Väitöskirjavaatimukset ja tohtoriopinnot

Tohtorin tutkinto koostuu pääosin väitöskirjatutkimuksesta, mutta se sisältää lisäksi opintoja. Tutkimus ja opinnot vastaavat 3-4 vuoden kokoaikaista työskentelyä, mutta tutkintoa voi suorittaa myös osa-aikaisesti. 

Tohtorikoulutuksen tavoitteet

Väitöskirjatutkija

  • perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen teoreettisiin perusteisiin, tutkimusmenetelmiin, alan kehitykseen sekä yhteiskunnalliseen merkitykseen
  • ymmärtää yleistä tieteenteoriaa ja hallitsee omaan tieteenalaan liittyviä keskeisiä käsitteitä ja näkökulmia
  • hankkii valmiudet luoda uutta tieteellistä tietoa ja osaa soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä itsenäisesti, kriittisesti ja eettisesti
  • osaa viestiä tutkimuksestaan asiantuntevasti ja selkeästi sekä tieteellisille että laajemmille yleisöille
  • omaksuu työelämässä tarvittavia yleisiä taitoja, kuten projektinhallintaa, yhteistyökykyä, urasuunnittelutaitoja ja kykyä toimia monialaisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä
  • toimii vastuullisesti vaativissa asiantuntija-, tutkimus- ja kehittämistehtävissä, niin akateemisessa kuin muussakin työelämässä
  • osallistuu aktiivisesti alojen väliseen keskusteluun ja ymmärtää tutkimuksensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Väitöskirja

Tieteellisen tutkimustyön tuloksena syntyy väitöskirja. Väitöskirjatutkija ja ohjaaja(t) ovat yhdessä vastuussa väitöskirjan aiheen ja sisällön rajaamisesta niin, että väitöskirja voi valmistua tavoiteajassa (3–4 vuotta).

Väitöskirjassa on aina tuotettava uutta tieteellistä tietoa. Työssä väittelijän tulee osoittaa syvällistä asiantuntemusta omalta alaltaan, kykyä kriittiseen ajatteluun ja tutkimusmenetelmien hallintaan sekä niiden tarkoituksenmukaista soveltamista. Esitettyjen tulosten on oltava perusteltuja, tieteellisesti vakuuttavia ja eettisesti kestäviä. Väitöskirjojen arviointi perustuu Oulun yliopiston tutkijakoulun ennakkoon määrittelemiin kriteereihin.

Löydät lisää tietoa väitöskirjan tarkastamisesta ja väitöstilaisuudesta Tohtorintutkinnon loppuvaihe -sivulta. Katso myös ohjeet väitöskirjavaatimuksista.

Tohtoriopinnot

Tohtoriopinnot tukevat tutkijan uraa, tutkimustyötä ja työelämävalmiuksia.

Tohtoriopintoja järjestävät tutkijakoulu, tohtoriohjelmat ja niiden sisällä toimivat tutkinto-ohjelmat sekä kansalliset ja kansainväliset tohtorikoulutusverkostot. Opinnot suunnitellaan heti opintojen alussa yhdessä ohjaajan kanssa siten, että ne tukevat tutkimustyötä ja väitöskirjatutkijan osaamistarpeita.

Löydät tietoa tohtorintutkinnon opintovaatimuksista ja kursseista alla olevasta linkistä.

Tohtoriohjelmat

Jokainen väitöskirjatutkija kuuluu yhteen Oulun yliopiston neljästä tohtoriohjelmasta sekä vastaavaan tohtorikoulutustoimikuntaan. Tohtoriohjelmat tarjoavat tieteenalakohtaista koulutusta, mikä tukee tohtorintutkinnon suorittamista ajallaan. Väitöskirjatutkijat voivat osallistua kaikkien tohtoriohjelmien järjestämille kursseille ja muihin aktiviteetteihin. Tohtoriohjelmilla on vahvat yhteydet paikallisiin, kansallisiin sekä kansainvälisiin tutkimusyhteisöihin, mikä muodostaa monitieteisen, korkealaatuisen tutkimusympäristön.

Opinto-oikeus ja passiivirekisteri

Oheisesta linkistä löydät tietoa tohtorikoulutuksen opinto-oikeudesta ja sen säilyttämisestä aktiivisena.

Muistathan ilmoittautua yliopistoon vuosittain, jotta voit suorittaa opintoja!