Virran vietävästä luokanopettajaksi

Suoritettuani varusmiespalveluksen valitsin opiskeltavakseni ympäristötekniikan alan, mutta huomasin sen olevan minulle väärä. Jälkiviisaana voin sanoa, että minun olisi kannattanut tutkia aloja tarkemmin. En kuitenkaan pohtinut liikaa, vaan suuntasin uusiin kokemuksiin tyylillä, jota voisi kuvailla ex tempore -maiseksi. Todellisuudessa kyse oli enemmän ajattelemattomuudesta ja naiiviudesta.

Opiskelin ympäristötekniikkaa vuoden, minkä jälkeen tein osa-aikaisesti töitä ja suoritin joitakin kursseja. Elin eräänlaisessa limbossa. Jääräpäisyyteni vuoksi en ehkä halunnut hyväksyä, että olin tehnyt väärän valinnan.

Lopulta uskalsin tehdä loikan toisen alan opintoihin, ja olen erittäin onnellinen päätöksestäni. Luokanopettajan opinnot tuntuvat oikeilta, ja ne ovat edenneet hyvin. Alat ovat todella erilaiset, ja polkuni on harvinainen.

Iso ero aiempiin opintoihini verrattuna oli se, että opettajaopinnoissa saa nopeasti käsityksen tulevasta työnkuvasta. Orientaatioviikon infotilaisuudessa kerrottiin tulevasta opetusharjoittelusta Oulun normaalikoulussa. Olin shokissa, kun kuulin harjoittelun alkavan jo kolmen viikon päästä. En voinut uskoa, että niin pian opintojen alkamisen jälkeen pääsisimme jo kokemaan tulevaa työarkea.

Harjoittelussa seurasimme opetusta ja pidimme myös itse tunteja oppilaille. Kun asiaa pohtii, se on loogista: nopea maistiainen työstä antaa varmuuden joko alalle jäämisestä tai siltä poistumisesta. Itse sain varmuuden siitä, että ala sopii minulle. Osa oppilaista, joihin tutustuin, moikkaa minua yhä, ja se on aina yksi päiväni kohokohdista.

Moni ajattelee, että määrätietoisuus omasta tulevaisuudesta on ihanteellinen tilanne – että tietäisi tarkalleen, mitä haluaa elämältä. Uskon tämän kuitenkin olevan harvinaista. Ne, jotka sanovat tietävänsä, mitä haluavat elämältä, eivät todennäköisesti ole vielä tutustuneet kaikkeen. Heille tietämättömyys on autuutta.

Samaan aikaan tietämättömyys siitä, mitä elämällään tekee, voi olla myös voimavara. Kuinka jännittävää se onkaan.

Ihanteellinen tilanne olisi mielestäni se, että olisi testannut kaiken mahdollisen. Elämän rajallisuuden vuoksi se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten joudumme tekemään valistuneita arvauksia. Tämä vaatii valistuneisuutta – eli esimerkiksi hakijanoppaisiin kannattaa todella tutustua. Aloita vaikka Oulun yliopiston Hakijan oppaasta.

Uskon silti carpe diem -mentaliteettiin, mutta vain kuollut kala kulkee virran mukana. On olemassa kultainen keskitie ex tempore -asenteen ja suunnitelmallisuuden välillä. Ole rohkea, tee oma polkusi, tutustu vaihtoehtoihin ja kokeile. Jokaisen uskonloikan jälkeen tulisi olla tarpeeksi rohkea tekemään uusi. Se on ainoa tapa elää.