Kirurgi avaa sydäntään

”Suvussa ei ole lääkäreitä, mutta jo ala-asteella haaveilin ammatista”, Tuomas Ahvenvaara kertoo kävellessään Oulun yliopistollisen sairaalan käytävillä. ”Yläasteella kuljetin pikkuveljeä puheterapiassa OYS:ssa ja halusin juuri tänne töihin.”

Ahvenvaara on satuttanut selkänsä haastattelua edeltävällä viikolla, sillä hän on ollut lumilautailemassa Vuokatissa. Matkalla työhuoneeseensa hän puhuu kollegansa kanssa selkäkivustaan tunnistamattomilla termeillä ja ilman kirosanoja. Tajuan, että tv-sarja Housen katsominen ei ole valmistanut minua tähän haastatteluun.

Toisin kuin dramaattiset lääkärisarjat väittävät, kirurgin työ on jotakin muuta kuin käsillä huitomista ja toimistodramatiikkaa. On tärkeää tietää tekevänsä oikein.

Tuomas Ahvenvaara on sydän- ja rintaelinkirurgian erikoislääkäri Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Hän on valmistunut vuonna 2005 Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Ahvenvaaran työviikko rakentuu rutiineille. Noin kolme kertaa viikossa hän osallistuu aamukokoukseen, jonka jälkeen leikkaukset alkavat kello yhdeksältä. Leikkaus loppuu iltapäivällä, jonka jälkeen voi tutustua seuraavan aamun potilaan tietoihin.

”Potilaat tulevat joko kardiologian tai keuhkolääkärin puolelta lähetteellä”, hän kertoo. ”Vastaanottoa ei juuri pidetä.”

Tavallisesti potilailla on sepelvaltiotauti tai aorttaläpän ahtauma, jonka toimenpiteitä suunnitellaan kardiologin kanssa yhdessä. Kolmasosa leikkauksista on kiireellisiä, jolloin potilas joutuu rintakipukohtauksen takia sairaalaan.

Ahvenvaara kertoo, että kirurgian lisäksi hän saa käyttää aikaa tutkimukseen.

”Teen väitöskirjaa aorttaläpän ahtauman hoitovaihtoehdoista ja vertailen niitä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kyllä tutkimukseen vielä muutama vuosi menee.”

Kaiken tämän jälkeen onkin yllättävää kuulla, kuinka hänestä ei melkein edes tullut lääkäriä.

Ahvenvaara on kotoisin Haukiputaalta, mutta hän kävi Oulun Lyseon lukion. Varusmiespalveluksen jälkeen hän haki Oulun yliopistoon lukemaan lääketiedettä, mutta pistepotti ei riittänyt sisällepääsyyn.

”Mietin jo, että siitä haaveesta ei tainnut tulla mitään”, hän sanoo. Rannalle jäänyt Ahvenvaara ehti katsella valintaoppaita ruotsalaisiin yliopistoihin.

Maanpakoon ei kuitenkaan tarvinnut lähteä. Hän luki kevään sinnillä, ja pääsi sisään seuraavalla yrittämällä. Opinnot Oulun yliopistossa alkoivat vuonna 2000.

”Yliopistoon pääseminen on isoin yksittäinen asia, josta olen kokenut onnistumista”, Ahvenvaara sanoo.

Opiskeluaikana hän istui pari vuotta OYY:n edustajistossa ja PSOAS:n valtuuskunnassa, vain huomatakseen, että piti enemmän mistä tahansa muusta työstä.

Ahvenvaara valmistui vuonna 2005 yleislääkäriksi, jonka jälkeen hän vietti Kokkolassa vuoden terveyskeskuslääkärinä.

Omalle erikoisalalleen hän kertoo ajautuneensa sattumalta, kun häntä pyydettiin sydänkirurgialle töihin.

”Kai joku katsoi, että minun käteni voisi sopia tähän hommaan. Samalla vaimo alkoi erikoistumaan, joten minä mietin, että erikoistun myös”, Ahvenvaara kertoo.

Hän katsoo olleensa onnekas, koska hänen ympärillään oli paljon kokeneita sydänkirurgeja, jotka opettivat häntä.

Kokkolassa hän harjoitteli yleiskirurgialla neljä vuotta. Vuonna 2010 hän siirtyi yliopistosairaalaan sydänkirurgialle viimeistelläkseen erikoistumisen. Lopulta hän jäi Oulun yliopistolliseen sairaalaan, siihen samaan, jossa työskentelystä hän haaveili jo yläkoulussa.

Työ alkoi, mutta samalla sydänkirurgian suuret linjat olivat kuitenkin jo muuttaneet suuntaa.

Ahvenvaaran mukaan sydänkirurgin työhön liittyy alan murroksen vuoksi paljon uuden opettelua. Nyt trendinä ovat vähemmän kajoavat toimenpiteet, jossa sydämeen päästään avaamatta rintalastaa. Tälläisiä ovat sepelvaltimoiden pallolaajennukset, aorttaläpän ahtauman hoito katetritoimenpiteellä ja hybriditoimenpiteet kardiologien kanssa.

”Lääketiede kehittyy koko ajan”, Ahvenvaara kertoo. ”Ennen ei tiedetty, että leikkaustoiminnan edellytys on steriliteetti. Vaikka välillä tuntuu, että mikä piru tähän tuli, niin enää ei tarvitse syyttää kirouksia.”

Myös lääkärikunta on muuttunut. Ennen siedettiin enemmän äksyilyä ja huonoa käytöstä, mutta kahdenkymmenen vuoden jälkeen kohteliaisuus on noussut arvoon. Tästä muutoksesta on syytä olla tyytyväinen.

