Ennen väitöstä

Väitöstilaisuuteen liittyviä ohjeita ja perinteitä


Ennen väitöstä väittelijän tulee perehtyä väitöstilaisuuden muodollisiin yksityiskohtiin. 
Vaikka väitöspäivä on väittelijälle henkilökohtaisesti tärkeä päivä, tulee muistaa, että vastaväittäjä(t) on päivän kunniavieras, jota tulee kohdella sen mukaisesti koko päivän ajan.

Valmistautuminen väitökseen

Ennen omaa väitöstä kannattaa käydä kuuntelemassa oman tiedekunnan muita väitöstilaisuuksia. Väitöksen kulku tulee tutuksi ja samalla voi saada vinkkejä lektion sisällöstä ja rakenteesta ja siitä mihin vastaväittäjä voi tarttua ja miten työtään voi puolustaa. 
Työn sisältö ja sen vahvuudet sekä heikkoudet kannattaa kerrata ja kehitellä vasta-argumentteja. Väitöstilaisuutta tai ainakin kysymyksiin vastaamista kannattaa harjoitella. Joissakin tiedekunnissa järjestetään jatko-opiskelijoille harjoitusväitöksiä, mutta vastaavan tilaisuuden voi järjestää itsekin pyytämällä yhtä tai muutamaa kollegaa lukemaan väitöskirja ja esittämään vastaväittäjän tapaan kysymyksiä. 

Väitöskirjassa olevista tärkeimmistä kuvista ja taulukoista on hyvä tehdä PowerPoint-dioja tilaisuutta varten. Väitöskirjan väittelykappaleeseen kannattaa tehdä valmiita vastauksia todennäköisiin kysymyksiin tai muita omia muistiinpanoja. 
Lektio pitää valmistella etukäteen. Lektio on yleistajuinen johdatus väitöskirjan aiheeseen. Se pidetään yleensä suomeksi, jos se on väittelijän äidinkieli, vaikka väitöstilaisuuden kieli olisi toinen. Muussa tapauksessa lektio pidetään väitöstilaisuuden kielellä. On hyvä muistaa, että lektio saattaa olla ainoa väitösseremonian osa, jonka kaikki osanottajat ymmärtävät. Lektion pääkohtien esittämiseen ja havainnollistamiseen käytetään yleensä dioja.

Vastaväittäjistä huolehtiminen

Väittelijän on syytä luovuttaa väitöskirjansa käsikirjoitus vastaväittäjälle/vastaväittäjille heti, kun se on valmistunut painosta. Yleensä väitöskirjan painatus jää niin viime hetkiin, ettei vastaväittäjä enää ehdi tutustua valmiiseen kirjaan kuin pääkohdin. Ulkomaalaiselle vastaväittäjälle on hyvä lähettää englanninkieliset ohjeet väitöksen kulusta, kestosta ja lyhennelmä lektiosta.

Väittelijä on perinteisesti toiminut vastaväittäjän/vastaväittäjien isäntänä/emäntänä. Vastaväittäjä saattaa tarvita apua matkajärjestelyissä, esim. lentolippujen varaamisessa ja lentokentältä hakemisessa. Majoittumiseen Oulussa on hyvä selvittää hotellit, joiden kanssa yliopistolla on majoitussopimus. Joissakin tiedekunnissa tai tutkimusyksiköissä on järjestetty tukihenkilöpalvelut matkajärjestelyiden hoitamiseen. Toisinaan myös kustos ottaa osaltaan emännän tai isännän roolia.

Tutkimusyksikkö tai tiedekunta voi halutessaan tarjota lounaan vastaväittäjälle väitöspäivänä sekä mahdollisesti muuta normaalia vieraanvaraisuutta. Esimerkiksi edellisenä päivänä illallisen aikana tai väitöspäivän aamuna on hyvä tutustua ja mahdollista käydä läpi väitöspäivän aikataulu. Illallisen järjestää yleensä kustos, tai väittelijän pääohjaaja. On myös mahdollista sopia puhuttelusta (vastaväittäjää teititellään ellei toisin sovita). 
 

Salijärjestelyt

Sali, jossa väitöstilaisuus pidetään, kannattaa varata virastomestarilta heti kun väitöspäivä on selvillä. Väittelijän on sovittava hyvissä ajoin virastomestareiden kanssa myös mahdollisesti tarvittavista erityisistä apuvälineistä. Väittelijän on myös huolehdittava juomista ja kukista sekä mahdollisesta väitöstilaisuuden valokuvauksesta, ellei tiedekunnalla tai tutkimusyksiköllä ole asiasta vastaavaa tukihenkilöä.

Tilaan on hyvä tutustua kustoksen ja vastaväittäjien kanssa yhdessä etukäteen esimerkiksi väitöspäivän aamuna. Tällöin käydään läpi mm. liikkumis- ja toimintajärjestys sekä varmistetaan pöytien, puhujakorokkeen yms. sijainnit salissa. Väittelijän on syytä varmistaa, että tarvittavat välineet (mediatykki ja tietokone, äänentoisto, mikrofonit ja muistiinpanovälineet jne.) ovat paikalla ja ne toimivat halutulla tavalla. Jos väittelijä tarvitsee apua esim. diojen näyttämisessä, on asiasta sovittava etukäteen esim. jonkun kollegan kanssa.

