Ennakointi ja osaaminen auttavat yrittäjää poikkeustilanteissa

Kukaan ei voinut ennakoida, että koronavirus keväällä 2020 iskee yhteiskuntiin ja yritysten toimintaan tällaisella voimalla.

Parhaillaan käynnissä oleva ja kenties huippunsa vasta lähikuukausina saavuttava poikkeustila jää toivottavasti meille kerran elämässä -kokemukseksi. On kuitenkin hyvin mahdollista, että jokin toinen maailmanlaajuinen tai paikallisempi mullistus voi yllättää meidät jonain toisena hetkenä. Yrittäjän on kehitettävä liiketoimintaansa jatkuvasti, sillä liiketoimintaympäristö ja markkinat eivät ole koskaan pysähtyneessä tilassa. Ennakointitaidot ovat välttämättömiä, jotta yritystään voi uudistaa samaan suuntaan kuin asiakkaat ja markkinat ovat liikkumassa. Mutta kuinka voi varautua johonkin, kun ei edes tiedä mitä se voisi olla?

Ennakointi ei estä yllätyksiä mutta antaa ketteryyttä reagoida

Pandemian leviämisen hidastamiseksi tehdyt toimet kiistämättä aiheuttavat ongelmia monille yrityksille. Pahin tilanne on niillä yrittäjillä, joiden kassavirta on yhtäkkiä supistunut lähes nollaan ja joilla on hyvin niukka taloudellinen puskuri. Hallituksen julkistamaan tukipakettiin (20.3.2020) kuuluu kaikille yrittäjille pääsy tilapäisesti työttömyysturvan piiriin ja kuntien sekä ELY-keskusten kautta pienimmille yrityksille jaettavaa suoraa rahoitusta. Jää nähtäväksi, ovatko julkistetut toimet riittäviä pitämään myös toiminimellä, elinkeinonharjoittajina ja freelancereina toimivat yrittäjät taloudellisesti siedettävällä tasolla. Perustoimeentulon turvaava rahoitus antaa yrittäjälle henkistä tilaa etsiä ratkaisuita yritystoiminnan mukauttamiseen uuteen tilanteeseen. Ja onneksi osalla yrityksistä onkin riittävä taloudellinen puskuri tai varasuunnitelmia, jotka antavat toimintarauhaa ja loiventavat kassavirtavajetta.

Tämäkin tilanne on todistanut, että jokainen muutos avaa myös mahdollisuuksia. Yllättävässä tilanteessa pärjäävät ne yrittäjät, joilla on ketteryyttä ja osaamista tunnistaa avautuvat mahdollisuudet sekä rohkeutta ja resursseja tarttua niihin. Koko suomalainen yhteiskunta on tuonut parissa viikossa käytäntöön sen jo pitkään asiantuntijoiden puheissa esiintyneen DIGILOIKAN! Etätyöskentelysovellukset (Teamsit, Skypet, Google Hangoutsit ja niin edelleen) ovat yhtäkkiä käytössä sielläkin, missä niitä hetki sitten pidettiin mahdottomina. Ruokien kotiinkuljetuspalveluita käytetään enemmän kuin koskaan. Verkossa tilattaville paikallisten pienyritysten lahjakorteille ja verkkokauppaostoksille on suuri kysyntä. Esiintyvät artistit järjestävät semi-live-keikkoja sosiaalisen median kautta ja netin välityksellä järjestetään ohjattuja jumppia, rentoutusta ja kirjalukuhetkiä. Koulutustilaisuuksia ja seminaareja järjestetään striimaamalla verkossa edestakaisin matkustelun sijaan. On erittäin todennäköistä, että tämän pakollisen pysähtymisen jälkeen harkitsemme ylipäänsä tarkemmin, mihin tilaisuuksiin on todella tarpeen osallistua paikan päällä ja mitkä voidaan hoitaa aikaa, rahaa ja ympäristöä säästäen etäyhteyksien välityksellä.

Niille yrittäjille, joilla ei ole aivan välitön kriisi päällä, tämä hetki kannattaakin käyttää oman liiketoiminnan uudelleen arviointiin. Pakon saneleman hidastamisen arkisen suorittamisen keskellä voi käyttää uuden ideointiin. Tässä kannattaa ottaa avuksi kaikki saatavilla oleva apu: yrittäjäkollegat, yrittäjäjärjestöjen asiantuntijat, oman alueen yritysneuvojat tai yritysrahoitustahot. Myös me Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyskeskuksella olemme valmiita toimimaan yrittäjän sparrauskaverina ja kuulevana korvana! Usein parhaat ideat ja viisaus löytyy yrittäjästä itsestään, mutta niitä täytyy hieman avittaa esiin esittämällä ”tyhmiä kysymyksiä” ja keskustelemalla.

Oulun yliopiston tarjoaa mikroyrittäjille maksutonta koulutusta verkossa

Yritysten normaalia toimintaa kovasti runtelevassa tilanteessa mietimme keinoja, joilla Oulun yliopisto voisi tukea mikroyrittäjiä tässä haastavassa tilanteessa. Toukokuussa käynnistämme täysin uuden mikroyrittäjyyden koulutuskokonaisuus, joka tuotetaan täysin verkkovälitteisesti sekä ajasta ja paikasta riippumattomana. Poikkeustilanteen vuoksi tarjoamme mikroyrittäjille maksutta ensimmäisenä käynnistyvän Vahva yrittäjä! – Osaamisilla ja voimavaroilla tulosta mikroyrityksiin -kurssin (hinta muille osallistujille 285€ + alv). Kurssilla tutustutaan mikroyrityksissä tarvittavaan liiketaloudelliseen osaamiseen, tietoihin ja taitoihin. Lisäksi kurssille osallistuja saa työkaluja osaamisten ja voimavaratekijöiden tunnistamiseen, kehittämiseen, suojelemiseen ja käyttöön mikroyrityksissä. Kurssin aikana saa mahdollisuuden ja tilaa tarkastella oman yrityksen, tai oman osaamisen tilaa suhteessa tavoitteisiin ja uusiin mahdollisuuksiin, joita muuttuva toimintaympäristö tarjoaa. Siitäkin huolimatta, että akuutit käsillä olevat ulkoiset tilanteet vievät helposti koko huomion, yrittäjän kannattaa muistaa olevansa itse oman yrityksensä tärkein pääoma ja kivijalka. Varmista oma osaamisesi ja jaksamisesi vaikean ajan yli, jotta voit olla kehittämässä liiketoimintaasi uuteen kasvuun sekä jatkossakin toimia vastuullisena työnantajana mahdollisille työntekijöillesi.

Keväällä on mahdollisuus osallistua myös Digitaalinen myynti ja markkinointi mikroyrityksissä -kurssille. Kurssit soveltuvat yrittäjien lisäksi esim. yritysneuvojille, yrittäjyydestä kiinnostuneille, Lisätietoja kursseista löytyy Oulun yliopiston Täydentävien opintojen keskuksen kautta.

Anna-Mari Simunaniemi

Tutkimusjohtaja

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE