Sepelvaltimotautipotilaiden sydän- ja verisuonivasteet liikuttaessa kylmässä ympäristössä

Säännöllinen ympärivuotinen liikunta on tärkeää paitsi sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä, myös sairauden hoidossa ja kuntoutuksessa. Liikkuminen talvella voi kuitenkin aiheuttaa sydänoireita, kuten rytmihäiriöitä sekä rintakipua tai lisätä haitallisia sydäntapahtumia. Tiedetään myös, että sekä kylmä ympäristö että kohtuukuormitteisen liikunta erikseen kohottavat sydämen työmäärää, mutta näiden yhteisvaikutuksia ei tunneta hyvin. Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti pakkasessa toteutuvan liikunnan vaikutuksia sydän- ja verisuoniston toimintaan.

Laboratoriotutkimuksiin osallistui sydäninfarktin saaneita sepelvaltimotautia sairastavia 40–70-vuotiaita miehiä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa yhteensä 20 tutkittavaa kävelivät ripeästi ja lepäsivät lämpimässä (+22 °C) että kylmässä (-15 °C) ympäristössä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa 20 tutkittavaa suorittivat ylävartalollaan sekä dynaamista (käsiergometrin polkeminen) että staattista (ylävartaloprässi, ylläpidetty voimantuotto) liikuntaa lämpimässä ja kylmässä.

Tutkimuksessa havaittiin, että kylmässä ympäristössä toteutettu kohtuukuormitteinen dynaaminen ja staattinen liikunta lisäävät sepelvaltimotautipotilaan sydämen työmäärää n. 20 % verrattuna liikuntaan lämpimässä. Tästä huolimatta tutkimuksessa ei havaittu merkkejä sydänlihaksen hapenpuutteesta tai muita haitallisia EKG muutoksia. Yleisesti, aortan verenpaine laski dynaamisen ja staattisen liikunnan jälkeen riippumatta lämpötilasta, paitsi kylmässä tapahtuvan staattisen liikunnan jälkeen. Tulokset viittaavat siihen, että stabiilit sepelvaltimotautipotilaat todennäköisesti hyötyvät ympärivuotisesta dynaamisesta liikunnasta, mutta kylmässä tapahtuvaa staattista liikuntaa on syytä tutkia tarkemmin.