Valkokankaalle on hyvä heijastaa valmiiksi lektion ensimmäinen dia, jolla on perustiedot väitöksestä: väittelijän nimi, ala, väitöstyön otsikko sekä vastaväittäjän ja kustoksen tiedot. Saman dian voi laittaa myös lektion loppuun jolloin se voi jäädä esille työn käsittelyn ajaksi.
Mahdollisia ongelmatilanteita varten kustoksen on hyvä tarkistaa Patiosta löytyvät yliopiston turvallisuusohjeet ja ottaa ylös väitössalista vastaavien virastomestareiden yhteystiedot. Väitöstilaisuus voi olla myös yliopiston ulkopuolisissa tiloissa, jolloin täytyy ottaa huomioon tilan omat turvallisuusohjeet.

Väitöstilaisuuteen tulee toimittaa riittävästi väitöskirjoja yleisöä varten jos väitöskirjaa ei ole sähköisesti saatavilla. Normaalisti noin 40–50 kappaletta on sopiva määrä. Väittelijä huolehtii, että joku tuo kirjat ajoissa paikalle. Tilaisuuteen osallistuvia henkilöitä voi myös ohjeistaa väitöskirjan sähköisen version käyttämiseen.

 
Pukeutuminen väitöstilaisuudessa

Sovi väitöstilaisuuden ja karonkan asuista yhdessä kustoksen ja vastaväittäjän kanssa (Taulukko 1). Viime kädessä kustos päättää pukeutumisesta.
Kustoksen, vastaväittäjien ja väittelijän tulee noudattaa saman vaihtoehdon pukeutumisohjetta (1 tai 2); poikkeuksena on ulkomaisessa yliopistossa valmistunut henkilö, joka voi käyttää omaa tohtorinasuaan, johon saattaa kuulua esim. viitta ja päähine. Miespuolinen väittelijä, kustos ja vastaväittäjä käyttävät frakkia ja mustia liivejä tai tummaa pukua. Naispuolisen väittelijän, vastaväittäjän tai kustoksen asuna on musta housupuku, polvipituinen musta hame, mekko tai jakkupuku. Mekko ei saa olla huomiota herättävän avokaulainen tai muuten paljastava. Mekon tai puseron ja hameen päälle voidaan pukea musta jakku. Miespuolisten pukeutuessa frakkiin, voi naispuolinen käyttää myös nilkkapituista mekkoa. Pukeutumisohjeissa sovelletaan tohtoripromootion pukeutumisohjeita.
 

Taulukko 1. Pukeutumisvaihtoehdot väitöstilaisuudessa

Vaihtoehto

Miespuolinen väittelijä, kustos ja vastaväittäjä

Naispuolinen väittelijä, kustos ja vastaväittäjä

1

frakki ja musta liivi, valkoinen rusetti, ei taskuliinaa, ei kiiltonahkakenkiä, mustat sukat, ei rannekelloa

musta nilkkapituinen mekko/jakkupuku tai musta polvipituinen mekko tai musta jakkupuku tai musta housupuku, ei hattua, ei näyttäviä koruja

2

musta puku, tumma kravatti

musta polvipituinen mekko tai musta jakkupuku tai musta housupuku

Tutkimusyksikkö tai tiedekunta voi käytäntönsä mukaan maksaa vastaväittäjän pukuvuokran, mutta väittelijä ja kustos kustantavat oman väittelyasunsa itse. Käytänteet tässä asiassa vaihtelevat eri tiedekunnissa.
Väitösyleisön pukeutumisesta ei ole ohjeita. Väitöstilaisuus on julkinen ja avoin kaikille, joten tilaisuuteen on täysin sopivaa tulla arkiasussa. Väittelijän kutsumat vieraat pukeutuvat usein tummaan pukuun tai muuhun juhlavaan asuun.

Kahvi- tai kuohuviinitarjoilu

Väitöstilaisuuden jälkeen on tapana, että väittelijä järjestää yleisölle kahvi- tai kuohuviinitarjoilun. Väittelijä kutsuu päätössanojen jälkeen tilaisuuteen kaikki väitöstä kuuntelemassa olleet. Helpoiten tarjoilu järjestyy yliopiston ravintoloiden tiloja ja palveluita käyttäen. Arvokkaimmille vieraille, kuten kustokselle, vastaväittäjälle jne., on hyvä varata oma pöytä. Kuohuviinitarjoilu voidaan järjestää salin läheisellä käytävällä.

Karonkan järjestäminen

On tapana, että väittelijä järjestää karonkan vastaväittäjän tai vastaväittäjien kunniaksi väitöspäivän iltana. Katso lisää karonkan järjestämisestä täältä.

Viimeksi päivitetty: 20.4.2020