Rehtori Petteri Alahuhta: Tieteen ja koulutuksen arvo näkyy tulevaisuudessa

Petteri Alahuhta, Oulun yliopiston lukuvuoden avajaisten juhlapuhe 8.9.2026:

Mitä hyötyä ihmiskunnalle on kimalaisen oivalluskyvystä?

Miksi kannattaa tutkia opettajien leikillisyyttä?

Miksi meidän on ymmärrettävä ikääntymisen mekanismeja, tai sitä, mitä tutkittu tieto naisten terveydestä merkitsee työelämälle?

Hyvät juhlavieraat, hyvä yliopistoyhteisö, hyvät kaupungin ja kulttuurielämän edustajat. Yliopiston ystävät.

Tiede auttaa löytämään vastauksia kysymyksiin, joiden pohjalta myöhemmin tehdään hoitopäätöksiä, opetetaan lapsia ja rakennetaan teknologiaa. Tutkimuksen arvoa ei välttämättä tunnisteta vielä silloin, kun työ tehdään. Se tunnistetaan silloin, kun tietoa tarvitaan.

Lämpimästi tervetuloa Oulun yliopiston akateemisen lukuvuoden avajaisiin.

On hienoa kokoontua tänä vuonna kulttuurin keskelle, Oulun teatteriin. Oulussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa, tiede, taide ja sivistys elävät samassa kaupungissa ja usein samojen ihmisten elämässä. Niin taiteessa kuin tieteessäkin tärkeintä ei lopulta ole se, miten tarina päättyy, vaan se, että matka muuttaa tapaamme nähdä maailmaa.

Puhun tänään kolmesta asiasta.

Siitä, että täällä tehdyllä työllä on merkitystä maailmalla ja ihmisten arjessa.

Siitä, että suurimmat kysymykset eivät noudata tieteenalojen rajoja, ja siksi rakennamme monitieteistä tutkimusta uudella tavalla. Kerron siitä myös yhden uutisen.

Ja siitä, että Suomi tarvitsee lisää osaajia, ja meidän on saatava heidät jäämään.

Aloitan siitä, mitä täällä tehdään.

Osa siitä on sellaista, jota ei voi rakentaa nopeasti eikä korvata rahalla.

Sodankylän geofysiikan observatoriossa on tehty yhtäjaksoisia maan magneettikentän mittauksia yli sadan vuoden ajan, ja tutkijamme ovat näkyvässä roolissa kansainvälisessä EISCAT-yhteisössä. Avaruus- ja ilmakehätutkimus auttaa ymmärtämään pohjoisia olosuhteita ja sitä ympäristöä, jossa yhteiskunnan kriittiset järjestelmät toimivat.

Lokakuussa Oulangan tutkimusasema täyttää 60 vuotta. Sen vanhimmat ympäristöä ja ilmastonmuutosta kuvaavat mittaussarjat ovat lähes yhtä vanhoja kuin asema itse.

Molempien arvo on samassa asiassa. Pitkiä aikasarjoja ei voi ostaa rahalla. Ne syntyvät vain siten, että joku on tehnyt työn joka päivä vuosikymmenten ajan, tietämättä kuka tietoa lopulta tarvitsee.

Suuri osa työmme vaikutuksesta näkyy kuitenkin lähempänä.

Teemme tiivistä yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa. Meillä on yhteisiä professuureja, joissa sama ihminen tekee tutkimusta, opettaa ja hoitaa potilaita. Sillä tavalla tutkimustieto siirtyy hoitokäytäntöihin ilman vuosikymmenen viivettä. Kun täällä tutkitaan rintasyövän riskitekijöitä tai aivosairauksien varhaista havaitsemista, kysymys on lopulta siitä, kuka saa oikean hoidon riittävän ajoissa.
 
Kaikkea vaikuttavuutta ei voi mitata samalla mittarilla.

Tutkimuksestamme syntyy myös yrityksiä. Startup-yritys Zun-H kaupallistaa teknologiaa, jolla puhdasta vetyä tuotetaan suoraan auringonvalosta ja vedestä. Opettajankoulutuksen tai saamelaisen kulttuurin tutkimuksen vaikuttavuus näkyy toisin, eri tavoin ja eri aikajänteellä.

Nopeatempoisessa julkisessa keskustelussa tämä unohtuu helposti, eikä tieteen merkityksestä ole enää itsestään selvää yhteisymmärrystä. Sen aseman puolustaminen on meidän tehtävämme, myös silloin kun se ei tuota välitöntä hyötyä.

Hyvä yleisö

Suuret kysymykset, kuten ilmastonmuutos, geopoliittiset jännitteet, väestön ikääntyminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen eivät noudata tieteenalojen rajoja.

Yhdestä näkökulmasta ei löydy vastauksia.

