Harjoittelu ulkomailla

Olisiko kansainvälinen harjoittelu sinun valintasi? Voit tehdä tutkintoosi kuuluvan ja opintoihisi hyväksiluettavan harjoittelun myös ulkomailla. Harjoitteluun on mahdollista saada apurahaa.

Opiskeluajan kokemuksista parhaimpia

Ulkomaan harjoitteluun lähtiessäsi tartut ainutlaatuiseen mahdollisuuteen. Oman alan työkokemuksen lisäksi kehität kansainvälistä osaamistasi sekä luot verkostoja ja kontakteja, jotka ovat merkityksellisiä myös opintojen jälkeen.

Kansainvälistä osaamista vaaditaan tänä päivänä kaikilla aloilla. Etenkin, jos suunnittelet uraa kansainvälisissä tehtävissä Suomessa tai ulkomailla, on harjoittelu ulkomailla olennainen askel tavoitteesi saavuttamiseksi. Oulun yliopisto mahdollistaa sinulle apurahoin tuetun ulkomaan harjoittelukokemuksen — ota siis opinnoistasi kaikki irti ja lähde harjoitteluun kotimaata kauemmaksi.

Onnistunut harjoittelu - lähtöruudusta maaliin

1. Hanki harjoittelupaikka

Harjoittelupaikka etsitään itsenäisesti. Tarkista harjoittelun vaatimukset tiedekuntasi harjoitteluyhteyshenkilöltä sekä tutustu näillä sivuilla esiteltyihin apurahoihin ja niiden edellytyksiin. Mieti ja ideoi rohkeasti, millaiseen harjoitteluun juuri sinä haluaisit. Harjoittelupaikaksi soveltuu yritys tai yksityinen/julkinen organisaatio. Harjoittelu voi tapahtua myös korkeakoulussa esimerkiksi laboratoriossa, tutkimuslaitoksella tai korkeakoulupalveluissa. Yksityishenkilölle tehtävää työtä (esim. aupair-työ) ei tueta apurahoin.

Kysy vinkkejä myös muilta opiskelijoilta sekä opettajilta. SoleMOVE -liikkuvuustietokannassa voit tutustua aiemmin harjoittelussa olleiden opiskelijoiden antamaan palautteeseen. Lisäksi olemme listanneet erilaisia harjoittelumahdollisuuksia ja –organisaatioita etsintäsi tueksi.

2. Tutustu apurahaohjeisiin ja -edellytyksiin

Oulun yliopisto myöntää kolmenlaisia ulkomaan harjoittelun apurahoja:

Apurahan saadaksesi harjoittelun tulee olla tutkinto-ohjelmasi hyväksymä osa opintojasi ja harjoittelun itsessään tulee olla täysipäiväistä työtä (väh. 30h/viikko). Edellytyksenä on myös läsnäolo Oulun yliopistossa koko harjoittelun ajan sekä pysyvä osoite Suomessa ennen harjoitteluun lähtöä. Jos saat harjoitteluusi jotakin muuta rahallista tukea tai palkkaa Oulun yliopistolta, ei erillistä apurahaa makseta. Lisäksi harjoittelu tulee olla kokonaan suoritettuna ja raportoituna ennen virallista valmistumista. Harjoittelu ulkomailla ei myöskään ole peruste tutkinnon lisäajan hakemiselle, eli suunnitellun harjoittelun tulee sisältyä normiaikaiseen tutkintoon.

Voit saada Oulun yliopiston harjoitteluapurahan (kotimaan tai ulkomaan harjoitteluun) kerran yhden tutkinnon aikana. Apurahan saanti mahdollisen uudemman kerran toiseen tutkintoon edellyttää, että olet valmistunut tutkinnosta, johon aiempi vastaava apuraha myönnettiin. Erasmus+ apurahamahdollisuuteen puolestaan aiemmin myönnetty yliopiston tuki ei vaikuta.

Jokaisella apurahalla on omat sääntönsä ja reunaehtonsa – tutustuthan niihin huolella. Katso myös tarkasti, mikä apuraha sopii parhaiten suunnittelemaasi harjoitteluun. Erasmus+ ohjelmassa sinulla on mahdollisuus myös korotettuun apurahaan, mikäli matkustat vihreästi, olet perheellinen tai vaihtosi vaatii erityisjärjestelyjä terveydestä tai elämäntilanteestasi johtuen.

Mikäli olet oikeutettu Kelan opintotukeen, voit hakea korotettua ulkomaan opintotukea. (Linkki: https://www.kela.fi/opintotuki-ulkomaille). Opintotuki ei vaikuta maksettavan apurahan määrään.

3. Hyväksytä harjoittelusi

Ulkomailla suoritettava harjoittelu luetaan täysimääräisenä osaksi opintojasi. Hyväksytä suunnittelemasi harjoittelu oman oppiaineen harjoitteluvastaavallasi.

