Valmistuneiden tyytyväisyys tutkintoonsa pysynyt vakaana

Oulun yliopistosta valmistuneet ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä saamaansa koulutukseen työuran kannalta. Suurin osa suosittelisi koulutustaan muille. Tulokset käyvät ilmi syksyn 2024 uraseurantakyselystä, jossa näkemyksiä kysyttiin viisi vuotta aiemmin valmistuneilta maistereilta ja kolme vuotta aiemmin valmistuneilta tohtoreilta.

Vuonna 2019 valmistuneet maisterit työskentelevät tyypillisimmin kunnassa, kuntayhtymässä tai suuressa, yli 250 työntekijän yrityksessä. Tehtävät ovat tyypillisesti suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtäviä tai liittyvät opetukseen ja kasvatukseen. Työssä tai yrittäjinä olevien mediaanipalkka on 3900 euroa, joka on 100 euroa kansallista mediaania alempi.

Työllistymiseen on koettu vaikuttaneen ennen kaikkea kyky kertoa omasta osaamisesta, aineyhdistelmä, harjoittelu, työkokemus, kontaktit ja suhdeverkosto. Vastaajat ovat työllistyneet hyvin, mutta alakohtaisia eroja on. Eniten määräaikaisissa kokopäivätöissä olivat kasvatustieteilijät. Taloustieteen ja sähkötekniikan tutkinto-ohjelmista valmistuneissa oli vastaushetkellä eniten työttömiä työnhakijoita. Vastaajista työttömiä oli kuitenkin pienempi osa kuin vastaavassa kyselyssä kaksi vuotta aiemmin.

Keskeisimpiä työssä tarvittavia taitoja olivat kyky oppia ja omaksua uutta, itseohjautuvuus ja oma-aloitteisuus, yhteistyötaidot sekä ongelmanratkaisutaidot. Suomen kielen viestintätaito, stressinsietokyky, analyyttiset ja systeemisen ajattelun taidot sekä organisointikyky olivat myös kärkipäässä työssä tarvittavissa taidoissa.

Englannin kielen osaamisen tarve korostui erityisesti tietojenkäsittelytieteissä ja teknisillä aloilla, joilla koettiin vähiten opittavan yhteistyö- ja neuvottelutaitoja.

Oulun yliopistosta valmistuneet kokivat, että keskimääräisesti eniten koulutuksen tuomaa osaamisvajetta oli juuri neuvottelutaidoissa, stressinsietokyvyssä sekä organisointi- ja koordinointitaidoissa. Yliosaamista oli eniten ruotsin kielellä viestimisessä sekä metodologiaan ja tutkimusmenetelmiin liittyvissä tiedoissa ja taidoissa.

Koulutus vastaa työn vaatimuksia

Vastaajat kokivat pääsääntöisesti työn vastanneen koulutusta. Erityisen tyytyväisiä oltiin lääketieteiden ja kauppatieteen koulutukseen, vaikka kauppatieteen antama osaaminen ei täysin vastannutkaan vastaajien tällä hetkellä työssä tarvitsemaa osaamista.

Joillakin aloilla koulutuksen tuoma työelämävastaavuus näyttää heikentyneen jonkin verran kahden vuoden aikana. Näitä koulutuksia ovat esimerkiksi maantiede ja markkinointi. Tutkintoon ollaan kuitenkin tyytyväisiä työuran kannalta.

Myös matemaattisista aineista valmistuneet kokivat työelämävastaavuuden heikentyneen verrattuna vuonna 2017 valmistuneisiin. Vastaajat olivat kuitenkin luonnontieteilijöistä tyytyväisimpiä omaan työuraansa.

Oulun yliopisto sisällyttää syksystä 2026 alkaen kaikkiin tutkintoihin kuusi geneeristä eli yleistä työelämätaitoa. Niihin liittyvää osaamista tunnistetaan ja kehitetään systemaattisesti opintojen aikana kaikissa tutkinto-ohjelmissa. Taidoille on laadittu yliopiston yhteiset tutkintotasoiset osaamistavoitteet.

Valitut yhteiset geneeriset taidot ovat:

  • analyyttisen, kriittisen ja luovan ajattelun taidot
  • hyvinvoinnin ja itsensä kehittämisen taidot
  • kansainvälisyys- ja monikulttuurisuustaidot
  • kestävyys-, vastuullisuus- ja eettisyystaidot
  • monitieteisyys- ja tieteidenvälisyystaidot
  • viestintä-, vuorovaikutus- ja digitaidot.

Valtakunnallinen uraseurantakysely on jälleen käynnissä. Kysely koskee viisi vuotta sitten valmistuneita, eli vuonna 2020 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, varhaiskasvatuksen kandidaatteja, lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatteja sekä kolme vuotta sitten, eli vuonna 2022 tohtorin tutkinnon suorittaneita. Kyselyn kohderyhmään kuuluvat saavat henkilökohtaisen yhteydenoton postitse.

Kaikkien kohderyhmään kuuluvien alumnien toivotaan vastaavan kyselyyn, sillä tuloksilla on laajaa merkitystä. Uraseurantakyselyn tuloksia käytetään Oulun yliopiston opetuksen ja koulutuksen kehittämisen lisäksi opiskelijoiden uraohjauksessa. Palautekyselyyn vastaamalla voit auttaa nykyisiä ja tulevia opiskelijoita osaamisen tunnistamisessa ja työelämätaitojen kehittämisessä. Kyselyn tuloksia käytetään myös tutkimuksessa.

Valmistuneet työelämässä

Oulun yliopiston maistereiden tiedekuntakohtaiset uraseurantaraportit:

Valtakunnalliset raportit ja visualisoinnit löytyvät Vipusesta:

Uraseuranta visualisoituna (maisterit) 2017-2024
Uraseuranta visualisoituna (tohtorit) 2017-2024

Luotu 22.10.2025 | Muokattu 22.10.2025