Kiljuhanhen ekologia ja paluumahdollisuudet Suomeen – ja biologin elämäntyö harvinaiseksi väitöskirjaksi
”Pesimäbiologinen aineisto ja pitkä aikasarja kannankehityksestä lienee arvokkainta kiljuhanhista keräämässäni tiedossa. Itselleni tärkeäksi on muodostunut myös työn jatkumisen turvaaminen organisoimalla vuosikymmenten ajan mukaan vereksiä voimia”, miettii väitöstilaisuuteensa valmistautuva filosofian maisteri Juha Markkola. Markkolan alulle panema WWF:n kiljuhanhityöryhmän seuranta-aineisto vuodesta 1985 alkaen on lajilla maailman pisin yhtäjaksoinen.
Keväisin Markkola on tarkkaillut, laskenut ja tutkinut kiljuhanhia Perämeren rannikolla, Hailuodossa, Siikajoella ja Liminganlahdella. Kesäisin hän on tutkinut pesiviä, hyvin arkoja kiljuhanhia Suomen Lapista Norjaan ja Keski-Siperiaan asti selvittääkseen poikastuotantoa, ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
Luonnonsuojelubiologian alan väitöskirjassa tutkitaan uhanalaisen kiljuhanhen ekologiaa ja suojelua: pesimäbiologiaa ja -ympäristön valintaa Lapissa, kevätmuuton ajoittumista ja muuttolevähdyspaikkojen ravintoa Perämerellä sekä maailmankannan geneettistä rakennetta. Aineiston kerääminen maastossa alkoi vuonna 1985, ja havaintoja on verrattu aineistoihin vuodesta 1907 alkaen. Markkolan väitöstutkimus on maailman toinen väitöstutkimus lajista, edellinen julkaistiin vuonna 2001.
Pesimisympäristöjä tarjolla Suomessa, mutta pitkällä itäisellä muuttoreitillä vaanii metsästys
Vaikka kiljuhanhen pesintää ei ole varmistettu Suomessa vuosiin, niitä pesii melko lähellä Suomen rajaa Pohjois-Norjassa. Kiljuhanhelle sopivaa aluetta löytyy Suomen Lapista noin 15 000 neliökilometriä, mikä tarkoittaa, että lajin mahdollinen palaaminen Suomeen ei ole ainakaan pesimisympäristöstä kiinni. Pohjolan kiljuhanhikanta on kasvanut minimissään noin 30 parista noin 50:een viime vuosina.
Laji on uhanalainen koko levinneisyysalueellaan Pohjoismaista Itä-Aasiaan. Rengastettujen ja satelliittilähettimillä varustettujen kiljuhanhien korkea kuolleisuus tuhansien kilometrien muuttoreitillä Venäjän, Kazakstanin ja Mustanmeren pohjoispuolen muuttoreitillä kertoi kovasta metsästyspaineesta tutkimusvuosina. Nykyään hyvinä pesimävuosina kiljuhanhet muuttavat puolet lyhyempää reittiä Kreikan talvehtimisalueelle. Jos pesintä epäonnistuu, ne kuitenkin käyvät edelleen Keski-Siperiassa sulkimassa.
Väitöskirjan mukaan kiljuhanhen kevätmuuton aikaistumista selittää ilmaston lämpeneminen. Levähdys- ja laidunpaikkoinaan laji on käyttänyt perinteisesti vain avarimpia rantaniittyjä. Niitto ja laidunnus ylläpitävät luonnonmaiden sopivaa elinympäristöä. Viime vuosina kiljuhanhi on kuitenkin alkanut muiden hanhilajien tapaan laiduntaa yhä enemmän pelloilla.
Väitöskirjassa kiljuhanhen maailmankannan geneettistä rakennetta tutkittiin DNA-näytteiden avulla. Pohjoismainen populaatio erosi merkitsevästi muista populaatioista, ja se luokiteltiin omaksi luonnonsuojelubiologiseksi yksikökseen. Se tarkoittaa, että Pohjolan kiljuhanhia tulisi suojella itsenäisesti eikä esimerkiksi istuttaa sen alueelle toisten populaatioiden yksilöitä. Kiljuhanhen muuttolevähdys- ja talvehtimispaikkojen suojelu hyödyttää suurta joukkoa myös muita lajeja.
Väitöskirjan valtavan aineistomäärään keruuseen on vuosikymmenien saatossa osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia lintuharrastajia ja kansalaistieteilijöitä, joille tutkija on kiitollinen. ”Väitöskirja on koonti vuosikymmenten tutkimustyöstä, ja toivottavasti antaa suuntaa tulevaisuudelle. Seuraavaksi olisi mm. tutkittava keinoja, miten hyvin suppeita talvehtimisalueita saataisiin laajennetuksi sekä Kreikassa että Kiinassa, jotta kanta saisi paremman suojan katastrofeja kuten tautiepidemioita vastaan”, Markkola suunnittelee.
Kiljuhanhia odotetaan kevätmuutoillaan taas Oulun seudulle toukokuussa.
Filosofian maisteri Juha Markkola väittelee tohtoriksi Oulun yliopistossa perjantaina 28.1.2022.