Suomalainen biseksuaalisuus. Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa, Keckmaninsali (HU 106)

Väitöksen aihe

Suomalainen biseksuaalisuus. Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot

Väittelijä

Filosofian lisensiaatti Jenny Kangasvuo

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, kulttuuriantropologia

Oppiaine

Kulttuuriantropologia

Vastaväittäjä

Professori Laura Stark, Jyväskylän yliopisto

Kustos

Dosentti Taina Kinnunen, Itä-Suomen yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Suomalainen biseksuaalisuus muodostuu kokemuksista ja mediakuvista

Väitöskirjassa on selvitetty biseksuaalisuuden käsitteen käyttöä Suomessa 1970-luvulta nykypäivään. Tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisten biseksuaalien haastatteluista, seksuaalivähemmistöjärjestöjen julkaisuista, pornolehtien vuosikerroista sekä valtavirtalehdistöstä kerätyistä artikkeleista. Kyseessä on laajin tähän mennessä kerätty suomalaista biseksuaalisuutta kartoittava aineisto, ja se kattaa 40 vuoden ajanjakson.

Biseksuaalisuutta ei käsitelty valtavirtalehdistössä juurikaan ennen 1990-lukua, mutta termiä käytettiin 1970-luvulta alkaen seksuaalivähemmistöjärjestöjen julkaisuissa ja pornolehdissä. Tällöin biseksuaalisuus oli sana, jolla kuvattiin seksuaalisia käytäntöjä tai yleistä inhimillistä seksuaalisuutta. Se näyttäytyi pääasiassa homoseksuaalisuuden alamuotona, johon sisältyi joko tietämättömyys homoseksuaalisen identiteetin mahdollisuudesta tai sen aktiivinen torjuminen. Biseksuaalisuus oli joko osa kaikkia ihmisiä yhdistävää seksuaalisuuden pohjavirtaa tai tunnistamaton seksuaalisuuden potentiaali, joka saattoi aktivoitua hetkellisesti ja aiheuttaa ahdistusta tai kiihottaa. Biseksuaalisuus teki homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalista identiteettiä ymmärrettäväksi sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa samansukupuolinen seksuaalinen halu näyttäytyi pääasiassa torjuttavana ja uhkaavana. Jos jokaisessa on pisara biseksuaalisuutta, kellään ei ole oikeutta tuomita samansukupuolista halua, ja toisaalta kaikilla on oikeus nauttia siitä.

1990-luvulla biseksuaalisuudesta tuli sana, jolla alettiin kuvata henkilökohtaisia kokemuksia ja identiteettiä. Samaan aikaan biseksuaalisuutta alettiin käsitellä myös valtavirtalehdistössä. Seksuaalivähemmistöjärjestöissä puolestaan alkoi toimia ihmisiä, jotka puhuivat ja kirjoittivat biseksuaalisuudestaan julkisesti. Biseksuaalisuus muodostui identiteettinimikkeeksi, jonka avulla voi määritellä omaa seksuaalisuutta. Identiteetin mahdollistuminen ilmenee haastateltavien kertomuksissa oman identiteettinsä rakentamisesta, seksuaalivähemmistöjärjestöjen lehtien biseksuaalisesta näkökulmasta kirjoitetuissa teksteissä sekä valtavirran lehtiteksteissä, joissa biseksuaalisuutta käsiteltiin ”uutena ilmiönä”.

Biseksuaalisuuden näkyvyys mediassa on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Biseksuaalisuutta käytetään kiinnostuksen herättämiseen ja yleisön kutkuttamiseen ja kiihottamiseen. Kiihottamisen tavoite on selvin pornolehdissä, mutta se näkyy myös valtavirtalehdistössä, joissa varsinkin naisen biseksuaalisuutta käsitellään tirkistellen. Vaikka biseksuaalisuudesta on tullut erillinen seksuaalikategoriansa ja seksuaalinen identiteettinsä, se näyttäytyy kulttuurisesti enemmän nautintoa kohti suuntautuvana kuin homo- ja lesboidentiteetit, normatiivisesta heteroseksuaalisesta identiteetistä puhumattakaan. Sellaisena biseksuaalisuus on myös yksityisempi ja näkymättömämpi identiteetti, joka tulee näkyväksi ja uskottavaksi vain vaihtuvien eri- ja samansukupuolisten seksuaalisuhteiden kautta, joita biseksuaalit eivät välttämättä toteuta.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024