Muutosvaikuttaja Kaisa Hietala rakastaa merkittäviä haasteita

Muutosvaikuttaja. Tulevaisuuden visionääri. Utelias ympäristönsuojelija. Sellainen on Oulun yliopiston vuoden alumni Kaisa Hietala, 50, joka vaikuttaa tätä nykyä yhden maailman suurimman öljy-yhtiön, Exxon Mobilin, hallituksessa auttaakseen öljyalaa kohti uusiutuvia energianlähteitä.
Kaisa Hietala

Vuoden alumni 2021 Kaisa Hietala

Kaisa Hietala opiskeli Oulun yliopistossa geofysiikkaa vuosina 1991–1995. Ympäristöasiat kiinnostivat häntä jo tuolloin.

”Rion ilmastokokous pidettiin vuonna 1992, Kioton pöytäkirja allekirjoitettiin 1997. Oulussa oli uutena oppiaineena ympäristötieteet, taisimme olla ensimmäisiä kurssilaisia. Jo tuolloin oli aika valveutuneita käsityksiä öljyteollisuudesta ja sen vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Valmistuttuani filosofian maisteriksi lähdin jatkamaan opintojani Cambridgeen, missä opiskelin ympäristö- ja polaaritieteitä. Olin lähdössä tekemään väitöskirjaa, mutta päätin, että haluan ymmärtää paremmin bisnestä. Palasin Suomeen ja hain töihin Nesteelle”, Hietala kertoo.

Hietala aloitti vuonna 1998 Nesteellä öljynporausyksikön ympäristökoordinaattorina. Ura vei nopeasti mennessään.

”Aloin opetella koko arvoketjua. Mitä asiakkaalle myydään, mistä yhtiö tekee tuloksensa. Ehdin työskennellä monella eri osastolla. Sitten tuli mahdollisuus lähteä rakentamaan uusiutuvien tuotteiden bisnestä. Lopulta johdin koko liiketoiminta-aluetta viisi vuotta.”

Ratkaisuja monella toimialalla

Uusiutuvaan energiaan, ilmastonmuutokseen ja kiertotalouteen liittyvät vahvasti myös Hietalan nykyiset tehtävät. Kun maailman suurimpiin kuuluva öljy-yhtiö Exxon Mobilin omistajat vaativat yhtiön hallitukseen uutta osaamista, Hietala vastasi rekrytointiin.

”Menettely oli hyvin poikkeuksellinen. Yleensä uudet hallitusjäsenehdokkaat nimeää erityinen nimityskomitea, mutta näin ei toimittu Exxonissa. Osa yrityksen osakkeenomistajista halusi käynnistää globaalin haun, ajatuksenaan turvata yhtiön tulevaisuus. Hallitukseen haettiin muun muassa uusiutuvan energian osaamista. Minut valittiin yhtenä kolmesta jäsenestä osakkeenomistajien äänillä, joita yhtiökokousäänestyksessä annettiin kaikkiaan reilut kolme miljardia. Olen ensimmäinen ja ainoa ei-amerikkalainen hallituksessa. Koen, että tämä on ainutlaatuinen hallitustyöskentelyn korkeakoulu”, Hietala kertoo.

Öljyala ja uusiutuvat tuotteet eivät kuitenkaan ole Hietalan ainoa intohimo, ja juuri siksi hän jätti tehtävänsä Nesteellä: voidakseen vaikuttaa monella eri toimialalla. Tällä hetkellä Hietala istuu myös muun muassa irlantilaisen Smurfit Kappa -yrityksen hallituksessa.

”Kyseessä on yksi maailman suurimmista pahvipakkausten valmistajista. Liiketoiminta perustuu vahvasti pahvin ja kartongin kierrätykseen.”

Hietalan kolmas hallituspaikka on kärsämäkeläisessä Tracegrow’ssa, joka erottelee ja puhdistaa hivenaineita jätevirroista ja tekee niistä lannoitteita.

”Tällä ratkaistaan osaltaan maailman jäteongelmaa. Meillä menee valtavasti hivenaineita ja metalleja hukkaan.”

Uteliaisuus ajaa kulman taakse

Hietala muistaa hyvin, miltä tuntui aloittaa geofysiikan opinnot Oulun ylipistossa vuonna 1991.

”Luonnontieteet kiinnostivat minua ja Oulussa oli vahva luonnontieteellinen tiedekunta. Tuntui, kuin olisi astunut karkkikauppaan!

Tein opintojeni aikana melkein sata ylimääräistä opintoviikkoa: kemian ja geologian lisäksi maantiedettä ja ympäristötieteitä. Olin utelias kaiken suhteen”, Hietala muistaa.

Erityisesti mieleen on jäänyt myös vuosi Huippuvuorilla, missä Hietala teki gradunsa mittaukset ja opiskeli arktisia aineita.

”Olimme ensimmäinen kansainvälinen opiskelijaryhmä uudessa UNIS-yliopistokeskuksessa. Se oli ihan ainutlaatuinen vuosi.”

Maailma tarvitsee ratkaisuja monella toimialalla. Uteliaisuus on ajanut Hietalaa aina seuraavan kulman taakse, ja niin tulee varmasti käymään jatkossakin. Tulevaisuudessa muutosvaikuttaja haluaisi pistää sormensa ainakin kaivosteollisuuden tekemisiin ja maatalous- ja ruokapuolelle.

Hietala ei näe ilmastonmuutosta ahdistavana mörkönä, jonka edessä tulee lannistunut olo. Päinvastoin.

Olen aina tykännyt kompleksisista, hankalista asioista. Pidän haasteista, joita ratkaistaan pitkäjänteisellä työllä.

Koen, että tehtäväni on auttaa eri teollisen sektorin yrityksiä luomaan itsensä uudelleen, kohti vastuullista tulevaisuutta.”

Vuoden alumni 2021 Kaisa Hietala

Kaisa Hietala on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1995. Hän opiskeli Oulun yliopistossa geofysiikkaa vuosina 1991–1995. Hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon polaaritieteistä Cambridgen yliopistossa vuonna 1997.

Kaisa Hietala on kokenut hallitusammattilainen, joka on pyrkinyt työssään yhdistämään ympäristöhaasteiden ratkaisemisen ja liiketoiminnan.

Hietala on nykyisin Exxon Mobilin hallituksen jäsen, globaalin pakkausjätti Smurfit Kappa Groupin hallituksen jäsen ja suomalaisen kiertotalouslannoitteita valmistavan Tracegrow Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hietala toimi Kemira Oyj:n hallituksessa vuosina 2016–2021.

Kaisa Hietala on vuoden alumni 2021.