Oulun Autoalan Kehittämishanke

AutoOsaLiike

AutoOsaLiike on tutkimusorganisaatioiden ja yrityselämän yhteinen hanke Oulun seudun autoalan kehittämiseksi ja alueella esiintyvän jakohihnaongelman ratkaisemiseksi.

Projektin tiedot

Projektin kesto

-

Projektin koordinaattori

Oulun yliopisto

Yhteystiedot

Projektin kuvaus

Autotekniikan ala elää suuren murroksen aikaa ja yliopistotasoisen tutkimuksen tarve on tämän vuoksi entistä tärkeämpää. Osaamistason ja pohjoisen ulottuvuuden vuoksi Oulun seudulla on mahdollisuus nostaa rooliaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla autotekniikan alan osaamisessa ja tutkimuksessa.

Tavoitteena on, että autoteollisuuden kiinnostus alueen osaamista kohtaan kasvaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Hanke on saanut EAKR-rahoituksen Pohjois-Pohjanmaan liitolta ja sitä koordinoi Oulun yliopiston Auto- ja työkonetekniikan tutkimusryhmä.

Hankeaika- ja koodi: 2019-2022, A74591 + A74639

Hankkeen virallinen nimi: Autoalan arktisen osaamiskeskittymän vahvistaminen Oulun seudulla ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen alueella – tapaustutkimus jakohihna

<none>

Projektin tulokset

Rahoittajat

Hanke on saanut Pohjois-Pohjanmaan liiton myöntämän rahoituksen Euroopan alue kehitys rahastosta (EAKR).

Autoalan yrityksistä hanketta ovat rahoittaneet mm.

Rahoittajien logot

Materiaalipankki

Tulokset

Raportti: Keskeisimmät tutkimustulokset ja menetelmät – Autojen jakopäiden ennenaikainen kuluminen Oulun alueella (PDF, ei kaikilta osin saavutettava. Katso Oulu.fi -verkkopalvelun saavutettavuusseloste https://www.oulu.fi/fi/saavutettavuusseloste)

Mediatiedote 22.09.2022: Autojen jakohihnojen rikkoutumisen taustalla ferrokromikuonan eli OKTO-murskeen aiheuttama kuluminen (PDF)