Kasvatustiede on tärkeämpää kuin moni tulee ajatelleeksi – kasvatuksessa on kyse koko elämänmuotomme edellytyksistä

”Helpottavaa jäädä eläkkeelle, olen väsynyt tappelemaan psykologien kanssa resursseista!” Näin totesi eräs eurooppalainen kollegani, kasvatusfilosofi, joka on uransa aikana hankkinut runsaasti tutkimusrahoitusta. Hän on myös yksi aikamme viitatuimmista kasvatusfilosofeista. Hän on kirjoittanut ”psykologisoinnin” vaaroista kasvatusajattelussa ja korostanut, että kasvatusta tulisi tarkastella yhteiskunnallisten, historiallisten ja kulttuuristen rakenteiden näkökulmasta.

Olen tieteellisessä tuotannossani argumentoinut häntä vastaan. Olen kirjoittanut, että psykologisen tiedon sivuuttaminen on vahingollista kasvatukselle ja kasvatustieteelle. Olen rakentanut tutkimusasetelmia, joissa tämän hetken psykologinen ja neurologinen tieto otetaan vakavasti, kun kehitetään uusia, aiempaa perustellumpia kasvatusteorioita. Olen esittänyt, että jos näemme kasvatuksen ongelmat pelkästään rakenteellisina, sivuutamme yhden olennaisen kysymyksen: miten voimme kasvattaa persoonia, joilla on motivaatio ja valmiudet muuttaa vallitsevia rakenteita?

Kasvatustieteessä psykologia on kuitenkin osa laajempaa kokonaisuutta. Tämä kokonaisuus uhkaa tällä hetkellä kadota. Kyse ei ole pienestä asiasta. Kasvatuksessa on kyse koko elämänmuotomme edellytyksistä: kulttuurimme parhaiden puolien vaalimisesta, meitä ympäröivän ihmeellisen luonnon säilyttämisestä, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisestä. Jos emme kykene välittämään tärkeitä arvoja seuraaville sukupolville, ne eivät säily. Kasvatus on keinomme välittää elämänmuotomme kannalta arvokkaita tietoja, toimintatapoja ja arvoja eteenpäin, kasvatustiede taas keinomme saavuttaa tietoa tästä monimutkaisesta, monimuotoisesta ja ihmislajin kannalta olennaisesta käytännöstä. Psykologia ei pysty yksinään tavoittamaan kasvatuksen kokonaisuutta, koska kasvatus on arvoihin ja päämääriin sidottua yhteiskunnallista toimintaa.

Kasvatustieteelliset tiedekunnat ovat tieteellisen toiminnan nykyisten mittareiden vuoksi sietämättömässä tilanteessa. Jos tiedekunta haluaa parhaan rahallisen tuloksen, sen kannattaa suosia psykologisesta tai neurotieteellisestä näkökulmasta tehtyä oppimisen ja opetuksen tutkimusta. Jos se taas haluaa pitää yhteiskuntatieteellisen ja filosofisen näkökulman osana kasvatustieteitä, se häviää rahanjaossa. Korkeatasoisen ja uusia näkökulmia tuovan filosofisen tai yhteiskuntatieteellisen artikkelin kirjoittaminen saattaa viedä vuoden tai ylikin, tieteellisen monografian kirjoittaminen useita vuosia. Isoista yhteisistä aineistoista tuotetut yhteisartikkelit eli oppimistutkijoille ja kasvatuspsykologeille tyypilliset julkaisumuodot mahdollistavat vaikkapa viisinkertaisen julkaisutuotannon.

Kaikki perustellut kasvatuksen määritelmät sisältävät filosofisia ulottuvuuksia. Kasvatuksella pyritään aina johonkin. Mihin pyritään, riippuu siitä, millainen käsitys meillä on ihmisestä, yhteiskunnasta ja hyvästä elämästä. Filosofia on tieteenala, joka on erikoistunut pohtimaan näitä käsityksiä ja niiden perusteltavuutta. Kasvatus tapahtuu yhteiskunnallisessa, historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa, jonka ymmärtämiseksi tarvitsemme yhteiskuntatieteistä ammentavaa kasvatustutkimusta. Tieteellisen toiminnan mittaamisen ja arvioinnin tapoja tulisi muuttaa. Muuten olemme vaarassa tehdä tulevaisuutemme ja yhteiskuntamme kannalta kohtalokkaita virheitä.

Katariina Holma on kasvatustieteen professori Oulun yliopistosta. Hänen tieteenalansa on kasvatusfilosofia ja hänen tämänhetkiset tutkimushankkeensa käsittelevät kansalaiseksi kasvamisen teoriaa moniarvoisissa ja muuttuvissa yhteiskunnissa. Holman tutkimuksen rahoittajia ovat Suomen Akatemia, Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutti, Koneen säätiö ja Helsingin yliopiston tutkimusvarat.