Näin syntyvät elämänmittaiset ystävyyssuhteet – Oulun yliopisto yhdistää opiskelijoita
Tuntuu, kuin opiskeluajoista olisi kulunut vasta muutamia vuosia. Martti Hekkanen, Matti Heiska, Jyrki Röpelinen ja Matti Räinä purskahtavat tämän tästä raikuvaan nauruun muistellessaan opiskeluaikojaan. Miehet ovat rakennustekniikan teekkareita vuosikurssilta 1975. Vuosikurssi tunnetaan yliopiston piireissä myös nimellä Rillu.
Vuosikurssi tapaa säännöllisesti toisiaan viiden vuoden välein, ja ystävyys on säilynyt läpi vuosikymmenten.
”Yliopistosta löytyi samanhenkisiä ihmisiä, ja meistä hitsautui tiivis joukko. Nyt voi todeta, että opiskelukavereiden kesken syntyi elämänmittaisia ystävyyksiä. Kaikki ovat tulleet hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat ja jokainen on otettu mukaan tasavertaisena”, Jyrki Röpelinen tiivistää.
Kiltatoiminta oli ”raksan” opiskelijoille tärkeää 70-luvulla, kuten se on edelleen. Nelikko muistelee lämmöllä muun muassa monenlaista urheilutoimintaa, kuten jalkapalloa ja kaukalopalloa, joissa pelattiin yliopistojen välisiä turnauksia puolitosissaan. Vuosikurssin kehittämä Rillu-nimi laajeni 70-luvun lopulla kaikkien ”raksan” urheilujoukkueiden käyttöön.
”Minä sain mitalin sairaalaan. Olin pelannut joukkueen maalivahtina, mutta turnauksen aikana makasin OYS:issa terveysongelmien vuoksi enkä päässyt peliin. Veljet toivat mitalin minullekin, en ikinä unohda sitä. Se kertoo mielestäni siitä yhteishengestä”, Martti Hekkanen hymyilee.
Sattumoisin vuonna 1980 julkaistiin myös Frederikin kappale Kolmekymppinen, jossa rilluvuodet olivat jääneet taakse. Siitä muotoutui Rillujen tunnuslaulu.
Lauluilta Rattorin tapaan
Lauluista puheen ollen, Rattorin lauluilloista jäätiin pois vain korkeassa kuumeessa. Rattori-lupi oli oululaisten teekkareiden ylläpitämä elävän musiikin ravintola 1970–80-luvuilla. Viime syksynä Ympäristörakentajakillan teekkariryhmä juhli yhdessä Rillujen kanssa vuosikurssin Riemuteekkari-juhlassa. Kyseessä oli vuosikurssin 50-vuotisjuhja. Ohjelmana oli vuosikymmenten tauon jälkeen lauluilta Rattorin tapaan, alkuperäisine vetäjineen ja lauluvihkoineen.
”Osa lauluista oli tuttuja. Kyllä meidänkin tapahtumissamme lauletaan, mutta varsinaisia lauluiltoja ei enää ole”, kertovat juhlassa mukana olleet teekkarit Sara Parkkinen ja Ville Siren. Parkkinen opiskelee ympäristötekniikkaa ja Siren rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa.
Osa uudissanoitetuista lauluista jätettiin kokonaan pois.
”Eivät ne olisi olleet enää sopivia”, miehet toteavat yhdestä suusta.
Ketään ei jätetä yksin
Kahden eri sukupolven teekkarikokemuksissa tuntuu olevan paljon samaa: opiskelutovereista syntyy tiiviitä kaveriporukoita. Teekkarihenki elää Oulussa vahvana, ja teekkareilla on perinteisesti paljon tapahtumia. Uusista opiskelijoista napataan kiinni heti fuksivuoden syksyllä eikä ketään jätetä yksin, se on teekkareille oikein sydämenasia.
”Erilaisia matalan kynnyksen tapahtumia järjestetään valtavasti ensimmäisten viikkojen aikana. Ne voivat olla vaikka pihapelejä tai muita vapaamuotoisia kokoontumisia, ja tietysti isompiin tapahtumiin mennään porukalla ettei kukaan jää yksin”, kertoo Ville Siren.
Sirenillä on hauska tarina kerrottavanaan siitä, miten hän päätyi vaihtamaan alaa luokanopettaja opinnoista rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaan.