Otan esimerkiksi kokonaisturvallisuuden, jota käsitellään julkisuudessa pitkälti teknologiakysymyksenä.

Kriittisten järjestelmien toimintavarmuus on teknologiaa. Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen on ihmistiedettä. Kriisiviestintä ja yhteisöjen käyttäytyminen poikkeustilanteissa ovat yhteiskuntatiedettä. Kyky erottaa tieto huhusta on kasvatuksen kysymys. Koulutus on kokonaisturvallisuuden ytimessä samalla tavalla kuin tekniikka.

Meillä on nämä kaikki alat saman yliopiston sisällä. Tieteidenvälisyys syntyy kuitenkin vasta vahvan tieteenalakohtaisen osaamisen päälle.
 
Nostan esiin kaksi esimerkkiä.

Verkkoteknologiat. Johdamme ohjelmaa, jossa kehitetään 5G- ja 6G-verkkoteknologioita puolustuksen tarpeisiin. Puolustusministeriön lähes viiden miljoonan euron rahoitus vie työn laboratoriosta arktisiin ja operatiivisiin olosuhteisiin. Kumppaneinamme ovat VTT, Nokia Defence ja Telia.

Kasvatustiede. Kyky tunnistaa manipuloitu sisältö ja kysyä mistä tieto on peräisin ei synny itsestään. Se opetetaan. Koulutamme merkittävän osan Pohjois-Suomen opettajista, ja he vievät tuota taitoa luokkahuoneisiin seuraavat neljäkymmentä vuotta. Yksikään verkkoteknologia ei toimi yhteiskunnassa, joka ei enää erota tietoa huhusta.

Nämä esimerkit näyttävät erilaisilta, mutta ne ratkaisevat samaa ongelmaa. Toinen vahvistaa yhteiskunnan teknisiä valmiuksia, toinen ihmisten kykyä toimia luotettavan tiedon varassa. Kokonaisturvallisuus tarvitsee molempia.

Tieteidenvälisyys ei ole meillä uusi ajatus.

Biocenter Oulu perustettiin vuonna 1986. Siitä alkoi monitieteisten tutkimuskeskusten ketju, ja olemme rakentaneet sitä osaamista siitä lähtien tutkimusohjelmissa, keskuksissa ja instituuteissa.

Keväällä valmistunut selvitys kertoi kuitenkin myös toisen asian. Yhteistyö tieteenalojen välillä syntyy liian usein sattumalta, yksittäisten tutkijoiden verkostojen varassa. Vaikuttavuus jää jälkeen siitä, mihin pystyisimme. Strategiassa luvattu tieteidenvälisyyden tason nosto vaatii rakenteita ja rahaa.

Siksi tämän lukuvuoden aikana aloittaa uusi instituutti. Se rakentuu tuon 40 vuoden aikana kertyneen työn päälle, ei sen tilalle. Sen tehtävä on koota monitieteisen tutkimuksen keskusten työ yhteen ja viedä tieteidenvälisyytemme sille tasolle, jolla meidän pitäisi jo olla.

Instituutilla on nimi. Sen saan julkistaa tässä ja nyt: Tieteidenvälisyyden instituutti Integra

Hyvät kuulijat,

Kerron heti yhden kysymyksen, jota varten tällaista instituuttia tarvitaan. Tekoäly muuttaa oppimisen tapoja nopeammin kuin koulutusjärjestelmä ehtii reagoida. Tekstistä on ylitarjontaa. Vastauksia saa sekunneissa.

Oulussa tätä tutkitaan hybridiälykkyytenä. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta johdettu Hybridiälykkyyden tutkimusohjelma lähtee siitä, että tulevaisuuden älykkyys ei synny koneesta eikä ihmisestä yksin, vaan niiden vuorovaikutuksesta. Tutkimuksen keskeinen kysymys kuuluu: muovaammeko me tekoälyä vai muovaako tekoäly meitä?

Kysymys ei ole ensisijaisesti tietotekninen. Se on oppimisen tutkimusta, psykologiaa ja kasvatustiedettä yhtä paljon kuin algoritmeja.

Yliopiston tehtävä on opettaa kysymään, mistä tieto on peräisin, mitä se jättää kertomatta ja millä perusteella siihen voi luottaa. Se taito korostuu juuri silloin, kun vastauksia on tarjolla enemmän kuin koskaan.

Meidän tehtävämme on varmistaa, että tutkinto yliopistosta tarkoittaa jatkossakin todellista osaamista.

Teknologian ja tekoälynkin aikakaudella on muistettava, että kaiken tämän toteuttavat ihmiset. Siksi yliopiston tärkein tehtävä on tänään sama kuin yliopistomme ensimmäisenä toimintavuonna lähes 70 vuotta sitten: kasvattaa osaajia, joita tämä maa ja maailma tarvitsevat.

