Geneeriset taidot vahvistuvat jokaisessa Oulun yliopiston tutkinnossa

Oulun yliopistossa on tehty kolmen vuoden ajan pitkäjänteistä opetuksen kehittämistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden geneerisiä taitoja opintojen aikana kaikissa yliopiston yli sadassa ohjelmassa syksystä 2026 alkaen. 

Geneeriset taidot osaksi kaikkien tutkintojen substanssikursseja

Kehittämistyön tavoitteena on tukea yliopistostamme valmistuvien opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittymistä vahvan alakohtaisen osaamisen rinnalla. Kyse on koko yliopistoyhteisöä koskevasta muutoksesta: siitä, miten tuemme opiskelijoita kasvamaan oman alansa osaajiksi, jotka pärjäävät muuttuvassa työelämässä ja osaavat ratkoa tulevaisuuden monimutkaisia haasteita.

Oulun yliopistossa valitut yhteiset geneeriset taidot ovat:

  • analyyttisen, kriittisen ja luovan ajattelun taidot
  • hyvinvoinnin ja itsensä kehittämisen taidot
  • kansainvälisyys- ja monikulttuurisuustaidot
  • kestävyys-, vastuullisuus- ja eettisyystaidot
  • monitieteisyys- ja tieteidenvälisyystaidot
  • viestintä-, vuorovaikutus- ja digitaidot.

Tutkintojen yhteiset geneeriset taidot osaamistavoitteineen löytyvät myös verkkosivuiltamme.

Yleisenä periaatteena on, että geneerisiä taitoja opetetaan ja opitaan ensisijaisesti osana tutkintojen substanssikursseja, koska geneeriset taidot kehittyvät tehokkaammin, kun ne on integroitu oppiaineen opetukseen ja koska niiden oppiminen tapahtuu aina suhteessa opittavaan sisältöön.

Osallistava prosessi sitouttaa muutokseen

Merkittävää kehittämistyössä on ollut koko yliopistoyhteisön osallistaminen. Yhteisiä geneerisiä taitoja ei ole määritelty ylhäältä annettuna listana, vaan niitä on rakennettu laajassa yhteistyössä henkilöstön, opiskelijoiden ja alumnien kanssa.

Koko yhteisön osallistaminen on osoittautunut vaikuttavimmaksi tavaksi saada muutosta aikaan. Yhdessä määritellyt geneeriset taidot ja niiden osaamistavoitteet on koettu tutkinto-ohjelmissa mielekkäiksi, ja opettajia on saatu sitoutumaan niiden vahvistamiseen kursseilla.

Monissa ohjelmissa näitä taitoja on opetettu jo aiemmin, mutta nyt niitä osataan sanoittaa opiskelijoille aiempaa näkyvämmin ja yhdenmukaisemmin. Samalla on voitu purkaa päällekkäisyyksiä, tunnistaa katvealueita sekä parantaa opetuksen laatua ja linjakkuutta.

Kehittämistyö tarvitsee johdon tuen kaikilla organisaatiotasoilla

Kehittämistyön aikana esiin nousseet havainnot kertovat hyvin siitä, mitä onnistunut opetuksen kehittäminen käytännössä vaatii. Ensimmäinen keskeinen viesti on johdon tuen merkitys. Laaja muutos ei etene ilman selkeitä linjauksia, vastuunjakoa ja jatkuvaa viestintää.

Kun yliopistotasolla määritellään tavoitteet ja tuetaan niiden toimeenpanoa, tutkinto-ohjelmien johtajien ja opettajien työ helpottuu olennaisesti. Tutkinto-ohjelmien johtajat ovat pitäneet onnistumisen edellytyksenä opettajien osallistamista geneeristen taitojen yhteiseen suunnitteluun.

