Tiedotuslehti

Vuosi 2019

Tiedotuslehti 1/2019
Tiedotuslehti 2/2019
Tiedotuslehti 3/2019
Tiedotuslehti 4/2019
Tiedotuslehti 5/2019

Arkisto

2018  2017  2016  2015  2014

Sähköinen tiedotuslehti kertoo Kajaanin yliopistokeskuksen ajankohtaisista asioista. Yliopistokeskus on Kainuun alueen yliopistollisten toimintojen muodostama osaamiskeskittymä, jonka tehtävänä on kohottaa toiminta-alueensa osaamisen tasoa sekä edistää sen hyvinvointia, kilpailukykyä ja kulttuuria. Mukana ovat Oulun, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Lapin yliopistojen Kainuun toiminnot, ja yhteistyötä koordinoi Oulun yliopisto.

Tiedotuslehti suunniteltiin ÄLYTIETO-hankkeessa (”Kajaanin yliopistokeskuksen älykäs tiedonhallinta”). Hankkeessa kehitettiin Kajaanin yliopistokeskuksen tiedottamista, tiedonhallintaa ja osaamisen hyödyntämistä. Vuosina 2014-2015 toteutettu hanke sai Kainuun ELY-keskuksen myöntämän ESR-rahoituksen.

TILAA KAJAANIN YLIOPISTOKESKUKSEN TIEDOITUSLEHTI SÄHKÖPOSTIISI

Viimeksi päivitetty: 28.6.2019