Yritysyhteistyö tohtorikoulutuksessa
Nelivuotinen tohtorikoulutus mahdollistaa tietyn aihealueen huippututkimuksen yrityksessäsi! Yritys on mukana tutkimusaiheen määrittelyssä ja tutkimustyön ohjauksessa.
Motivoitunut tutkija yritykseen
Industrial doctorate -tohtorikoulutettavat tähtäävät valmistuttuaan yliopiston ulkopuolella. He ovat motivoituneita oman alansa huippuja ja kouluttautuvat organisaatiosi kehitystarpeita vastaavaksi. Heidän kauttaan saat suoran pääsyn viimeisimpiin tutkimustuloksiin ja -menetelmiin.
Tohtorikoulutettava on kokoaikaisessa työsuhteessa yliopistoon, mutta voi tehdä tutkimusta joko organisaation tai yliopiston tiloissa. Organisaatio sitoutuu tutkimuksen osarahoitukseen neljäksi vuodeksi (50 % rahoitusosuus palkkakuluista).
Yhteistyön keskiössä ovat tieteelliset tavoitteet, joita tohtorikoulutettava väitöskirjassaan esittää. Tulosten esittämisessä otetaan myös organisaation näkökulma ja toiveet huomioon. Immateriaalioikeudet syntyvät yliopistolle ja niiden siirtämisestä organisaatioon on selkeät mallit olemassa.
Mistä Industrial doctorate -yhteistyö voi koostua?
-
Tohtorikoulutettavan tutkimustyöstä, johon voi liittyä paikallista, kansallista ja kansainvälisestä tutkimusyhteistyötä
-
Yliopiston laiteympäristöjen käytöstä
-
Yliopiston tutkimuslaitteisiin ja -ympäristöihin liittyvistä laboratorio- ja mittauspalveluista, kokeiluista ja testauksista
Ota yhteyttä!
Asiantuntijamme apunasi:
Maria Juurikka, yritysasiantuntija, maria.juurikka(at)oulu.fi, +358294487646
Petri Leukkunen, asiakkuuspäällikkö, petri.leukkunen(at)oulu.fi, +358294481162
Kaisa Still, asiakkuuspäällikkö, kaisa.still(at)oulu.fi, +358294488030