Maskisuositus poistuu, mutta maskia voi käyttää edelleen oman harkinnan mukaan  

Oulun yliopisto keventää suu-nenäsuojaimen käyttösuositusta ja kasvomaskin käyttö ei ole enää välttämätöntä yliopiston tiloissa. Suositus perustuu THL:n uuteen ohjeistukseen.  

THL suosittelee maskin käyttöä edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä 

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin 
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä 
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä. 

 

Kampuksille ei saa tulla sairaana tai epäiltäessä koronavirustartuntaa. Jokaisen vastuullinen toiminta myös vapaa-ajalla edistää yliopiston arjen sujumista mahdollisimman turvallisesti ja häiriöttömästi.  

Oulun yliopisto kannustaa kaikkia työntekijöitään ja opiskelijoitaan ottamaan koronarokotteet. Lisätietoa rokotuksista saa oman kunnan verkkosivuilta, Oulussa osoitteesta www.ouka.fi/koronarokotukset.  

THL:n uutinen 14.4.2022: THL:n yleinen maskisuositus poistuu, mutta maskia voi oman harkinnan mukaan edelleen käyttää

Yliopiston koronaohjeet 

Viimeksi päivitetty: 14.4.2022