Suisidaalimurha rikoksena sekä sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä varhaismodernin ajan Suomessa

Euroopassa tehtiin 1650-luvulta 1700-luvun lopulle kiihtyvään tahtiin henkirikoksia kuolemantuomion toivossa. Suisidaalimurhiksi luonnehdittavien tekojen taustalla oli itsetuhoisia ihmisiä, jotka eivät halunneet tehdä itsemurhaa vaan mieluummin kuolivat pyövelin kirveen avulla. Ilmiö asettuu osaksi itsetuhoisuuden historiaa, ja sitä voidaan luonnehtia epäsuoraksi itsemurhaksi, jossa välikätenä käytetään lainmukaista kuolemantuomiota.

Aiempi tutkimus on selittänyt tekoja ensisijaisesti kulttuurihistoriallisesta kontekstista käsin: itsemurhan tekijän uskottiin joutuvan helvettiin, kun taas kuolemaantuomittu sai synninpäästön ja pääsi siten taivaaseen.

Tämä tutkimus tarkastelee varhaismodernin Suomen alueella tehtyjä suisidaalimurhia ja selvittää, miten teot vertautuvat muualla Euroopassa ilmenneeseen rikosilmiöön. Tutkimuksessa rikostapahtumia, rikoksentekijöiden taustoja ja ajattelua tarkastellaan historiallisen kriminologian sekä sosiaali- ja kulttuurihistorian näkökulmista. Tämä kolmitahoinen tarkastelu tuo aiheen tutkimukseen tuoreen näkökulman ja auttaa pohtimaan vallitsevia tulkintoja kriittisesti.

Laadullisen tutkimuksen päälähteet ovat rikosten oikeuskäsittelyn tiimoilta tuotettuja oikeuslaitoksen dokumentteja, kuten tuomiokirjoja sekä eri oikeusasteiden välistä kirjeenvaihtoa. Lähteiden vertailevan lähiluvun ja rikosten disaggregoinnin avulla rakennetut rikosprofiilit toimivat tutkimuksen menetelmällisenä työkaluna. Näin tämä tutkimus tuottaa aiempaa vertailukelpoisempaa ja mitattavampaa aineistoa jatkotutkimuksen tarpeisiin.

Tutkimus osoittaa, että Suomen alueella tehtiin vuosina 1693–1818 vähintään 35 suisidaalimurhiksi tulkittavaa henkirikosta, todennäköisesti enemmänkin, ja ne liittyivät osaksi laajempaa yleiseurooppalaista rikosilmiötä. Suisidaalimurhia tehtiin kautta maan kuitenkin niin, että ne painottuivat historiallisen Pohjanmaan läänin alueelle, Oulun ja Vaasan ympäristöön.

Tutkimus tuottaa uusia näkökulmia sekä haastaa aiempia tulkintoja rikosilmiön luonteesta, erityisesti rikoksentekijöiden ajattelusta ja tekojen taustoista.