Yllättäen myös potilaat ovat omaksuneet elinikäisen oppimisen.

”70-vuotiaat hakevat Internetistä tietoa uusista leikkaustavoista ja ehdottavat niitä”, Ahvenvaara sanoo.

Toimintaelokuvien ystävät ovat saattaneet seurata Arnold Schwarzeneggerille maaliskuussa tehtyä leikkausta, jossa hänelle korvattiin vuonna 1997 asennettu keinoaorttaläppä juuri uudella katetritoimenpiteellä.

Ensimmäisen operaation jälkeen Schwarzenegger mainitsi, että häntä harmittaa elää vain satavuotiaaksi. Vaikka Ahvenvaara ei tunnekaan kaikkia tapauksen yksityiskohtia, hänen arvionsa on pessimistisempi.

”Jos Arnold on jo toista kertaa sydäntoimenpiteessä, ei vaikuta todennäköiseltä, että hän eläisi satavuotiaaksi. Realistisesti elinikä on siinä 80–85 vuoden välillä.”

Keskustellessa alan mahdollisista epäkohdista Ahvenvaara kertoo, että Oulun yliopistollisella sairaalalla on hyvät resurssit, riittävästi laitteita ja henkilökuntaa.

Kansainvälisesti ajateltuna kehittyneiden maiden lääketieteen painopiste mietityttää Ahvenvaaraa.

”Kehittyneissä maissa käytetään paljon rahaa vanhuksien vaikeiden sairauksien hoitoon ja elinajan pidentämiseen. Hyöty siinä päässä on pienempi.”

Globaali näkökulma ei yllätä, sillä Ahvenvaara kertoo lentävänsä usein kansainvälisiin koulutuksiin.

Tämän jälkeen vain yksi mysteeri on selvittämättä. Miten ihminen pystyy taipumaan näin tarkkuutta vaativaan työhön?

Opiskelijan olennaisiin taitoihin kuuluu univajeen paikkaaminen, tapahtui se sitten halvalla kahvilla tai sopimattomiin aikoihin sijoitetuilla päiväunilla.

Myös Ahvenvaara hän korostaa levon merkitystä, vaatiihan hänen työnsä tarkkaa keskittymistä.

”Viime syksynä vedin itseni liian tiukalle”, Ahvenvaara muistelee. ”Jos lepoa ei tule, elimistö on koko ajan stressitilassa. Se on huono.”

Pallon perässä juokseminen, kiekon perässä luisteleminen ja metsästäminen ovat Ahvenvaaralle tärkeimmät tavat päästä kokonaan irti työajatuksista. Myös perhe on tärkeä.

”Omien pienten lasten kanssa kun touhuaa, niin työ unohtuu.”

Liikunta on tärkeää myös työkyvyn ja jaksamisen ylläpitämiseksi, varsinkin jos haluaa olla töissä eläkeikään saakka.

Kirurgin työ menee usein niin ihon alle, että työssä jaksaminen vaatii tietynlaista maailmankatsomusta. Arvomaailmaltaan Ahvenvaara kuvailee itseään peruspositiiviseksi.

”Vaikka hoitomuodosta olisikin kiistaa tai yksittäisen potilaan kanssa ongelmia, isossa kuvassa se on väliaikaista. Luotan siihen, että ihminen haluaa toiselle hyvää.”

Alumnilla on myös neuvoja aloitteleville opiskelijoille. Lääketieteellinen koulutus yhdistää erilaisia ihmisiä, mikä voi aiheuttaa oman identiteetin kyseenalaistamista.

Uusi opiskelija voi epäillä sopimistaan alalle. Tätä ei kuitenkaan kannata pelästyä.

”Pitää antaa itselle tilaa, aikaa ja mahdollisuus kasvaa lääkäriksi. Itselläkin oppiminen tuntuu olevan kesken, sillä vasta 50 vuoden tienoilla voi sanoa hallitsevansa kirurgin työn”, Tuomas Ahvenvaara sanoo.

Yleislääkäriksi valmistumisen jälkeen on mahdollista katsella, mikä ala voisi kiinnostaa, sillä erityisaloja on kymmeniä. Kaikenlaisille osaajille on tarvetta, ja myös arat ja ujot löytävät lopulta oman paikkansa.

Tuomas Ahvenvaara arvostaa teoreettista tietoa, mutta pitää itseään käytännön ihmisenä. Tämän takia hänestä on tärkeää, että opiskelijat pyrkisivät töihin paikkoihin, joissa on mahdollista saada kokeneemmilta lääkäreiltä tukea, neuvoa ja apua.

”Kisälli oppii mestarilta, ja oppi tulee pikku leikkauksia tekemällä ja avustamalla”, Ahvenvaara summaa näkemyksiään.

Lääkärin työ voi olla aluksi stressaavaa, sillä päätä vaivaavat kaikki mahdolliset taudit. Täytyy odottaa intuition syntyä.

Eräs erityinen opiskelumuisto liittyy vuoden 2004 kesään, jolloin hän oli ensimmäistä kertaa lääkärintyössä Ylitornion terveyskeskuksessa.

”Kun nuorempana kuuli käytävässä kopsetta, ei tiennyt onko se seepra vai kameli. Nykyään tietää, että se todennäköisesti on hevonen”, Ahvenvaara vertaa.

”Teoria näyttää mahdollisuudet ja käytäntö rajaa ne todellisuuteen.”

Teksti: Marko Heikkinen. Kuvat: Marko Heikkinen / Oulun ylioppilaslehti.
Juttu on julkaistu alunperin Oulun ylioppilaslehdessä 22.5.2018.