoista. Pääasiallisten lähdeaineistojen lisäksi analysoin tutkimuksessa kansallisen tason opetussuunnitelmamietintöjä ja muita ohjeistuksia, opettajille suunnattuja lehtiä sekä museokokoelmien esineitä. Tutkimus on luonteeltaan laadullista sisällönanalyysia.

Väitöskirjani tuottaa tietoa luku- ja kirjoitustaidon historiallisista käsityksistä, mikä auttaa ymmärtämään menneisyyden ihmisten tapaa toimia kirjallisissa ympäristöissä. Sen avulla voi myös ymmärtää nykyisen peruskoulun taustoja ja sitä, millainen vaikutus äidinkielen opetuksella on yhteiseksi koetun kulttuurin välittäjänä ja maailmankuvan muovaajana.

Väitöskirja on julkaistu Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Studia Historica Septentrionalia -sarjassa.