Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi. Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1749-1925

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa, Keckmaninsali (HU106)

Väitöksen aihe

Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi. Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1749-1925

Väittelijä

Filosofian lisensiaatti Tarja Nahkiaisoja

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, historia

Oppiaine

Historia

Vastaväittäjä

Dosentti Jukka Nyyssönen, Tromssan yliopisto, Norja

Kustos

Dosentti Matti Enbuske, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi

Lapin asutus- ja väestöhistoriaa sekä maaoikeudellisia kysymyksiä on tutkittu viime vuosikymmeninä runsaasti. Väitöstutkimus Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi - Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella vuosina 1749-1925 tuo näkökulmaa lähemmäksi nykyaikaa. Se käsittelee eri saamelaisryhmien asutuksen ja maankäytön historiaa. Tutkimus osoittaa, kuinka eri saamelaisryhmien maankäytön muodot olivat elinkeinoihin sidottuja. Inarin ja Utsjoen kalastajasaamelaiset sekä alueen porosaamelaiset olivat luoneet omintakeisen tavan käyttää maita ja vesiä. Tutkimusajanjakson aikana saamelaisten perinteinen lapinkyläjärjestelmä purkaantui.

Saamelaiset perustivat uudistilansa vanhoille ikimuistoisista ajoista nautinnassaan olleille perintömailleen. Niiden käytöstä he maksoivat lapinveroa. Vain harvoin perustajat olivat saamelaisyhteisöjen ulkopuolelta. Saamelaiset pyrkivät suojelemaan maankäyttöoikeuksiaan perustamalla mailleen ensi vaiheessa niin sanottuja kalastustiloja. Ne olivat kuitenkin vain tilapäinen ratkaisu. Virkamiesten otettua aktiivisen roolin niin sanotuissa aluekatselmuksissa, asuttaminen kanavoitui uudistiloiksi. Uudistiloilla saamelaiset turvasivat riittävällä tavalla oikeutensa hallitsemiinsa maihin ja kalavesiin. Uudisasukkaiden toimeentulo perustui kalastukseen ja niittymaiden hyödyntämiseen.

Metsien arvon noustessa 1800-luvun loppupuolelta lähtien valtiovalta vahvisti otettaan Suomen pohjoisimmasta Lapista. Inarin hoitoalueen metsät siirtyivät metsähallinnon valvontaan ja valtion isännän ote maista vahvistui entisestään. Asukkaiden metsänkäyttöä alettiin rajoittaa. Uudistilojen perustaminen vaikeutui, sillä vain väliaikaiset uudistilat sallittiin. Asutus ohjattiin kruununmetsätorppiin ja oikeudet perinteiseen maankäyttöön heikkenivät entisestään.

Tutkimus perustuu laajaan lähdeaineistoon, jossa on läpikäyty muun muassa viranomaisten kirjeenvaihtoa ja käräjäpöytäkirjoja. Lait ja asetukset säädettiin yleensä koskemaan koko Lappia, mutta täytäntöönpano osoittautui usein ongelmalliseksi. Paikallisvirkamiehet yrittivät toteuttaa heille annettuja ohjeita, mutta joutuivat usein kysymään esimiehiltään neuvoja ongelmien ratkaisemiseksi. Kuvernöörit tarkensivat kirjeillään ohjeita, jolloin syntyi alueelle omintakeisia ratkaisuja.
Viimeksi päivitetty: 5.1.2016