”Luovuudella pärjää, jos yhteinen kieli puuttuu”, sanoo valmistavan luokan opettaja ja taiteilija Lauri Ahtinen

Valmistavan luokan opettaja ja sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen laittaa molemmissa ammateissaan oman persoonansa likoon. Ahtinen on yhdistänyt kaksi ammattiaan jo pian parikymmentä vuotta.
Alumni Lauri Ahtinen istuu ja piirtää.

Kouluarki katkeaa taiteilijavapaisiin

Lauri Ahtisen molemmat urat lähtivät käyntiin yhtäaikaa. Ahtinen opiskeli interkulttuuristen luokanopettajaopintojensa loppupuolella sivuaineenaan kuvataidetta ja innostui sarjakuvasta.

”Tein gradua ja ensimmäistä sarjakuvateostani yhtäaikaa. Olin juuri saanut opettajan paikan Rajakylän yläkoulusta kun WSOY:ltä soitettiin, että he haluavat tehdä kanssani kustannussopimuksen”, Ahtinen muistelee 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Rajakylän yläkoulussa valmistavan luokan luokanopettajana työskentelevä Ahtinen on siis menestyksekkäästi onnistunut yhdistämään kaksi ammattiaan.

”Olen välillä koulusta taiteilijavapaalla eri mittaisilla apurahajaksoilla. Alkuun piirsin strippikokoelmia, joiden tekeminen onnistui töiden ohessa. Nykyään teen sarjakuvaromaaneja, joiden tekemiseen on pitänyt ottaa pidempiä työskentelyjaksoja. Koulussamme on todella ymmärtäväinen rehtori joka on mahdollistanut tämän”, Ahtinen kiittelee.

Luokanopettajuutensa lisäksi Ahtisella on työyhteisössään muun muassa kestävään kehitykseen ja liikkuva koulu -teemaan liittyviä vastuita.

”Urheilu ja ekologisuus kiinnostavat minua. Olen pitänyt koulussa sarjakuvakerhoakin.”

Koripallo on Ahtiselle tärkeä harrastus. ”Ennätykseni on 34 pinnaa yhden ottelun aikana kakkosdivarissa.”

Haastava ärrä määräsi opiskelukielen luokanopettajaopinnoissa

Opettajien lapsena Ahtisella oli hyvä käsitys opettajan työstä jo opintoihin hakeutuessaan. Englanti valikoitui tärkeäksi kieleksi jo lapsena, ja siihen liittyy hauska tarina.

”Minulla meni kauan opetella r-kirjain. Englannin kielessä tästä ei ollut haittaa, joten siitä muodostui alakoulusta lähtien minulle vahva aine”, Ahtinen kertoo.

Silloin englanninkielinen, nykyään kaksikielinen interkulttuurinen luokanopettajakoulutus oli siis luonteva valinta. Ahtinen teki jo opiskeluaikoina runsaasti sijaisuuksia oululaisissa kouluissa.

”Sijaisuuksien tekeminen on hyvä tapa saada ymmärrystä koulumaailmasta.”

Valmistava luokka on pienryhmä, jossa on Ahtisen lisäksi toinenkin aikuinen. Valmistavalle luokalle hakeudutaan, kun perhe tai lapsi on muuttanut Ouluun, mutta kielitaito ei vielä riitä tavalliselle luokalle.

”Oppilaiden kielitaito voi olla hyvin rajallinen. Joidenkin kanssa minulla ei ole aloittaessamme lainkaan yhteistä kieltä. Se vaatii luovuutta. Kännykässä on kääntäjä, mutta puhelin on meillä harvoin esillä. Materiaalit ovat hyviä ja melko simppeleitä. Piirrän myös paljon, ja laitan lapsetkin piirtämään ja kirjoittamaan vanhanaikaisesti vihkoon", sarjakuvataiteilija hymyilee.

