”Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku”. Kirjallisen elämän ylirajaistuminen 2000-luvun alun Suomessa

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin Suomea viime vuosikymmeninä luonnehtineen maahanmuuton ja yhteiskunnan monikulttuuristumisen heijastumista kirjalliseen elämään tutkimalla maahanmuuttajataustaisten julkaisemaa kirjallisuutta ja sen vastaanottoa. Tutkimus toteaa suomalaisen kirjallisen elämän ylirajaistuneen vuosituhannen alussa, jolloin erilaisia tekstejä on julkaissut peräti 90 maahanmuuttajataustaista ja usein muulla kuin suomen, ruotsin tai saamen kielellä työskentelevää kirjailijaa. Tutkimuksessa tätä kirjallisuutta kutsutaan uudeksi ylirajaiseksi kirjallisuudeksi.

Vastaanotossa kirjailijoita on toistuvasti ulkomaalaistettu ja eksotisoitu maahanmuuttajuutta esille tuoden. Kirjallisuutta on aseteltu jähmeään maahanmuuttajakirjallisuuden kategoriaan, mikä on häivyttänyt teosten kaunokirjallisia ulottuvuuksia ja korostanut kansallisia rajoja. Vastaanotossa on myös käyty keskustelua suomalaisesta kirjallisuudesta ja määritelty sitä uudelleen esimerkiksi Finlandia-palkinnon sääntömuutoksen muodossa. Keskustelua suomalaisesta kirjallisuudesta, kansallisesta identiteetistä ja kulttuurisista eroista on käyty erityisesti ylirajaisten kirjailijanaisten julkaisemien teosten vastaanotossa. Näyttäisi siltä, että kansalliset rajat ylittävä sukupuolipositio tarjoaa erityisen tilan puhua kansallisesta ja suomalaisuudesta jopa sitä horjuttaen ja uudistaen.

Ylirajainen kirjallinen elämä Suomessa sisältää kaksi todellisuutta: yhtäältä on näkyvä todellisuus, joka tunnetaan erityisesti medianosteeseen päässeiden kirjailijoiden ja heidän julkaisemiensa teosten kautta. Toisaalta on tuntemattomampi todellisuus. Edelleen moni maahanmuuttajataustainen ja muunkielinen kirjailija päätyy työskentelemään näkymättömissä ja ilman taloudellisia tai kielellisiä resursseja – tai esimerkiksi ilman pääsyä toistaiseksi vielä suomenkielisyyttä edellyttävän Kirjailijaliiton jäseneksi. Lisäksi edelleen maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden odotetaan lähinnä somistavan kirjallista elämää sen sijaan, että olisivat luonnollinen osa sen nykyistä ja historiallista ylirajaisuutta ja monikulttuurisuutta.

Väitöstutkimuksen kautta avautuva ylirajainen kirjallinen elämä 2000-luvun alun Suomessa näyttäytyy monikielisenä, monipaikkaisena ja transnationaalisena tilana, jossa kansalliset, kulttuuriset, kielelliset ja muut rajat jatkuvasti muuttuvat ja liikkuvat. Arkipäivää on se, että usein ylirajaiset kirjailijat kuuluvat samanaikaisesti niin transnationaaleihin ja erikielisiin kirjallisiin yhteisöihin, paikalliseen kirjalliseen elämään kuin kansallisiin kirjallisuuksiinkin. Samalla käsitys kansalliseen ja kieleen kytkeytyneestä suomalaisesta kirjallisuudesta on ollut muutoksessa. Tällä on esimerkiksi kulttuuripoliittisia sekä kirjallisuuden kanonisointiin ja historiallistamiseen liittyviä seuraamuksia.