Rakennettu ympäristö ja väestön fyysinen aktiivisuus. Asuinympäristön piirteiden ja kaupunkisuunnittelun yhteys fyysisen aktiivisuuden muutokseen

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että kaupunki- ja liikennesuunnittelu ovat merkittäviä väestön fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Asuinympäristön yhdyskuntarakenteen korkeampi tiiviys, toimintojen sekoittuminen (esim. asuminen, työpaikat, kaupalliset palvelut ja vapaa-ajan määränpäät) ja tieverkoston risteysten lukumäärä lisäsivät kävelyä ja pyöräilyä ja vähensivät autoilua.

Liikuntatieteiden ja kauppatieteiden maisteri Mikko Kärmeniemen väitöstutkimus toteutettiin Oulun yliopistossa ja ODL Liikuntaklinikalla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asuinympäristön muutosten ja kunnan toimintapoliittisten tekijöiden vaikutuksia kuntalaisten kulkutapavalintoihin sekä säännöllisen kävelyn ja pyöräilyn muutoksiin pitkällä aikavälillä. Laajan kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvista henkilöistä 31 ja 46 ikävuoden välillä kerättyä ainutlaatuista aineistoa. Toimintapolitiikan kehitystä Oulussa verrattiin yhdyskuntarakenteen ja liikenteen kulkutapaosuuksien kehitykseen vuosien 1998 ja 2016 välillä hyödyntäen valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen aineistoja.

Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden perusteella asuinalueen yhdyskuntarakenteen tiivistyminen, toimintojen monipuolistuminen sekä risteystiheyden lisääntyminen lisäsivät asukkaiden fyysistä aktiivisuutta. Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvat muuttivat useammin harvemmin asuttuun, toiminnoiltaan yksipuolisempaan ympäristöön. Tiiviiseen ja toiminnoiltaan sekoittuneeseen ympäristöön muuttaneet usein aloittivat säännöllisen kävelyn tai pyöräilyn. Yhdyskuntarakenne ei kehittynyt Oulussa täysin toimintapolitiikan mukaisesti eikä tavoite kuntalaisten kävelyn ja pyöräilyn lisäämisestä täyttynyt. ”Tämä saattoi olla seurausta liian yksipuolisista toiminnoista keskustan ulkopuolella, kaupunkirakenteen hajautumisesta ja samanaikaisesta autoilun olosuhteiden kehittämisestä”, Kärmeniemi kertoo.

Näyttö fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutuksista on kiistaton. Tästä huolimatta fyysinen inaktiivisuus on maailmanlaajuinen kansanterveydellinen ongelma. Rakennettu ympäristö on keskeinen väestön liikkumattomuutta selittävä tekijä, joten aktiivisten kulkutapojen, kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen, edistäminen kaupunkisuunnittelussa tulisi huomioida nykyistä paremmin. Tutkimuksen tulosten perusteella tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.