Strategia dispositiivina. Esseitä vallan ja resistanssin tuottavasta voimasta strategiatyössä

Tämä väitöstutkimus tarkastelee vallan ja diskurssien roolia strategiatyössä. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti tarkastelemaan organisaatioiden päivittäisiä strategiakäytäntöjä ja näihin käytäntöihin liittyviä puhetapoja, eli diskursseja.

Aikaisemmat tutkimustulokset ovat osoittaneet, että vallan ja vastarinnan väliset suhteet vaikuttavat siihen kuinka strategia organisaatioissa toteutuu suunnitelmasta päivittäiseksi käytännön työksi. Tutkimuksessa ehdotetaan, että strategiakäytäntöjä pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisemmin dispositiivin käsitteen avulla. Dispositiivin käsite mahdollistaa strategiakäytäntöjen tarkastelun kolmen analyysielementin kautta, joita ovat valta, diskurssi ja yksilön subjektiviteetti. Tällä tavalla voidaan haastaa aikaisempaan strategiatutkimukseen liittyviä ennakko-oletuksia ja tarkastella organisaatioiden päivittäistä strategiatyötä uudesta näkökulmasta. Nämä ennakko-oletukset ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määritteleminen strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittely strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta.

Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta myyntiorganisaatiosta, osoitetaan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta.

Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja yhteisen ymmärryksen tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen. Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka organisationaalinen vastarinta voidaan nähdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn erilaisten vastarintakäytäntöjen kautta.