Ahtisen ei ole helppoa aina sanoittaa itselleenkään sitä, miten hän käytännössä tekee työtään. Toisinaan iskee epäilys.

”Joskus huomaan miettiväni, että mitä jos tämä ryhmä ei jostain syystä opikaan mitään. Sitä ryhmää ei vielä ole tullut vastaan, joka ei olisi oppinut”, opettaja nauraa.

Työtä tehdään omalla persoonalla ja omat kiinnostuksen kohteet ja arvot saavat näkyä.

”Esimerkiksi tasa-arvon käsitys saattaa toisesta kulttuurista tulevalla lapsella olla aivan erilainen kuin minulla. Ohjenuorani on pyrkiä rakentamaan ymmärrystä ja olemaan lempeä lapsille. Toki ihmisille yleisestikin, mutta erityisesti lapsille.”

Luokanopettaja ja sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen työstää neljättä omaelämäkerrallista sarjakuvaromaaniaan.

Sarjakuvaromaani on vielä nippu papereita taiteilijan pöydällä

Tuiralaisen asunnon erkkerin edessä on pöytä, joka on Ahtisen työtila. Hän työstää tällä hetkellä neljättä sarjakuvaromaaniaan. Teos on vielä tällä hetkellä kunnioitettava nippu A4-kokoisia papereita.

Ahtisen Homepäiväkirja (2015) ja Eropäiväkirja (2019) ylsivät Sarjakuva-Finlandia-finalisteiksi. Ahtisen sarjakuvat ovat autofiktiivisiä. Koulumaailmasta hän ei silti ammenna aiheita – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: hänen teoksensa Elias (2018) on sarjakuvaromaani yksin Suomeen tulleesta pakolaispojasta.

Mahdollisista kielitaitohaasteista huolimatta Ahtinen suhtautuu oppilaisiinsa ”tavallisina teineinä”.

”Pärjätäkseen valmistavan luokan kanssa ei esimerkiksi tarvitse olla laajaa tuntemusta eri kulttuureista tai uskonnoista. Nämä asiat kyllä tulevat opettajan tietoon kouluarjessa.”

Moni valmistavan luokan oppilas suhtautuu Ahtisen mukaan kouluun kunnioittavasti. Kaikissa kulttuureissa maksuton opetus kouluruokailuineen ei tietenkään ole itsestäänselvyys.

Tuira on Ahtiselle rakas kaupunginosa ja hän kehitteli yhdessä Hanna Jakun kanssa Titta på Tuira -festivaalin, jota järjestettiin vuodesta 2016 lähtien viisi kertaa.

”Uskallan sanoa, että se oli ensimmäisiä lähiöfestareita Oulussa. Halusimme yhdistää kaikki kivat asiat, kuten taiteen, musiikin, koripallon, tatuoinnit, hiustenleikkuun ja ruuan, ja tuoda ne yhteen tapahtumaan”, Ahtinen nauraa.

Teksti: Kati Valjus. Kuvat: Mikko Törmänen.

Lauri Ahtinen

  • Kasvatustieteen maisteri, valmistumisvuosi 2008
  • Interkulttuurinen luokanopettajakoulutus. Sivuaineet: kuvataide, draamapedagogiikka, monikulttuurisuus.
  • Valmistavan luokan luokanopettaja, Rajakylän yläkoulu
  • Tekee sarjakuvataiteen lisäksi kuvataidetta ja kuosisuunnittelua muun muassa Vimma-vaatemerkille.
  • Motto: Nobody cares. ”Yritän muistuttaa itseäni ja teinejä, että sun onnistumiset tai epäonnistumiset eivät lopulta järisytä kenenkään muun maailmaa.”

Tutustu alan opintoihin

Tutustu sekä interkultuurisen luokanopettajakoulutuksen että luokanopettajakoulutuksen tutkinto-ohjelmien sisältöihin ja tavoitteisiin Oulun yliopistossa.