Paikallisuuden rajatut puitteet. Institutionaalisia näkökulmia vuorovaikutteisuuteen, uusliberalisaatioon ja kestävyyteen Suomen yhdyskunta- ja aluesuunnittelussa

Väitöstutkimuksen mukaan kuntien kaavoitusvallan kasvu on muuttanut ymmärrystä hyvän yhdyskunta- ja aluesuunnittelun periaatteista. Kunnissa on vaihtelevat edellytykset edistää kestävää suunnittelua.

Jonne Hytönen on tehnyt väitöstutkimuksessaan valtio- ja suunnitteluteoreettisen analyysin yhdyskunta- ja aluesuunnittelun muutoksesta Suomessa. Hän arvioi kuntien pitkään jatkuneen kaavoitusvallan kasvun muuttaneen markkinatoimijoiden ja julkisen sääntelyn suhdetta. Kaavoitus mielletään aiempaa enemmän kuntien ja kaupunkiseutujen kilpailukyvyn edistäjänä.

Väitöskirjassa kuvataan, kuinka hyvinvointivaltiolle tyypillisestä kasvun yhtäaikaisesta vauhdittamisesta ja sääntelystä on tällä vuosituhannella siirrytty kohti paikallisin ehdoin tehtävää suunnittelua. Kaavaprosessien nopeuttaminen, joustavoittaminen ja kasvun mahdollistaminen on määritelty tärkeiksi yhdyskunta- ja aluesuunnittelua koskeviksi tavoitteiksi. Hyväksyntää suunnittelulle etsitään etenkin paikallisesta vuorovaikutuksesta, kansainvälisten esimerkkien kannustamana.

Paikallisen harkintavallan kasvuun liittyy väitöskirjan mukaan ongelmia. Elinkeinoelämän ja maanomistajien hankkeisiin saatetaan suhtautua kuntien kilpailukyvyn nimissä liioitellun sallivasti. Tiukan julkisen talouden vuoksi kestävän suunnittelun periaatteiden noudattaminen voi vaikeutua, mikä tulee huomioida kaavoitusjärjestelmää uudistettaessa.

Väitöskirjan johtopäätöksissä huomautetaan lisäksi, että vuorovaikutus suunnittelun aikana ei yksistään takaa kaavoitusratkaisujen kestävyyttä tai demokraattisuutta. Laajat yhteiskunnalliset ja ympäristölliset näkökulmat kehotetaan tuomaan tulevaisuudessa kaavoituksen asialistalle tapauskohtaisten intressien yhteensovittamisen ohella.