Translationaalinen tutkimus diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman hoidon ongelmakohdista

Noin 500 suomalaista sairastuu vuosittain yleisimpään imukudossyöpään, diffuusiin suurisoluiseen B-solulymfoomaan. Nykyhoidoilla noin 75 prosenttia näistä potilaista voidaan parantaa, mutta osa potilaista saa hoitojen jälkeen joko paikallisen tai aivoston alueen taudin uusiutuman. Uusiutuneen taudin hoito on haasteellista, ja hoitoyrityksistä huolimatta potilaita kuolee tautiinsa. Osalla potilaista solunsalpaajat eivät tehoa tautiin, vaan tauti jatkaa kasvamistaan hoidoista huolimatta. Väitöskirjassa keskityttiin näihin hoidon ongelmakohtiin diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa.

Muissa syövissä on aikaisemmin tutkittu antioksidatiivisten entsyymien merkitystä verrattuna solunsalpaajien tehoon. Tutkimuksessa havaittiin, että tietyn antioksidatiivisen entsyymin, peroksiredoksiini VI:n, määrän lisääntyminen oli yhteydessä huonompaan ennusteeseen diffuusia suurisoluista B-solulymfoomaa sairastavilla potilailla. Lisäksi toisen antioksidatiivisen entsyymin, tioredoksiinin, hiljentäminen syöpäsoluissa koeolosuhteissa johti solunsalpaajien tehon parantumiseen.

Tioredoksiini määritettiin myös potilaiden syöpäkasvaimista otetuista koepaloista. Havaittiin, että potilaat, joilla oli korkea määrä tioredoksiinia, hyötyivät autologisesta kantasolusiirrosta ja siihen liittyvästä korkea-annossolunsalpaajahoidosta. Sen sijaan potilaat, joilla oli matala tioredoksiinin taso, saivat taudin uusiutuman kantasolusiirron jälkeen. Peroksiredoksiini VI:tta tutkittiin potilaiden kasvaimista otetuista koepaloista immunohistokemiallisesti värjäämällä. Kyseistä entsyymiä ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa, ja jatkossa tulisikin myös arvioida sen merkitystä verrattuna solunsalpaajien tehoon.

Lisäksi tutkimuksessa käsiteltiin myös aivouusiutuman havaitsemiseen sopivia merkkiaineita. Aikaisemmissa tutkimuksissa on ehdotettu antitrombiini III -proteiinia soveltuvaksi merkkiaineeksi diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman havaitsemiseksi selkäydinnesteestä. Tutkimuksessa havaittiin, että antitrombiini III:n määrä ei korreloi aivoston alueen tautien diagnostiikkaan, vaan sen määrä enemmänkin sopii kuvaamaan veri-aivoesteen avautumisen määrää, joten antitrombiini III:a ei suositella käytettäväksi diagnostiikassa.