Ravinnonhankinnan joustavuus muuttuvissa ympäristöissä – stabiilien isotooppien hyödyntäminen generalistilajien ruokavalioiden tutkimuksessa

Maailmanlaajuinen ympäristönmuutos muuttaa pohjoisten ekosysteemien rakennetta ja dynamiikkaa, mikä puolestaan vaikuttaa kasvinsyöjiin, petoeläimiin sekä niiden trofiatason vuorovaikutuksiin. Nämä muutokset muokkaavat olosuhteita, joissa eläimet hankkivat ravintonsa, mikä tekee ravinnonhankinnan joustavuudesta keskeisen selviytymistekijän. Tässä väitöskirjassa hyödynnetään hiilen (δ¹³C) ja typen (δ¹⁵N) stabiilien isotooppien analyysejä tutkittaessa, miten eri trofiatasoilla elävät generalistilajit reagoivat ympäristön vaihteluun vuodenaikojen, vuosikymmenten ja vuosisatojen mittakaavassa. Väitöskirjan kolmessa osatutkimuksessa tarkasteltiin: (1) Huippuvuortenpeurojen (Rangifer tarandus platyrhynchus) talviruokavalion muutoksia vuosina 1995–2012, (2) suomalaisten ahmojen (Gulo gulo) ruokavalioita sekä historialliselta (1905–1999) että viimeaikaiselta (2000–2020) aikajaksolta, ja (3) porojen (R. t. tarandus) ruokavalion ja elinympäristövalinnan vuodenaikaisia muutoksia Pohjois-Suomessa vuonna 2019.

Huippuvuortenpeurat siirtyivät 17 vuoden jakson aikana käyttämään-talviruokavaliossaan enemmän heinäkasveja ja vähensivät sammalien syöntiä, mikä selittyi sekä ilmaston lämpenemisellä että populaatiotiheyden muutoksilla. Suomalaiset ahmat ovat säilyttäneet monipuolisen, ja joustavan lihansyöjäruokavalionsa viime vuosisadan aikana. Saaliskoostumuksessa tapahtuneet vähäiset muutokset osoittavat ahmojen resilienssiä muuttuviin ekologisiin olosuhteisiin opportunistisen saalistuksen ja haaskojen käytön avulla. Pohjois-Suomessa porojen se vaihteli selvästi vuodenajan mukaan: alkukesällä ruokavalio koostui pääasiassa jäkälästä ja pensaista, kun taas loppukesällä porot söivät enemmän heiniä, sarakasveja ja sieniä. Näihin ruokavalion muutoksiin liittyi GPS-pannoilla todennettuja samanaikaisia muutoksia elinympäristön valinnassa.

Yhdessä nämä tutkimukset osoittavat, että ruokavalion joustavuus auttaa generalistilajeja sopeutumaan ympäristön vaihteluihin. Toisaalta kiihtyvän ympäristönmuutoksen aikana riippuvuus rajallisista resursseista voi entisestään lisätä näiden lajien haavoittuvuutta. Yhdistämällä stabiili-isotooppi-aineistoja liikkumistietoihin ja historiallisiin näytteisiin väitöskirja osoittaa näiden menetelmien potentiaalin paljastaa pitkäaikaisia ruokavaliotrendejä ja ekologisia strategioita, joiden avulla eläimet selviytyvät muuttuvissa ympäristöissä. Tulokset korostavat monimuotoisten saalis- ja ravintoyhteisöjen säilyttämisen merkitystä pohjoisten ekosysteemien kestävyyden turvaamisessa kiihtyvän ilmastonmuutoksen ja maankäytön muutosten aikana.