Osaamisen tunnustaminen

Osaamisen tunnustaminen tarkoittaa opiskelijan muualla tai aiemmin suoritettujen opintojen tai muun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista nykyisiin opintoihin. Opiskelijan tulee itse olla aloitteellinen hyväksilukemisprosessin käynnistämisessä.

Osaamisen tunnustaminen

Opiskelija arvioi onko hänellä nykyisen tutkinnon osaamistavoitteiden mukaista osaamista ja HOPSia laatiessa varmistetaan hyväksilukemisen mahdollisuus. Hyväksiluettavan osaamisen on oltava tutkinnon opetussuunnitelman, opintokokonaisuuden tai opintojakson osaamistavoitteiden mukaista.

Osaamista voi syntyä joko koti- tai ulkomaisessa korkeakoulussa hankittuina opintoina (formaali oppiminen) tai muulla tavoin hankittuna osaamisena (esimerkiksi työkokemus, harjoittelu, luottamustehtävät, kielitaito).

Tutustu alla oleviin ohjeisiin ja arvioi onko sinulla hyväksiluettavia opintoja tai muuta osaamista. Osaamisen tunnustamisen linjaukset Oulun yliopistossa ovat uudistuneet 1.8.2021.

Osaamisen tunnustamista haetaan Peppi-järjestelmässä. Lue ohjeita Osaamisen tunnustamisen hakemuksen tekemiseen Opiskelijan Peppi-ohjeista.