”Juttelin junamatkalla vanhemman asiantuntijan kanssa joka kertoi, että rakennus- ja yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööreistä on huutava pula. Hän sai infra-alan kuulostamaan kiinnostavalta. Pohdin alanvaihtoa vuoden ja tein opettajan kandintutkinnon valmiiksi. Myös vaihtelevammat työllistymisnäkymät vaikuttivat päätökseeni”, Siren kertoo.
Toinen syy teekkareiden tiiviiseen ryhmäytymiseen saattaa löytyä opintojen luonteesta. Rakennustekniikan tutkinto-ohjelman johtaja Anne Tuomela on itsekin rakennustekniikan alumni ja tietää, että opinnot ovat vaativia.
”Niistä ei välttämättä selviä täysin yksin. Ryhmässä tehtäviin on helpompi tarttua, ja monet kurssitehtävät ovatkin ryhmätöitä.”
Kaveriporukka on teekkarille siis opintojenkin kannalta elintärkeä. Opiskelijat vahvistavat tämän.
”Kokoonnumme kiltahuoneella. Siellä on aina porukkaa ja voi matalalla kynnyksellä kysyä apua esimerkiksi tehtävien kanssa. Siellä on aina porukkaa ja apua saa aina. Mitään vuosikurssirajoja ei kiltatoiminnassa ole”, sanoo Sara Parkkinen.
Kiltahuoneen yhteisöllisen tunnelman keskeltä voi siis löytyä apu kinkkiseen pulmaan, mutta myös vaikka työpaikka.
”Ei ole mitenkään kaukaa haettua, että joku ottaa kiltahuoneella esiin, että tiettyyn projektiin on paikka auki.”
Rahapulasta syntyi omakotirakentajien koulutustapahtuma
Herranelikko muistelee 1970-luvun ekskursioita Tornion Lapin kullan tehtaalle ja Budapestiin.
”Budapest oli halpa, se valikoitui siksi. Se oli minulle ja monelle muullekin ensimmäinen lentomatka”, Hekkanen muistaa.
Varainkeruun ympärille syntyi eräs erinomainen ideakin. Jostain piti saada rahaa ulkomaan ekskursioon, mutta mistä?
”Omakotirakentajille ei tuolloin Oulussa juuri järjestetty koulutusta ja neuvontaa samaan tapaan kuin nykyään. Me päätimme järjestää viikonlopun mittaiset omakotirakentajien koulutuspäivät, jossa asiantuntijat opastivat omakotirakentajia. Ohessa oli rakennustuotenäyttely, ja saimme tuote-esittelijöiltä hiukan tuloja. Myöhempinä vuosina, kun seuraavat vuosikurssit jatkoivat perinnettä, he käärivät näistä viikonlopuista ihan mukavat ekskursiorahat”, miehet nauravat.
Opiskeluaikojen verkostot kantavat pitkälle
Anne Tuomelasta on ilahduttavaa nähdä, miten yliopistolla luodut ystävyyssuhteet kantavat parhaimmillaan läpi koko elämän.
”Teekkarius ei lopu valmistumiseen, vaan se pysyy mukana aina.”
Tutkinto-ohjelman johtajasta on erityisen mukavaa myös se, että teekkarit ovat tyytyväisiä niin opintoihinsa kuin myöhempiin työuriinsakin. Oulun yliopistosta ponnistetaan merkittäviin tehtäviin.
Merkittävissä tehtävissä saattaa kaivata neuvoa. Alumnit tietävät kokemuksesta, että opiskeluaikojen verkostot tulevat kantamaan pitkälle.
”Opiskelukavereista muodostui myöhemmin tärkeä asiantuntijaverkosto, jonka puoleen saattoi kääntyä pyytämään neuvoa. Oma kokemukseni on, että oululaisten teekkareiden osaamista kyllä arvostettiin, mutta aluksi osaaminen piti todistaa tekemällä asiat paremmin kuin eteläsuomalaiset”, naurahtaa useissa rakennusalan johtotehtävissä työuransa aikana toiminut Matti Heiska.
Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Mikko Törmänen
Lue lisää vuosikurssitapaamisista
Osallistu alumnipäivään opiskelukavereidesi kanssa