Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana : Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Linnanmaa, Keckmaninsali (HU106)
Väitöksen aihe
Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana : Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa
Väittelijä
Filosofian maisteri Annemari Tranberg
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, Arkeologia
Oppiaine
Arkeologia
Vastaväittäjä
Dosentti Juhani Kostet, Museovirasto
Toinen vastaväittäjä
Dosentti Georg Haggrén, Helsingin yliopisto
Kustos
Dosentti Timo Ylimaunu, Humanistinen tiedekunta
Kasvi- ja hyönteisjäänteisiin perustuva tutkimus ihmisen luontosuhteesta
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kasvienkäyttötapoja ja ympäristön muokkaamista Perämeren itärannikolla erityisesti 1600-luvulta 1800-luvulle. Tutkimuskohteina ovat hautaukset ja kotitaloudet.
Kotitalouksissa keskeisiä ovat puutarhaviljely ja ruokatalouteen liittyvät kasvit. 1700-luvun puutarhaharrastus on kaupungistumisen osana modernisaation keskeinen piirre ja tärkeä kaupunki-identiteetin ilmentämisessä, samoin kuin tietynlaisen ruokakulttuurin omaksuminen. Kaupunkipuutarha, joka oli ollut tunnusomaista kaupungeissa jo keskiajalla, jalostui 1700- ja 1800-lukujen aikana esteettisemmäksi, puistomaiseksi, kaupungin tunnusomaiseksi osaksi myös Torniossa. Ideat saavuttivat pohjoisen suhteellisen nopeasti vilkkaiden kauppasuhteiden ansiosta.
Vieraita tuontikasveja, lääkkeitä tai ruokia korvattiin kuitenkin kotoisilla kasveilla, ja paikalliset perinteet pitivät pintansa. Torniossa materiaalien saatavuus määritteli omistamista, eikä oman etnisen tai luokkaidentiteetin julkituominen ollut pienessä yhteisössä niin tärkeää.
Myös hautakasvien käyttötapoja määritteli saatavuus ja tutut käytännöt. Hautaamisessa eri tavat ja perinteet sekoittuivat keskenään ja merkitysten alkuperä hämärtyi. Paikallisten kasvien rinnalle tuli uusia kasveja ja keinotekoisia koristeita 1700-luvun aikana. 1800-luvulla hautaamisen yhteyteen tulivat sisäkukat ja yhä vahvemmin alkuperältään vieraat lajit. Joidenkin hautakasvien kohdalla on nähtävissä pitkiä perinteitä, jotka rikkovat kulttuurirajoja sekä maantieteellisessä, ajallisessa että uskonnollisessa ympäristössä. Tällaisia ovat esimerkiksi havujen ja tuohen käyttö.
Kasvien valinnassa, sekä arjessa että juhlassa, alkoi korostua yksilökeskeisyys ja monipuolisuus, joita vahvisti varallisuus. Kuusi, koivu, kataja ja vadelma pysyivät pitkään pohjoisen väen elämässä ja kuolemassa niin lääkkeinä, koristeina, ruokana, mausteina ja hajuina kuin rakenteina ja symboleinakin.
Kotitalouksissa keskeisiä ovat puutarhaviljely ja ruokatalouteen liittyvät kasvit. 1700-luvun puutarhaharrastus on kaupungistumisen osana modernisaation keskeinen piirre ja tärkeä kaupunki-identiteetin ilmentämisessä, samoin kuin tietynlaisen ruokakulttuurin omaksuminen. Kaupunkipuutarha, joka oli ollut tunnusomaista kaupungeissa jo keskiajalla, jalostui 1700- ja 1800-lukujen aikana esteettisemmäksi, puistomaiseksi, kaupungin tunnusomaiseksi osaksi myös Torniossa. Ideat saavuttivat pohjoisen suhteellisen nopeasti vilkkaiden kauppasuhteiden ansiosta.
Vieraita tuontikasveja, lääkkeitä tai ruokia korvattiin kuitenkin kotoisilla kasveilla, ja paikalliset perinteet pitivät pintansa. Torniossa materiaalien saatavuus määritteli omistamista, eikä oman etnisen tai luokkaidentiteetin julkituominen ollut pienessä yhteisössä niin tärkeää.
Myös hautakasvien käyttötapoja määritteli saatavuus ja tutut käytännöt. Hautaamisessa eri tavat ja perinteet sekoittuivat keskenään ja merkitysten alkuperä hämärtyi. Paikallisten kasvien rinnalle tuli uusia kasveja ja keinotekoisia koristeita 1700-luvun aikana. 1800-luvulla hautaamisen yhteyteen tulivat sisäkukat ja yhä vahvemmin alkuperältään vieraat lajit. Joidenkin hautakasvien kohdalla on nähtävissä pitkiä perinteitä, jotka rikkovat kulttuurirajoja sekä maantieteellisessä, ajallisessa että uskonnollisessa ympäristössä. Tällaisia ovat esimerkiksi havujen ja tuohen käyttö.
Kasvien valinnassa, sekä arjessa että juhlassa, alkoi korostua yksilökeskeisyys ja monipuolisuus, joita vahvisti varallisuus. Kuusi, koivu, kataja ja vadelma pysyivät pitkään pohjoisen väen elämässä ja kuolemassa niin lääkkeinä, koristeina, ruokana, mausteina ja hajuina kuin rakenteina ja symboleinakin.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024