Valtiovallan palveluksessa. Piirilääkärit hyödyllisen tiedon tuottajina Kajaanin kihlakunnassa 1823–1947

Markku Nissisen väitöstutkimus osoittaa, että piirilääkärijärjestelmän keskeisin tehtävä oli tuottaa valtiovallalle hyödyllistä tietoa. Piirilääkärien poikkeuksellisen laaja-alainen tiedontuotanto palveli valtiovallan tarpeita terveydenhuollosta oikeuslaitokseen ja sotavoimiin. Tiedonrakennus kytkeytyi kiinteästi valtiolliseen kontrolliin. Olennaista oli myös väestötasoisen terveystiedon analysointi.

Vaikka tutkimuksen painopiste on tiedontuotannossa, se avaa myös uudenlaisen näkökulman suomalaisen terveydenhuollon historiaan. Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee Suomessa vuosina 1749–1947 toiminutta piirilääkärijärjestelmää koko sen toiminta-ajalta. Tutkimus tuottaa myös uutta tietoa Kajaanin kihlakunnan paikallisoloista ja osoittaa, ettei viranomaistoimintaa voi tutkia erillään sen paikallisesta kontekstista.

Nissisen väitöstutkimus perustuu ensisijaisesti piirilääkärien tuottamaan laajaan arkistoaineistoon, jota on analysoitu aineistolähtöisellä sisältöanalyysillä. Analyysin pohjalta luotu kategorisointi on samalla keskeinen tutkimustulos. Se havainnollistaa piirilääkärien toimijuutta, laaja-alaista asiantuntijuutta sekä tiedontuotannon merkitystä valtiovallan muuttuvien tavoitteiden tukena. Empiirinen osuus painottuu neljään Kajaanin kihlakunnan piirilääkäriin, jotka edustavat järjestelmän eri kehitysvaiheita ja joiden toimikaudet osuivat kriisiaikoihin.

Tutkimus syventyy siihen, millaista tietoa piirilääkärit tuottivat, mitkä olivat tiedontuotannon lähtökohdat sekä mitkä tekijät vaikuttivat tiedon muotoutumiseen. Keskeisenä kohteena on myös toimintaa ohjannut järjestelmä, joka määritteli hyödyllisen tiedon ja pyrki sen avulla ohjaamaan väestön elinoloja ja terveyttä. Huomion kohteena on myös se, miten piirilääkärit itse määrittelivät paikallisen väestön ja alueensa tarpeita.

Tutkimus havainnollistaa asiantuntijuuden, hallinnon ja tiedontuotannon tiivistä kytkeytymistä toisiinsa. Samalla se osoittaa, että yksilöllisistä eroista huolimatta piirilääkärien viranhoidossa on havaittavissa selkeää käytäntöjen jatkuvuutta. Tutkimus havainnollistaakin, ettei tieto rakennu tyhjiössä. Tätä ilmentää erityisesti Samuel Roosin jättämä tiedollinen perintö seuraajalleen Elias Lönnrotille.

Väitöskirja on julkaistu Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Studia Historica Septentrionalia -sarjassa.