Riskitekijöihin kohdistuvan elintapaintervention vaikutukset aivoverenkiertohäiriöpotilaiden elintapaohjauksen laatuun ja elintapamuutokseen sitoutumiseen

Väitöstutkimuksessa tehostettiin työikäisten aivoinfarktipotilaiden riskitekijöihin kohdistuvaa elintapaohjausta sairaalassa. Elintapaohjauksen vaikutuksia terveellisempiin elintapoihin sitoutumiseen seurattiin vuoden ajan sairastumisen jälkeen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös elintapaohjauksen laatua, kuten ohjauksen resursseja, ohjauksen riittävyyttä, ohjauksen toteutusta sekä ohjauksen hyötyjä ja niiden vaikutusta elintapamuutokseen sitoutumiseen.

Aivoinfarktin merkittävimmät riskitekijät ovat toisiinsa linkittyneitä elintapatekijöitä, joihin voi jokainen itse vaikuttaa. Tutkimusten mukaan aivoinfarktipotilaat uskovat, että on kysymys kertaluonteisesta tapahtumasta. Uudelleen sairastumisen riski on kuitenkin merkittävä. Jopa 80 % uusista tapauksista voitaisiin ehkäistä, jos aivoinfarktipotilaat sitoutuisivat terveellisempiin elintapoihin aivoinfarktin jälkeen. On arvioitu, että sairastuneiden määrä tulee väestön ikääntymisen ja joidenkin elintapatekijöiden vuoksi yhä kasvamaan vaikka suomalaisten työikäisten elintavat ovat monessa suhteessa kehittyneet parempaan suuntaan. Ravitsemustottumukset ovat muuttuneet terveellisimmiksi ja tupakointi vähentynyt. Tosin kolesterolitaso on viimevuosina ollut uudelleen noususuuntainen ja ylipaino on muodostunut vakavaksi ongelmaksi ja alkoholinkulutus on tasaisesti kasvanut aiemmasta. Vapaa-ajan liikunta on toisaalta lisääntynyt, mutta työn fyysisyys on muuttunut vähäisemmäksi.

Potilaat jaettiin tutkimuksessa kahteen ryhmään: kontrolliryhmä muodostui potilaista, jotka saivat tavanomaisen osastolla käytössä olleen ohjauksen. Tehostetun ohjauksen käyttöönottamisen jälkeen tutkimukseen osallistuvat potilaat muodostivat koeryhmän. Neurologisen osaston sairaanhoitajia koulutettiin ja potilaiden kanssa käytiin läpi riskitekijöihin liittyviä elintapoja sekä niiden yhteyttä uudelleen sairastumiseen. Ohjaus toteutettiin potilaslähtöisesti ja vuorovaikutteisesti.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että tehostetusta elintapaohjauksesta oli hyötyä lyhyellä aikavälillä liittyen painonhallintaan, tupakoinnin vähentämiseen ja tupakoinnin lopettamiseen. Ryhmien välille muodostui merkitsevä ero perheeltä ja ystäviltä sekä sairaanhoitajilta saadun tuen määrässä. Aiemmissa tutkimuksissa näiden tekijöiden on todettu olevan yhteydessä parempaan sitoutumiseen. Vuoden kuluttua ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut merkitsevää eroa elintavoissa.

Ohjauksen laatua tarkasteltaessa todettiin, että koeryhmä arvioi kaikki ohjauksen laadun osa-alueet paremmaksi kuin kontrolliryhmä. Mielenkiintoista on, että ohjauksen osa-alueet kuten ohjauksen vuorovaikutteisuus, ohjauksen resurssit sekä ohjauksen hyödyt olivat yhteydessä esimerkiksi parempaan fyysiseen aktiivisuuteen, matalampaan painoindeksiin, motivaatioon, terveellisimpiin ravitsemustottumuksiin, pienempään vyötärönympärykseen sekä lääkehoitoon sitoutumiseen. Huomattavaa oli sairaanhoitajilta saadun tuen merkitys ja sen kiistaton yhteys elintapaohjauksen laatuun. Ohjauksen laadun ja elintapojen välistä yhteyttä on tutkittu vielä vähän ja sen vuoksi tulokset ovat merkityksellisiä.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että sairaalavaiheen elintapaohjauksella on merkitystä aivoinfarktipotilaiden elintapamuutokseen sitoutumisessa, mutta ohjauksen jatkuvuudelle on tarve kotiutumisen jälkeenkin. Tuloksia voidaan hyödyntää uudenlaisten innovatiivisten ohjausmenetelmien kehittämisessä.