Paikallisen tason geodiversiteetti pohjoisissa ympäristöissä - yhteydet biodiversiteettiin ja maankäyttöön

Tämä väitöskirja paljastaa, miten hienopiirteinen geodiversiteetti – usein huomaamatta jäävät elottoman luonnon pienet piirteet – on keskeisessä roolissa pohjoisten alueiden biodiversiteetin ylläpitämisessä. Samalla tutkimus osoittaa, miten ihmistoiminta hiljalleen heikentää tätä luonnon perustaa.

Geodiversiteetti tarkoittaa elottoman luonnon monimuotoisuutta ja on saanut kasvavaa huomiota etenkin tieteellisessä keskustelussa. Salminen esittelee väitöskirjassaan uuden maastomenetelmän, jonka avulla voidaan mitata paikallisen tason geodiversiteettiä ja kartoittaa geokohteiksi kutsuttuja geologisia, geomorfologisia ja hydrologisia piirteitä muutamasta metristä kymmeniin metreihin kattavilla tutkimusaloilla.

Menetelmää sovellettiin boreaalis–arktisilla tunturikankailla Suomessa ja Norjassa, ja tulokset osoittavat, että geodiversiteetiltään rikkaammat alueet tukevat yleensä suurempaa putkilokasvien, sammalten ja jäkälien lajimäärää. Vaikka yhteys geodiversiteetin ja biodiversiteetin välillä on osin riippuvainen tarkasteltavasta paikasta tai lajiryhmästä, se korostaa paikallisen tason elottoman luonnon monimuotoisuuden vaihtelun merkitystä koko ekosysteemien rakenteelle.

Salminen tarkastelee väitöskirjassaan myös laskettelukeskusten muokkaamia ympäristöjä Lapissa ja osoittaa, että voimakas maankäyttö vähentää paikallisen tason geodiversiteettiä ja muuttaa havaittujen geokohteiden kirjoa. Tulokset korostavat siis pohjoisten ympäristöjen herkkyyttä ihmisen aiheuttamalle häiriölle.

Tutkimus antaa arvokkaan työkalun luonnonsuojeluun, ekologiseen seurantaan ja kestävään maankäytön suunnitteluun tarjoamalla käytännöllisen ja toistettavan tavan havainnoida ja määrällistää paikallisen tason geodiversiteettiä.