Hyvä yleisö

Suomi tarvitsee lisää osaajia, ja meidän on saatava heidät jäämään.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 asettaa tavoitteeksi, että nuorista aikuisista 60 prosenttia suorittaa korkeakoulututkinnon. Nyt osuus on alle neljänkymmenen, ja Suomi on jäänyt OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Ero on suuri, eikä sitä kurota umpeen yhden hallituksen aikana.

Samaan aikaan Pohjois-Pohjanmaa on yksi maamme talouskasvun vetureista. Se on hyvä uutinen, ja se on myös tilaus.

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa, mutta samalla yliopistojen reaalirahoitus on pitkään heikentynyt. Koulutustason nostaminen vaatii koulutuskapasiteettia, eikä sitä rakenneta hetkessä. Me kasvatamme omaa osuuttamme siitä niin nopeasti kuin se on vastuullisesti mahdollista, ja sanomme myös silloin ääneen, jos raja tulee vastaan.

Meillä opiskelee ja työskentelee ihmisiä noin sadasta maasta. Se, jäävätkö he tänne, ei ratkea yliopiston sisällä. Se ratkeaa siinä, löytyykö tutkinnon jälkeen työpaikka tämän alueen yrityksistä, sairaaloista ja julkisista organisaatioista, ja siinä, tuntuuko tämä kaupunki omalta marraskuisena tiistaina.

Vastuu siitä ei ole vain meidän. Se on myös jokaisen tässä salissa istuvan työnantajan ja kumppanin vastuulla. Yhtään osaajaa ei ole varaa menettää.

Suuri osa yhteisöstämme opiskelee ja työskentelee englanniksi. Siksi haluan osoittaa seuraavat sanat suoraan kansainvälisille opiskelijoillemme ja kollegoillemme.

(seuraava teksti käännetty englanninkielisestä puheesta)

Hyvät ystävät ja kollegat, erityisesti te, jotka olette tulleet Ouluun muualta.

Ette ole Oulun yliopistossa vieraita. Te olette Oulun yliopisto. Tämän yhteisön kielten, kulttuurien ja taustojen kirjo on paljon laajempi kuin mikään kansallisuuksien määrä voi kuvata.

Olemme panostaneet suomen kielen oppimiseen, sillä kieli avaa ovia tavalla, johon mikään muu ei pysty. Mutta joukkoon kuuluminen ei ole vain kieli- tai politiikkakysymys. Kyse on myös siitä, tuntuuko tämä kaupunki omalta tavallisena arkipäivänä. Sen toteutumisesta olemme me kaikki vastuussa.

Haluan siis sanoa tämän selvästi: Oulun yliopisto ei hyväksy rasismia. Sen toteaminen tässä on helppoa. Todellinen mittari on se, mitä tapahtuu niinä päivinä, kun kukaan ei ole kuuntelemassa. Siitä vastuusta kannamme osamme me kaikki tässä salissa, minä mukaan lukien.

Tänä vuonna Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kaupunki ansaitsee tällaisen tittelin niiden ihmisten ansiosta, jotka siinä elävät, ja yhä useampi heistä on tullut tänne muualta. Yhdessä rakennamme Oulun tulevaisuutta.

(käännös päättyy)
 
Hyvät kuulijat

Vielä yksi sana uusille opiskelijoille. Teille, jotka aloititte täällä muutama viikko sitten. Te tulitte taloon, jossa kysymykset ovat vaikeampia kuin vastaukset ja jossa “en tiedä” on työn alku eikä sen epäonnistuminen. Sen sietäminen on opiskelun vaikein ja tärkein taito. Ottakaa tämä yliopisto omaksenne. Se on rakennettu teitä varten.

Sanoin alussa, että tärkeintä ei ole se, miten tarina päättyy, vaan se, että matka muuttaa tapaamme nähdä maailmaa.

Tiedettä ja taidetta ei rahoiteta siksi, että lopputulos tiedettäisiin. Niitä rahoitetaan siksi, että sitä ei tiedetä.

Oli kyse kimalaisen oivalluskyvystä, opettajan leikillisyydestä tai tekoälyn ja ihmisen suhteesta, sivistys syntyy halusta kysyä silloinkin, kun vastausta ei vielä ole.

Emme tiedä, mikä tämän päivän tutkimuskysymyksistä osoittautuu tärkeimmäksi vuonna 2036.

Emme tiedä, kuka tämän syksyn uusista opiskelijoista ratkaisee tulevaisuuden suurimman ongelman.

Emmekä tiedä, mikä tänään näyttää pieneltä mutta muuttaa myöhemmin maailmaa.

Yhden asian tiedämme. Tätä työtä tehdään täällä huolellisesti, avoimesti ja yhdessä, myös silloin kun se ei ole helppoa.

Juuri siksi yliopistoja tarvitaan.

Hyvää lukuvuotta.