Opettajien palautteiden mukaan opetussuunnitelmatyössä on tärkeää vahvistaa viestintää tutkinto-ohjelmassa, selkeyttää vastuunjakoa sekä luoda rakenteita yhteistyölle ja hyvien käytänteiden jakamiselle.

Työpajoissa ja webinaareissa opettajat ovat pohtineet, miten geneerisiä taitoja arvioidaan, riittääkö heillä osaaminen geneeristen taitojen opettamiseen substanssikursseilla ja mitä taitoja voidaan vahvistaa kurssien ohella myös esimerkiksi opinto-ohjauksen avulla.

Konkreettinen pedagoginen tuki vie muutosta käytäntöön

Kokemustemme mukaan tarvitaan konkreettista pedagogista tukea: koulutuksia, työpajoja, konsultaatioita, ohjeita ja esimerkkejä. Konsultoiva tuki tutkinto-ohjelmille opetussuunnitelmatyöhön ja opettajille kurssien suunnitteluun on ollut tärkeää.

Hyvää palautetta on saatu muun muassa yliopistotasoisista työpajoista sekä verkkoalustoista, joihin on koottu esimerkkejä oppimistehtävistä ja opetuksen ja arvioinnin tueksi tarkoitettua materiaalia.

Kiitosta on saatu myös ohjeistuksesta tekoälyn hyödyntämiseen oppimistehtävien suunnittelussa opettajan omille kursseille. Myös työelämän asiantuntijoiden puheenvuorot työpajoissa ovat auttaneet hahmottamaan, miksi geneeriset taidot ovat olennaisia juuri nyt.

Geneeriset taidot puhuttivat Pedaforumissa

Esittelimme Oulun yliopistossa kolmen vuoden aikana tehtyä kehittämistyötä Pedaforum – Korkeakoulupedagogiikan päivillä Kuopiossa 2.-3.6.2026 yhdessä kollegoidemme Elina Niemitalo-Haapolan, Anu Rytivaaran ja Matti Niemelän kanssa. Voit tutustua Symposiumin esitysmateriaaliin tästä: Yhteisten geneeristen taitojen vahvistaminen koko yliopistoa osallistavalla prosessilla opetussuunnitelmatyössä Oulun yliopistossa.

Kuva 1. Oulun yliopiston geneeristen taitojen kehittämistyötä esiteltiin Pedaforum 2026 -päivillä Kuopiossa 2.–3.6.2026. Kuvassa symposiumin vetäjät sekä diskussantti Meiju Keinänen Turun ammattikorkeakoulusta (keskellä).

Symposiumissa käyty keskustelu osoitti, että teema on ajankohtainen monessa korkeakoulussa: miten geneeriset taidot saadaan aidoksi ja näkyväksi osaksi opetusta ja opiskelijoiden arkea? Symposiumin diskussantti puheenvuorossaan Meiju Keinänen Turun ammattikorkeakoulusta kehui tekemäämme työtä geneeristen taitojen vahvistamiseksi, etenkin yhteisön osallistamisen ja systemaattisuuden osalta. Keinänen kannusti myös jatkossa Oulun yliopistoa pitämään huolta sitoutumisesta, geneeristen taitojen vahvasta juurruttamisesta, metapuheen ylläpitämisestä ja toistamisesta sekä opettajien ja tutkinto-ohjelmien tukemista.

Myös johtaja Jonna Korhonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä korosti Pedaforum-päivien Keynote-puheenvuorossaan, että laadukas koulutus ei ole vain sivistyksen, tietojen ja taitojen kartuttamista – se myös vahvistaa opiskelijoiden toimintakykyä ja hyvinvointia sekä valmistaa opiskelijoita tulevaisuuden muutoksiin ja antaa kyvykkyyttä jopa muuttaa maailmaa.

Tytti Tenhula, KM, erikoissuunnittelija
Suvi Jutila, FM, erikoissuunnittelija
Oulun yliopisto, OPE - Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus

Luotu 8.6.2026 | Muokattu 8.6.2026