Opiskelijavaikuttaminen ”yhteiskunnallisena sivuaineena”

Oulun Teekkariyhdistys ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta veivät Matti Särkelän mennessään opiskeluaikoina. Järjestötoiminnasta hän sai arvokkaita eväitä työelämään.
Matti Särkelä

Opiskelijavaikuttaminen ”yhteiskunnallisena sivuaineena”

Matti Särkelä aloitti yliopisto-opintonsa oikeastaan jo lukiossa, kun Oulun kaupunki, yliopisto ja Nokia järjestivät yhteisen Tietoliikenneprojektin, johon lukiolaiset saivat hakea mukaan. Särkelä opiskeli ensimmäistä vuotta Kastellin urheilulukiossa.

”Matematiikka ja fysiikka kiinnostivat kouluaineina. Muistan, että luennot olivat iltapäivisin ja suoritin muutamia yliopistokursseja, kuten tietoliikennetekniikan perusteet. Olihan se hienoa olla samoilla luennoilla noin neljä vuotta vanhempien opiskelijoiden kanssa. Muistan ajatelleeni luennolla, että nämä asiathan ovat aivan ymmärrettävissä”, Särkelä muistelee.

Lopullisen valinnan opintoalastaan Särkelä teki yhdessä tuotantotaloutta opiskelleen siskonsa kanssa.

”Selasin hänen kanssaan opinto-opasta ja mietin, minkälaisiin hommiin miltäkin alalta voisi työllistyä.”

Matematiikka ja fysiikka alkoivat tuntua aloina minulle turhan teoreettisilta, joten Särkelä päätyi opiskelemaan sähkötekniikkaa.

”Tietoliikenneprojektilla oli varmasti myös oma merkityksensä. Sellaiseen en olisi päässyt mukaan missään muualla kuin Oulussa, missä Nokia teki tiivistä yhteistyötä kaupungin ja yliopiston kanssa”, Pudasjärveltä kotoisin oleva Särkelä sanoo.

Opintojen aikana suuntautumisvaihtoehdoksi selkiytyi tietoliikennetekniikka.

”Kesätöiden kautta sitten näin, mitä eri firmoissa oikeasti tehdään. Minulla oli vähän strategianakin mennä joka kesä eri firmaan töihin, jotta sain laajan käsityksen alasta.”

”Solekko tehä”

Sisko kannusti Särkelän mukaan myös järjestö- ja kiltatoimintaan.

”Se oli mukavaa vastapainoa opinnoille. Siinä missä opinnoissa pysyttelin aika tiiviisti oman osaston kursseissa, kiltatoiminnan kautta pääsin tutustumaan ihmisiin oman osaston ulkopuolelta.”

Oulun Teekkariyhdistyksen ja Sähköinsinöörikillan lisäksi Särkelä tuli valituksi myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen.

”Siellä pääsinkin katsomaan asioita kokonaan teekkarikuplani ulkopuolelta, vaikkapa kulttuuriantropologin silmin. Ajattelen, että opiskelijavaikuttaminen oli minulle sellainen yhteiskunnallinen sivuaine. Siinä oppi työskentelemään muiden kanssa ja myös tuomaan omia näkökantojaan esiin.”

Lisäksi Särkelä omaksui järjestötoiminnassa ajatuksen pidemmästä jatkumosta.

”Opiskelu on lyhytjänteisempää, projektityyppistä ”tentti ja ohi” -hommaa, kun taas ainejärjestötyö on pitkä jatkumo. Siinä ollaan ikään kuin viestikapulan viejänä ajamassa jotain asiaa, joka ei valmistu vuodessa. Työelämässä on samankaltainen ajattelutapa. Ollaan osana pidempää kehitystyötä.”

Särkelän mukaan opinnot ovat myös enemmän itselle tekemistä, kun ainejärjestötyössä tehdään yhteisön hyväksi.

”Porukalla voidaan tehdä hienoja asioita, ja kaikenlaiset asiat ovat ratkaistavissa. Työtä se saattaa vaatia, mutta eihän solekko tehä”, Särkelä heittää.

Vain mielikuvitus rajana

Särkelä työskentelee norjalaisen Nordic Semiconductorin palveluksessa Senior Research & Development Engineerinä nyt seitsemättä vuotta. Tietoliikennetekniikan opinnot ovat antaneet työhön hyvän pohjan.

”IoT eli esineiden internet ei ole vielä täydessä potentiaalissaan käytössä. Meillä tehdään mahdollisimman vähän virtaa vieviä, mutta suorituskykyisiä piirejä esimerkiksi matkapuhelinverkkoon yhdistettäväksi.”

Tulevaisuudessa vaikkapa kaukolämpöverkkoon asennetut sensorit voisivat lähettää dataa, jonka pohjalta voitaisiin tehdä kestävämpiä päätöksiä, tai älytalo voisi ohjata asukastaan säästämään energiaa.

”Tämänkaltainen teknologia on vasta nousemassa, ja käyttökohteissa vain mielikuvitus on rajana.”

Oulusta löytyy Särkelän mukaan hyvät mahdollisuudet työllistyä tietoliikennetekniikan alalle.

”Iso osa opiskelijoista työllistyy jo opiskeluaikana. Työtehtäviä on monenlaisia ja edelleenkään kukaan ei tiedä, missä alalla ollaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Se on hienoa.”

Matti Särkelälle järjestö- ja kiltatoiminta oli mukavaa vastapainoa opinnoille ja sitä kautta hän pääsi tutustumaan ihmisiin eri tieteenaloilta.

Matti Särkelä

Diplomi-insinööri

Opinnot: Sähkötekniikka, suuntautumisvaihtoehto tietoliikennetekniikka.

Senior Research & Development Engineer, Nordic Semiconductor

Matti muutti Ouluun alun perin yleisurheilun vuoksi, mutta opiskeluaikana urheilu jäi. Mutta kuinkas kävikään! Kesällä 2022 Matti valmistautuu MM-kisadebyyttiinsä – veteraanien MM-kisoissa. ”Täytin juuri 35, ja se on veteraanikisojen ensimmäinen sarja. Olen pari kertaa treenannut hyppyjä hiekkalaatikossa.”

Tutustu alan opiskeluun

Opiskele tietoliikennetekniikkaa kandidaattiohjelmassa tai hae suoraan DI-vaiheeseen.