4. Valmistele harjoittelusopimus

Harjoittelun varmistuttua valmistele harjoittelusopimus ja pyydä siihen allekirjoitukset harjoittelupaikastasi sekä tiedekuntasi harjoitteluvastaavalta. Myös skannatut ja sähköisesti allekirjoitetut sopimukset hyväksytään.

Sopimuspohjat ovat harjoittelukohtaisia. Varmistathan, että täytät harjoittelullesi oikean sopimuksen. Sopimuspohjat löydät täältä.

5. Täytä harjoitteluhakemus

Harjoitteluun haetaan SoleMOVEssa, opiskelijoiden sähköisessä liikkuvuustietokannassa. Kun sinulla on valmis, kaikkien tahojen allekirjoittama harjoittelusopimus, tee hakemus. Varmista kyseisen harjoittelun sivulta, millä nimellä harjoittelullesi oikea hakemus löytyy SoleMOVEsta.

Hakemuksesi SoleMOVEssa käsittelee sekä tiedekunta että Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut. Hyväksytystä hakemuksesta saat sähköpostiviestin, jossa sinua pyydetään vielä vahvistamaan hakemuksesi.

6. Hae apurahaa SoleGRANTissa

Kun harjoittelusi on hyväksytty SoleMOVEssa, saat järjestelmästä ohjeviestin, jonka avulla voit hakea harjoittelun apurahaa SoleGRANT –apurahatietokannassa.

Apuraha maksetaan aina kahdessa erässä, ensimmäinen 80% ennen vaihtoasi ja loput 20% sen jälkeen, kun vaihto on toteutunut ja raportoitu suunnitellusti. Erillisiä hakuaikoja harjoitteluihin ei ole; apurahat ovat haettavissa niin kauan kuin rahoitusta riittää.

7. Harjoitteluun valmistautuminen

Melkein valmis lähtöön! Yliopiston kansainvälisen liikkuvuuden palvelut järjestää vielä ennen lähtöäsi harjoittelun kick off- tapaamisen verkossa, jossa käydään läpi tärkeimmät asiat apurahaasi sekä käytännön valmisteluihin liittyen. Saat kutsun sähköpostiisi, kun harjoitteluhakemuksesi SoleMOVEssa on hyväksytty.

Sinulla on harjoittelusi ajaksi lakisääteinen työtapaturmavakuutus sekä työvastuuvakuutus Oulun yliopiston puolesta. Näiden lisäksi tarvitset kattavan matkavakuutuksen, jonka hankinta on sinun vastuullasi. Vakuutuksista kuulet lisää harjoittelun kick off - tapaamisessa.

8. Muista maailmalla

Jos harjoitteluusi tulee ulkomailla ollessasi muutoksia, sovi siitä sekä harjoittelupaikassasi että tiedekunnassasi ja ilmoita muutoksista aina myös Kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä harjoittelun aikana, ole yhteydessä harjoitteluvastaavaasi tai kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin.

Halutessasi voit jakaa kokemuksesi muille. Jaa kuvasi Instagramissa, kirjoita blogia, kuvaa video –vaihtoehtoja on monia! Oulun yliopiston voit tägätä #uniouluabroad. Huomioithan, että käyttämällä hashtagia #uniouluabroad annat myös Oulun yliopistolle luvan käyttää kuvaasi vaihtomarkkinoinnissa.

9. Harjoittelun päättyessä – opintopisteet ja raportointi

Pyydä aina harjoittelusi päätteeksi työnantajasi allekirjoittama harjoittelutodistus. Harjoittelutodistus voi olla harjoittelupaikan omaan pohjaan tehty työtodistus, josta käy ilmi nimesi, harjoittelun kesto ja allekirjoittaja. Todistukselle ei ole valmista pohjaa. Poikkeuksen muodostaa Erasmus+ harjoittelu, jossa tulee aina käyttää Erasmus+ ohjelman omaa todistuspohjaa (ks. harjoittelulomakkeet).

Toimita työtodistus ja tarvittavat harjoitteluraportit tiedekuntasi harjoitteluvastaavalle, jotta saat harjoittelusi opintopisteet näkyviin yliopiston opintorekisteriotteellesi.

Liitä päivitetty opintorekisteriotteesi sekä työharjoittelutodistuksesi SoleMOVE- hakemuksesi After Exchange –osaan sekä vastaa kysymyksiin ja anna harjoittelupalaute hakemuksen Reporting –osassa.

Apurahan toisen erän saadaksesi harjoittelun viimeistely ja raportointi tulee tehdä kuukauden sisällä viimeisestä harjoittelupäivästä.

Lisätietoa

Harjoitteluun liittyvissä kysymyksissä ole yhteyksissä tiedekuntasi harjoittelun yhdyshenkilöihin.

Kysymyksiä apurahoista tai eri harjoitteluohjelmista? Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut tavoitat osoitteesta: international.office@oulu.fi

Oletko jatko-opiskelija?

Apurahamahdollisuudet koskevat myös sinua sillä edellytyksellä, että et saa palkkaa Oulun yliopistolta. Lisätietoa: international.office@oulu.fi.