Misantropia antiikin Kreikan kulttuurissa ja ajattelussa

Esitän väitöskirjassani, että misantropiaa eli ihmisvihaa koskevat diskurssit muodostivat erityisen historiallisen tradition muinaisessa kreikkalaisessa kulttuurissa tarkasteltavalla ajanjaksolla 400-luvulta eaa. 300-luvulle jaa. Tämä traditio koostui ihmisluontoa ja sosiaalista kanssakäymistä koskevista perustavanlaatuisista käsityksistä ja eettisistä normeista sekä erityisestä kielestä, jolla misantropiaan voitiin viitata sen eri ilmentymissä. Misantropiaa koskevat keskustelut ja käsitykset kehittyivät useissa eri konteksteissa osana muita antiikin Kreikan sosiaalisen ja älyllisen kulttuurin kehityskulkuja. Kirjallisessa kulttuurissa misantropiaa koskeva traditio ilmeni erityisenä terminologiana sekä vakiintuneina esittämistapoina, joilla misantrooppiseen käyttäytymiseen ja ajatteluun voitiin viitata. Klassinen misantropia ei ollut vain kirjallinen perinne antiikin Kreikan kulttuurissa, vaan se käsitti laajemman kulttuurisesti jaetun ajattelutavan, joka koski ihmisten antisosiaalisia taipumuksia tai muita tapoja, joilla he saattoivat heikentää asemaansa yhteiskunnan jäseninä tai vaarantaa jopa oman ihmisyytensä.

Väitöskirjani keskeinen väite on, että klassista misantropiaa määrittivät antiikin kreikkalaiselle kulttuurille ominaiset eettiset käsitykset ja sosiaalisen elämän normit. Tämä oikeuttaa tutkimukseni lähtökohdan, eli keskittymisen misantropiaan antiikin Kreikan kulttuurissa. Kirjallisuudessa misantropiaan liittyvät esitykset eivät kuitenkaan rajoittuneet vain lähteisiin tai henkilöihin, jotka voitiin liittää yksinomaan kreikkalaiseen kulttuuriin. Misantropiaa voitiin käsitellä myös ilmiönä ja käsitteenä konteksteissa, jotka liittyivät sosiaalisten ja eettisten käsitysten välittämiseen eri kulttuurien välillä.

Merkittävimmät klassiset psykologiset filosofiat määrittivät misantropian vakiintuneeksi ja tunteellisesti latautuneeksi mielentilaksi tai mentaliteetiksi, joka juontui emotionaalisista ja kognitiivisista prosesseista. Misantropian käsitettä voitiin käyttää useissa eri konteksteissa tuomaan esille yksilön ja yhteiskunnan välisiä eettisiä konflikteja. Antiikin Kreikan kulttuurissa misantropia ilmensi ääritapauksia, jotka liittyivät sosiaalisuuden, tunteellisuuden ja eettisen käytöksen tavanomaisten rajojen rikkomiseen. Tämä tuo esiin antiikin kreikkalaiselle kulttuurille ja ajattelulle ominaisia perustavanlaatuisia kulttuurisia käsityksiä ja olettamuksia sosiaalisesta normatiivisuudesta, sovinnaisuudesta ja yhteiskuntaan kuulumisesta.