Prosessitekniikan tutkinto toi Mika Petäjäjärvelle vakituisen työpaikan: “Opiskeluvuosien kontakteista on ollut hyötyä”

Mika Petäjäjärvi päätyi siskonsa kannustamana Oulun yliopistoon opiskelemaan prosessitekniikkaa. Yliopisto mahdollisti vaihto-opiskeluvuoden Singaporessa ja arvostettu tutkinto käynnisti urapolun kansainvälisen AFRYn palkkalistoilla.
Alumni Mika Petäjäjärvi seisoo ulkona työtakki ja kypärä päässä.

Prosessitekniikka antaa valmiudet kansainväliseen työuraan

Mika Petäjäjärvi, 29, tietää olevansa onnekas. Kun hän valmistui Oulun yliopistosta prosessitekniikan diplomi-insinööriksi kolme vuotta sitten, Pohjoismaiden suurin insinööri- ja konsultointiyritys AFRY etsi joukkoonsa uusia tekijöitä. Kansainvälisellä yhtiöllä on yli 18 000 työntekijää, joista kolmetuhatta Suomessa.

”Varmasti ajoituskin oli oikea, sillä tuolloin ilmassa oli positiivista nostetta koronapandemian jälkeen. Nyt työmarkkinatilanne on haastava, mutta näyttäisi siltä, että valoa on tunnelin päässä. Yleensä meidän alalta valmistuneet työllistyvät nopeasti”, Petäjäjärvi arvioi.

Petäjäjärvi toimii AFRYn Oulun toimipisteessä prosessisuunnittelijana ja auttaa teollisuusyrityksiä uusien hankkeiden, tuotantolaitosten ja vihreän siirtymän suunnittelussa. Hän on ehtinyt työskennellä myös Ruotsin päässä ja on lähdössä vielä tänä talvena kuukaudeksi Saksaan tutun asiakkaan avuksi.

”Prosessitekniikan alalla on hyvät mahdollisuudet kansainväliseen urapolkuun, jos sellainen kiinnostaa. Ja omaa ammattia on mahdollisuus muokata vielä työelämän puolellakin.”

Mika Petäjäjärvellä on Oulun yliopistosta lämpimät muistot. ”Otin ilon irti opiskeluajan tarjoamista mahdollisuuksista.”

Verkostot laajenivat nopeasti yliopiston kiltatoiminnassa

Luonnontieteet kiinnostivat Mika Petäjäjärveä jo lukiossa. Teoriaa enemmän hän syttyi kuitenkin käytännönläheisemmistä opinnoista, jotka löytyivät Oulun yliopiston kemiantekniikkaa ja automaatiotekniikkaa yhdistelevästä prosessitekniikasta. Aloituspaikkoja koulutukseen on vuosittain noin 70, ja yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä alan yritysten kanssa.

”Sekin helpotti alavalintaa, että siskoni on opiskellut myös prosessitekniikkaa. Sain häneltä hyvän käsityksen siitä, mitä kaikkea opintoihin kuuluu.”

Petäjäjärvi valitsi opintosuunnakseen biotuotetekniikan. Sivuaineina hän on opiskellut kemiantekniikkaa ja tuotantotaloutta. Hyvää suuntaa opintokokonaisuuteen antoivat kesätyökokemukset sellu- ja kemianteollisuudesta. Keminmaasta kotoisin olevalle Petäjäjärvelle opiskelupaikan varmistuminen tarkoitti myös muuttoa Ouluun, jonne hän kotiutui nopeasti.

”Lähdin heti mukaan kiltatoimintaan, jossa verkostot laajenivat pienryhmäohjaajana ja fuksivastaavana oman tiedekunnan ulkopuolellekin. Yliopistoaikana tuli solmittua tiiviitä ystävyyssuhteita ihmisten kanssa. He ovat elämässäni yhä.”

Ikimuistoisimpina kokemuksina mieleen ovat jääneet Ystävällisen kaunohiihtoseuran (YKHS) laskettelureissut sekä teekkareiden legendaarinen Wesibussi-tempaus, joka järjestetään Oulussa perinteisesti vappuna.

”Ajelutimme oululaisia bussilla, joka oli koristeltu ja lastattu äänentoistolaitteilla. Tapahtuman tuotot lahjoitetaan aina OYS:in Lastenklinikalle, jonne teekkarit ovat keränneet jo yli satatuhatta euroa. Tämä on mahtava tapa yhdistää hauskanpito ja hyväntekeväisyys.”

AFRYn prosessisuunnittelijana työskentelevä Petäjäjärvi auttaa teollisuusyrityksiä vihreässä siirtymässä. ”Tunnen tekeväni tulevaisuuden kannalta tärkeää työtä.”

”Rahaakin tärkeämpää on onnellisuus”

Opintojen loppuvaiheessa Petäjäjärvi päätti toteuttaa vielä yhden haaveen ja lähteä vaihto-opiskelijaksi Singaporeen. Vaikka koronarajoitukset vaikuttivat tuolloin yhä arkeen Aasiassa, hyppy trooppiseen ilmastoon ja toisenlaiseen kampuselämään oli unohtumaton kokemus.

”Singaporessa opiskeluun ja myös työelämään kuuluu kunnianhimoinen draivi, mutta se ei aiheuttanut meille vaihto-opiskelijoille liikaa paineita. Kyllä siellä kursseista hyvin selviää. Parasta olivat tuollakin ihmiset: pidän yhä yhteyttä Singapore-vuoden ystävien kanssa ja tapaamme puolentoista vuoden välein jossain päin maailmaa.”

Laajan kontaktiverkoston arvo näkyy Petäjäjärven mukaan varsinkin nyt työelämässä.

”Kyllä siitä hyötyä on. Välillä yliopistoaikojen tuttuja tulee vastaan työpaikalla, toisinaan olen törmännyt heihin asiakkaiden puolella. Jos tarvitsen apua, tiedän heti, kenelle kannattaa soittaa.”

Monipuolisten opintojen arvo on korostunut Petäjäjärvelle entisestään nykyisessä työssä prosessisuunnittelijana.

”Yliopisto kehitti varsinkin ongelmanratkaisukykyä, jota tarvitsen työssäni päivittäin.”

Alan palkkatasoa ja etenemismahdollisuuksia hän pitää työmarkkinoilla kilpailukykyisenä. Prosessitekniikan alan mediaanipalkka on 5262 euroa.

”Rahaakin tärkeämpää on kuitenkin onnellisuus. Se, että saan toteuttaa itseäni merkityksellisessä työssä ja nauttia vastapainoksi mielekkäästä vapaa-ajasta.”

Teksti: Sanna Wallenius. Kuvat: Mikko Törmänen.

Työ on kuljettanut Mika Petäjäjärven jo Ruotsiin ja Saksaan. ”Prosessitekniikan alalla on mahdollisuudet kansainväliseen uraan.”

Mika Petäjäjärvi

  • Diplomi-insinööri 2022, prosessitekniikka, opintosuunta: biotuotetekniikka
  • Prosessisuunnittelija, AFRY
  • Harrastukset: Salibandy ja laskettelu
  • Motto: Tee asioita, jotka lisäävät onnellisuuttasi.

Tutustu prosessitekniikan opiskeluun

Useilla teollisuudenaloilla hyödynnettävä prosessitekniikka on yksi keskeisistä vihreää siirtymää edistävistä tekniikan aloista.

Nykyisten ja uusien teknologisten ratkaisujen kehittäminen auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta ja edistää hyvinvointia ja kestävää kehitystä.